Lukioikäisenä painoin suurimmillaan +/-70 kiloa, ja nyt kun olen tuon aikakauden kuvia katsonut näytän mielestäni järkyttävältä possulta. Osansa tuohon aikaan vaikutti varmasti se että pääsääntöisesti elin leivällä ja herkuilla. Koulun ja asuntolan ruokalan tarjoilema kasvisruoka kun ei aina saanut varauksetonta ruokahaluani. Ja luonnollisesti kun pitkiä öitä luettiin kokeisiin (siis sen jälkeen kun alkuilta oli lorvittu kavereiden kanssa) tuli syötyä karkkia ja sipsejä jotta jaksoi valvoa.
Lukion jälkeen ruokavalio muuttui hieman terveellisemmäksi, kun totesin ettei kilot tehneet minusta kauniimpaa. Halusin todistella kauneuttani ja hain mitä erilaisempiin missimittelöihin ja pärjätäkseni niissä piti saada painoa alas ja hyviä muotoja kroppaan. Alhaisimmillani painoin 52 kiloa. Itse olin tyytyväinen vaa'an lukemiin, vaikka ympäristö kauhisteli sitä miltä näytin. En mielestäni ollut tuolloin alipainoinen. Enkä tavallaan näe itseäni vieläkään että olisin silloin ollut alipainoinen. Tosin täytyy tunnustaa ettei siltä aikakaudelta ole juurikaan kuvia tallessa. Minulla ei ollut juurikaan lihaksia, sillä käyttämäni dietit eivät tukeneet lihasmassan kasvua vaan hävittivät tasaisesti niin rasvan kuin lihaksen. Reidet ja pakarat taisivat silloin olla parhaimmat kohtani, koska kesällä rullaluistelin usein ainakin töihin, ellen sitten kotiinkin. Matkaa oli suuntaansa muistaakseni viitisen kilometriä ja tunnetusti rullaluistelu tekee hyvää jälkeä reisille ja pakaroille. Sitten muutimme ja tuo hyötyliikunta jäi.
Vaihdoin sitten työpaikkaakin (kotoa oli noin 500 metriä töihin) joten hyötyliikuntaa siinä ei kertynyt. Liikunta muilta osin rajoittui koiran vientiin koirapuistoon (n 300 metriä suuntaansa) ja pariin pidempään lenkkiin viikossa. Työpaikan etuihin kuului niin aamupuuro kuin lounas ja huomasin pian painavani jälleen pitkälle päälle 60 kiloa. Jätin lounaan ruokalassa pois ja tein itselleni töihin eväät. Aamupuuron nautin edelleen ja sorruin kahvitunnilla vieläkin kekseihin ja muihin herkkuihin. Paino kuitenkin normalisoitui 62-64 kilon välille varsinkin kun otin ohjelmaan pidemmät lenkit ja kaivoin uudestaan rullaluistimet esiin. Taisin siihen aikaan saada itseni punttisalillekin kun löytyi kaveri joka patisti satunnaisesti liikkeelle.
Tätä jojoilua kesti sitten tuohon seitsemän vuoden taakse asti. Välillä liikkuen, välillä eläen erittäin sohvaperunana. Huolehdin sentään siitä ettei vaaka kivunnut yli 65 kilon, se oli kipuraja joka tuotti aina ruokaremontin. Pidin pari viikkoa ruokapäiväkirjaa ja havaitsin ne yllättävät energialähteet joita en tiedostanut syöväni. Enhän minä syönyt kuin hyvää ja terveellistä ruokaa, jos nyt ei lasketa lukuun satunnaisia suklaapatukoita, suolapähkinöitä ja popcorneja. Terveellinen kotiruokakin voi lihottaa jos sitä syö yhden kohtuullisen annoksen sijaan kolme suurta.
Seitsemän vuotta sitten sain itselleni mentorin joka alkoi järjestelmällisesti ohjata valintojani terveellisempään elämään. Hän ei ole personal trainer, en saa häneltä selkeää treeniohjelmaa tai ruokalistaa. Sain ohjeet ruoka-aineista jotka jätän kokonaan pois ja aineista joiden suhteen vähennän merkittävästi. Samoin sain suositukset mitä lisätä. Sain ohjeistukset vitamiineista joita elimistöni kaipasi. Tarkan listan poikkeuksellisen suurista annostuksista joilla elimistöni tila tasapainotettiin. Ja kun tasapaino löytyi, keho alkoi toimia kuten sen kuului, voitiin siirtyä annostuksissa ns. ylläpitotilaan.
Suunnilleen niihin aikoihin kun kehoni tasapaino oli löytymässä tutustuin Fitlinen ravintolisiin ja kuukauden testijakson jälkeen sain mentoriltani siunauksen sille että saatoin vaihtaa osan hänen suosittelemistaan näihin. Siitä lähtien optimaali-setti on kulkenut matkassa mukana. Toki on kausia jolloin olen pitänyt paussia kaikista vitamiineista. Esimerkiksi loppukesä on usein sellainen jolloin en koe kaipaavani fitskuja kun elän lähes täysin tuoreilla kasviksilla ja marjoilla. Ja vastaavasti tarpeen mukaan täydennän vitamiiniarsenaalia täsmäaseilla niin Fitlinen kuin muiden valmistajien valikoimasta.
Syksyllä 2013 sain tarpeekseni Fitline kouluttajani hehkutuksesta kuurista jolla porukalta kilot karisevat lähes maagiseen vauhtiin. Olin joitakin vuosia sitten testannut Fitlinen painonhallintajärjestelmän ja saanut sillä pari kiloa katoamaan, mutta nuo olivat sitten tulleet myös takaisin kun tiukasta jaksosta luopui. En siksi ollut vuoden aikana juurikaan kiinnittänyt huomiota kouluttajan hehkutukseen vaan lähinnä kohauttanut olkiani vauhkoamiselle. Nyt oli kuitenkin kesän aikana paino hiipinyt yli tuon kipurajani ja kun pitkän koulutusviikonlopun jälkeen tuntui etten ollut muuta tehnyt kuin istunut autossa ja luentosalissa ja syönyt, syönyt ja syönyt. Tunsin oloni turvonneeksi syöttöpossuksi. Nyt oli siis hyvä hetki testata miten tämä ylistetty kehokuuri toimisi kun kuitenkin halusin painon nopeasti alas. Voisin sitten sanoa että testattu on, ei toimi. Mutta se toimi.
Omasta kuurista on nyt vierähtänyt reilut kolme kuukautta. Koemielessä sallin itselleni todellisen mässäysjoulun syöden päivittäin vähintään 200 grammaa suklaata levynä tai konvehteina, puhumattakaan siitä mitä kaikkea muuta ei-niin-terveellistä ruokavalioon tuolloin kuului. Mielenkiintoisita sinänsä oli se että loppiaisena, jonka olin itselleni asettanut mässäyskauden päätepisteeksi, herkuttelu loppui kuin seinään ja kahden huolellisesti ruokaillun päivän jälkeen joulun "vararavinto" oli kehosta kadonnut. Ainoa haitta jonka tuosta mässäämisestä huomasin oli silmien ja korvien kutina. Selkeät merkit jotka kertoivat suuren sokerimäärän räjäyttäneen kehoni uinuneen hiivasyndrooman aktiiviseksi.
Vuoden vaihteessa olin aloittanut liikunnan Facebookin lankkuhaasteen muodossa. 20 sekunttia keskivartalon pitoa oli riittävän pehmeä lasku uuden vuoden liikuntaan. Loppiaisen jälkeen liikunta-annokseni kuitenkin moninkertaistui kun ensin innostuin mukaan myös kyykky-haasteeseen ja sitten starttasivat myös Natural BootCampin aamutreenit. Mielenkiintoisin havainto kehossani kuitenkin oli se, että treenien alettua myös painoni alkoi nousta. En punninnut itseäni suinkaan enään päivittäin kuten kuurin aikana, jolloin oli mielenkiintoista katsoa montako sataa grammaa paino oli edellisestä päivästä hukannut. Joten en tiedä millaista päivävauhtia painon nousu oli. Viikossa tuli kuitenkin reilu kilo ja nyt vajaassa parissa viikossa on kertynyt reilut pari kiloa.
Ensireaktio oli huolestuminen: "Apua! Mitä tapahtuu, miksi vaaka on taas muuttunut viholliseksi??" Sitten peliin astui mukaan järki. Asetuin peilin eteen tarkastelemaan vartaloani kriittisesti. Kyllä, vatsa oli hieman pömpöllään, mutta ajatellessani viime viikkojen ruokailua myönsin sortuneeni muutamaan kokoussämpylään ja kokeneeni joka kerta sen että vaikka nuo täysjyväsämpylät maistuivat hyvältä suussa, niiden jälkeen vatsasa oli turvoksissa ja maha ei toiminut seuraavana päivänä kuten asiaan kuuluu. Muilta osin keho näytti edelleen hyvältä. Ei yhtä "kuivalta" kuin varsinaisen kuurin jälkeen, mutta ennemminkin vaikutti siltä että ihon alla oli nestettä kuin että sielä olisi rasvaa. Olin treenikauden alettua mitannut salin vaa'alla myös rasvaprosenttini. Se oli viime keväänä treenikauden päättyessä ollut 33 ja nyt tuo laite oli armeliaasti näyttänyt lukua 27. En uskonut että rasvaprosentti olisi parissa viikossa kiivennyt takaisin kevään lukemiin. Mikä sitten oikein aiheutti sen että vaaka näytti suurempaa lukua? Siihen oli kaksi syytä: 1. Lihas. Olin treeni-innossani saanut kehooni lihaksia. Yksi lihssolu painaa kolme kertaa enemmän kuin rasvasolu. Eli kun treenasin normaalin NBC-treenin lisäksi myös lankku ja kyykkyhaastetta oli tuo varsinainen ongelma-alueeni eli reisi-pakara-alue alkanut muodostaa läskistä lihasta ja se näkyi vaa'assa. Näkyi se myös peilissä, sillä entinen roikkopeppu alkoi olla varsin kaunismuotoinen puolipallo. 2. Pakkanen. Kylmä rasittaa elimistöä. Kroppa vetäytyy horrostilaan keräten ympärilleen lämmikettä. Huomaan pakkasen vaikutuksen joka vuosi. Pakkaskauden alkaessa muutun hitaaksi, elimistöni tuntuu imevän nestettä sisäänsä kuin sieni (huulet kuivuvat, iho huutaa kosteutta ja vaikka juon litroittain nestettä ei tarvitse ravata pissillä kuten normaalisti). Kuitenkaan tuo neste ei kerry elimistöön näkyväksi turvotukseksi. Sormet eivät turpoa kuten helteellä, vaan tuntuu että sormukset putoavat jos niistä ei pidä kiinni. Jonnekin tuo neste kuitenkin varastoituu ja SE näkyy myös puntarissa.
Totesin joutuvani miettimään unelmapainoni, joka ennen oli mielestäni 57,5kg , uudestaan. Saan heittää romukoppaan ajatuksen oikeasta painoindeksistä ja määrittää unelmavartalon enemmän peilikuvan, mittanauhan ja rasvaprosentin lukeman mukaan. Otan kuuri uudestaan lähiaikoina pelkästään terveydellisistä syistä, varmaankin sen aikana taas joku kilo katoaa, mutta sitä tärkeämpää on poistaa sokerin haittavaikutukset elimistöstäni ja avata soluihin vielä paremmin tietä ravintoaineille. Tiedän sortuvani varmasti vielä monta kertaa vahtaamaan sitä vaakaa, tokihan se antaa suuntaa kokonaiskuvasta, mutta enemmän kuin sen lukemiin opin luottamaan siihen miltä minusta tuntuu ja miltä peilikuva näyttää. Ei tekosyitä sille miksi "repsahtaa" vaan loogista ajattelua ja järjen käyttöä kokonaisuuden suhteen.
Tervetuloa kauniiksi ja hyvinvoivaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti