sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tekeekö työsi sinut onnelliseksi?

Olen viime päivinä saanut kokea upeita onnen hetkiä työni parissa. Olen siinä todellakin etuoikeutetussa asemassa että teen työtä jota rakastan, joka palkitsee ja joka todellakin tuottaa iloa ja onnea niin omaan kuin ympärilläni olevien ihmisten elämään.

Valitettavan moni työskentelee vain kyetäkseen selviytymään päivittäisistä menoista tai rahoittaakseen sen tekemisen mitä rakastaa, eli harrastuksensa. Itselleni työn tärkein elementti on se kuinka suuresti se ruokkii intohimoani. Kun asiakas kertoo siitä, kuinka avullani on kyennyt saavuttamaan jotain sellaista johon uskomisen oli jo jokseenkin haudannut mahdottomana, se sytyttää itselleni kerta toisensa jälkeen vahvemman palon siihen mitä teen. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta jonka elämään olen voinut vaikuttaa positiivisesti. Jokaisesta jonka terveydentila ja mieliala on kohentunut sillä mitä teen. Jokaisesta jonka itseluottamus on parantunut, jokaisesta joka rakastaa peilikuvaansa hitusen enemmän jostakin sellaisesta syystä johon olen voinut vaikuttaa. En riemuitse näistä sen takia että saan kiitosta, vaan riemuitsen siksi että näen, kuulen ja tunnen kuinka paljon paremmin nämä ihmiset voivat ja olen onnellinen heidän jokaisen puolesta. Minulle tämä "sydämen palkka" on työni tärkein asia, toisena on se kasvu ja kehitys mitä itsessäni koen työni myötä ja vasta sen jälkeen tulee se mitä kassaan kilahtaa.

"Työ on sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä."
En muista kuka viisas näin on asian esittänyt, mutta monen kohdalla se pitää paikkansa, valitettavasti. Jokaisessa työssä on omat mahdollisuutensa intohimoon ja rakkauteen sitä kohtaan mitä tekee. Toisinaan puhutaan myös työn palkitsevuudesta, ja moni ajattelee silloin sitä millaisen palkan työstä saa tai kuinka työnantaja huomioi saavutuksista. Todellinen palkitsevuus on kuitenkin sitä että työpäivän päätteeksi ryntäät kotiin intoa puhkuen kertomaan millaisen onnistumisen kokemuksen olet sen päivän aikana saanut. Tämä palkitsevuus tulisi ilmetä ihan joka ikisessä työssä.

Kirjailija Joe Vitalie kertoi eräässä haastattelussa putkimiehestä jonka oli kohdannut hotellissa.  Hotellihuoneen viemäri oli tukossa ja paikalle tuli tämä putkimies avaamaan tukosta. Mies oli intohimoinen omaa työtään kohtaan. Hän tunsi sen aikakauden rakennusten viemärit ja tiesi mitkä olivat yleisimmät ongelmat niissä. Putkimiehellä oli kuulemma lapsenomainen innostus perehtyä siihen millainen tukos putkista löytyi ja kaikesta näki että hän oli paras siinä mitä teki. Moni meistä ei rakasta viemäreiden rassaamista, saatamme pitää työtä epämiellyttävänä ja likaisena, emmekä saa siitä mitään tyydytystä (no tietysti sen että viemäri vetää taas). Moni "rööriroope" tekee työtään vain palkan takia, kokematta näitä innostuksen hetkiä. Moni kokee myös sen ettei juuri tästä syystä koe suurta intoa suunnata työmaalle, vaan elää mielummin elämäänsä seuraavaa viikonloppua odottaen, seuraavaa lomaa odottaen. Kuinka onnellinen elämässään voi ollakaan tämä putkimies, sillä hänelle jokainen työpäivä on innostunut seikkailu jonka aikana voi odottaa sitä millainen yllätys seuraavan tukoksen yhteydessä löytyy.

Jos et koe omassa työssäsi samaa innostusta ja intohimoa kuin minä tai tämä putkimies, on sinun ehkä syytä miettiä tekeekö työsi sinut onnelliseksi? Vai onko se vain sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä? Ellet työskentele intohimoisella alalla, kehoitan käyttämään pienen tovin miettien seuraavia kysymyksiä:

1.Mikä saa sinut innostumaan?
Mieti minkä tekeminen on sellaista että uppoudut siihen täysin, huomaamatta ajan kulumista, tai mistä puhuessa intoudut täydellisesti ja kerrot muille enemmän kuin heitä kiinnostaa tietääkään.
* Mitä tekisit jos saisit lotton päävoiton? Mihin keskittyisit silloin? Mitä tekisit?
* Mistä puhut kavereillesi silloin kun tapaat heidät rentoutumisen merkeissä? Intoiletko lapsistasi, uusista stereoista vai kerrotko viimeisimmästä sukellusmatkastasi?
Joillekin intohimo voi olla laskelmien teko, numeroiden pyörittely ja todennäköisyyksien laskeminen. Joku toinen kokee intohimoa ruuan valmistukseen ja "hifistelee" eksoottisten mausteiden tai sekuntikellon kanssa valmistusaikojen parissa. Joku elää joka hetken kameran linssin läpi jne jne jne. Mieti mikä on se mikä vie sinut mennessään jos vain annat sille mahdollisuuden.

2.Mikä on ollut elämäsi suuri kipupiste, käännekohta?
Mieti mikä on ollut se taakka joka on tuntunut musertavan elämäsi. Mitä teit että sait muutoksen aikaiseksi? Mikä sai sinut muuttamaan asioita? Mitä teit ensimmäiseksi jotta muutos käynnistyi?
Saatamme jumiutua omaan elämäämme vain koska se on tuttua ja turvallista. Jos meillä on elämässä ollut jokin rankka kokemus (sairastuminen, kurja lapsuus, koulukiusaamista tms) ja olemme selvinneet siitä kokemuksesta voittajina, tiedät jo alitajuisesti mitä vaaditaan muutokseen elämässä. Tämän ajatuksen kautta tunnistat myös sen pienen kalvavan tunteen sisuksissa joka kertoo jos et ole onnellinen tämänhetkisessä elämässäsi.

3. Mitä maailma tarvitsee?
Kaikki tietävät mitkä asiat yhteiskunnassa ovat pielessä, mutta harva osaa kertoa miten näitä muutetaan paremmaksi. Onko sinulla ajatuksia siitä miten ratkottaisiin työttömyys, vanhustenhoito, päihdeongelmat. Tai kuinka voisimme hankiutua täysin eroon fossiilisista polttoaineista tai vähentää arkipäivän hiilijalanjälkeä?
Kotisohvan pelle pelottomille on tarvetta ja kysyntää ja silloin kun jaamme ajatuksemme, tietotaitomme ja osaamisemme muille, voi jokainen keskittyä siihen missä on hyvä, mitä rakastaa ja mikä tekee onnelliseksi.

4. Kohtaa pelkosi ja aloita jo!
Moni on miettinyt jo vuosia mitä haluaisi tehdä elämässään, mutta jokin pelko on pidätellyt. Moni miettii, että sitten kun sitä tai tätä teen tämän mitä rakastan. Miksi odottaa? Jos se että odotat sitku-päivää on se jokin joka kantaa sinua elämässä seuraavaan päivään, älä hyvä ihminen odota enään! Voi olla että huomista ei enää tulekaan ja se elämä jota koko ikäsi olet odottanut ei ehdi alkaa ennenkuin kuolet. Kohtaa pelkosi ja tee elämästäsi elämisen arvoinen! Ei odottamalla vaan elämällä. Joe Vitalie sanoo:"Siitä luolasta jota eniten pelkäät löydät suurimman aarteesi!" Eli mene sitä suurinta pelkoasi kohden ja löydät sen mikä on sinulle elämäsi tärkein jalokivi. Jos pelkäät sitä että sinulle sanotaan "Ei!" silloin kun kerrot ideastasi, on sinun tarjottava maailmalle mahdollisuus sanoa sinulle "Ei!". Jos et anna sitä mahdollisuutta, kertoo se ettet ole vienyt unelmaasi eteenpäin. Sinun ei tarvitse suinkaan heittäytyä holtittomaksi ja alkaa tehdä pelkästään asioita joita pelkäät, ei todellakaan. Mutta jos mielessäsi on se jokin asia joka on jarruttanut sinua tekemästä sitä mitä sydämessäsi koet omaksi jutuksesi, anna sille mahdollisuus ja ota se riski että joudut todellakin kasvokkain suurimman pelkosi kanssa. Se pelko on kuitenkin korviesi välissä. Jos et uskalla ottaa riskiä että voit joutua kohtaamaan sen, silloin pelkosi on voittanut sinut. Jos haastat pelkosi kohteen, voi olla että se tulee aina ja ikuisesti pakenemaan sinua, etkä koskaan joudu kohtaamaan sitä pelkäämääsi "Ei!"-vastausta. Ja jos kohtaatkin, saatat huomata ettei se todellisuudessa ollut lainkaan niin pelottava kuin sen mielikuva korviesi välissä.

Minä rakastan työtäni kauneuden ja hyvinvoinnin parissa. Minulle se on suuren intohimon lähde kun näen kuinka ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi paranee hänen löytäessä ratkaisun yhteen elämänsä ongelmakohtaan ja muutoksen edetessä lumipalloefektinä laajemmalle ja laajemmalle. Joskus se ensimmäinen ratkaistu ongelma on ihon epäpuhtaus, joskus energian puute, joskus allergia, joskus osaamattomuus tehdä silmämeikki kuten haluaisi ja joskus ylipaino. Kaikkiin näihin ja lukemattomiin muihin ongelmakohtiin on ratkaisu löytynyt ja kaikista oman elämänsä "rumista ankanpoikasista" on kuoriutunut niin sisäisesti kuin ulkoisesti upeita kaunottaria. Joskus muutos on pienen pieni, joskus koko elämän mullistava, mutta aina yhtä oleellinen ja tärkeä, merkityksellinen juuri sille ihmiselle, juuri siinä elämän tilanteessa. Juuri siksi rakastan työtäni niin suunnattomasti. Ja jos sinä tunnet syvällä sydämessäsi että tämä olisi myös sinun juttusi tällaisena tai joltain osa-alueelta, ota ihmeessä yhteyttä niin kerron kuinka voit lähteä tekemään työksesi tätä mitä minäkin teen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti