Ystäväni vinkkasi loistavan ohjeen gluteenittomista sämpylöistä Globuli Wellnessin fb-sivuilla, ja kun sämpylähimo kävi mahdottomaksi ajattelin tehdä oman versioni näistä. Silloin kun leivontainto iskee päälle, on käytettävä sitä mitä kaapista löytyy ja sovellettava ohjetta. Omista tuotoksistani ei tullut yhtä kauniita kuin Globulin versiot, mutta maukkaita ja asiansa ajavia kyllä. Jopa siinä määrin, että näitä saisin kuulemma mieluusti tehdä toistekin maistaja-raadin mukaan. Joten pistetäänpä ohje talteen ja teidän muidenkin iloksi ja hyödyksi.
Viljattomat maissi-papu-mantelisämpylät
Mitat ovat noin mittoja, käytin annosteluun parin desin juomalasia ja mutu-tuntumaa, sovella sen mukaan mitä omasta kaapista sattuu löytymään.
2 dl Maissitärkkelystä (Rivercote)
3 dl Mungpapu-jauho (Pint Brand, itämaisesta kaupasta)
2 dl Soijajauhoa (Soyolk)
3 dl Luomu mantelijauho (Ölmühle Solling)
1 dl Pellavasiemenrouhetta
1 dl Kuivattuja yrttejä (oregano, meirami, basilika)
Ropsaus ruususuolaa
3 rl intiaanisokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl oliiviöljyä
7 dl vettä
Ensin kuivat aineet sekaisin, soija ja mungpapujauho tekevät jauhoseoksesta jo aavistuksen "öljyisen" eli sotku näyttää siltä kuin sinne olisi jo nypitty rasvaa joukkoon. Kun kuivat on sekaisin kaada joukkoon öljy, sekoita ja kippaa mukaan ensin 5 desiä vettä ja sekoita. Lisää nestettä sitä mukaa kun tuntuu että seos "kuivahtaa". Taikina saa jäädä huomattavasti normaalia sämpylätaikinaa kosteammaksi. Muotoile käsin uunipellille sämpyläpallot. Itse sain tästä määrästä 12 kämmenen kokoista sämpylää. Paista 250 asteessa 30-35 minuuttia.
Suunnattoman paljon nämä eivät uunissa kohonneet, mutta koostumus oli kuitenkin kuohkea. Ehkä jos muotoilun olisi tehnyt jauhotetuin käsin olisi lopputulos voinut olla kauniimpi, mutta rapsakka rustiikkinen kuori maistui näinkin taivaalliselta eikä lämmin sämpylä kaivannut muuta kuin sipaisun voita pintaan ja ääntä kohden. Aamulla lämmitin halkaistun sämpylän leivänpaahtimessa ja maku ja koostumus oli kuin olisi juuri uunista ottanut, joten toimii myös seuraavana päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti