Olen aina rakastanut hyvää ruokaa. Rakkaimmat muistot lapsuudesta liittyivät niihin hetkiin jolloin kokoonnuttiin sukulaisten kanssa joko joulupöytään tai rapujuhliin. Tai kesällä naapureiden kanssa yhdessä vietetyt grillijuhlat. En muista sitä oliko silloin minulle se ruoka varsinaisesti SE juttu, vai oliko suurempi merkitys sillä että paikalla oli iso joukko rakkaita ihmisiä ja fiilis hyväntuulinen.
Muistan kuitenkin sen että ruoka oli aina hyvää. Isoäitini ruuat olivat herkullisia ja mikäli oikein muistan niin pitkälle myös terveellisiä. Naapuruston grillijuhlien ruoka ei ehkä ollut sitä terveellisintä mutta taatusti herkullisimmasta päästä. Olen lapsesta asti saanut kokea makuelämyksiä maailmalta. Isovanhempani matkustelivat suht paljon ja toivat tullessaan sitten aina paikallisia herkkuja. Moni sellainen makuelämys joka minulle tuo lapsuuden mieleen on sellainen joita tiedän joidenkin lapsuusajan ystävieni kokeneen vasta aikuisella iällä (elleivät sitten vierailleet meillä juuri oikeaan aikaan). Silti olen pitkälle kasvanut perinteisen suomalaisen kotiruuan varassa. Perunalaatikko, karjalanpaisti, makaroonilaatikko, keittoperunat ja makkara- tai jauhelihakastike ovat tuttuakin tutumpia.
Ruuan suhteen olen oppinut myös sen millaisen vaivan vaatii että se peruna sinne ruokapöytään saadaan ja kantanut lukemattomat vesiämpärit, ruokaämpärit ja heinäpaalit elikoiden eteen, jotta sitä lihaakin on pöydässä ollut. Samoin olen soutanut ja huovannut tarpeen mukaan jotta verkot on saatu vesille ja saatu sitten myös ylöskin vedestä. Kalankin otan eteeni mieluiten vielä sätkivänä (tai no jos rehellisiä ollaan niin vastaperattuna). Opin siis pienestä pitäen miten ruoka tuotetaan ja kuinka siitä valmistetaan syömäkelpoista.
Jossain vaiheessa elämä muuttui muka niin hektiseksi ettei ruokailuun ehtinyt tai halunnut kiinnittää huomiota. En niinkään voi sanoa langenneeni pikaruokaan. Siitä piti oirehtiva elimistöni huolen. Hampurilainen on hyvin harvinainen herkku minun lautasellani. Ja yleensä silloinkin voin liki 90% varmuudella varautua siihen että elimistöni, tai lähinnä vatsani esittää protestoivan vastalauseen kipuilun tai turvotuksen muodossa. Einespitsat, valmiit mikroateriat ja helposti ja nopeasti valmistellut puolivalmisteet olivat jossain vaiheessa hitti. Helppoa ja nopeaa? Kyllä. Ravitsevaa ja terveellistä? Ei todellakaan. Ja tietysti opiskelijan budjetti huolehti jossain vaiheessa myös siitä ettei ruoka ollut välttämättä se johon rahaa olisi eniten halunnut käyttää, joten silloin tulivat erittäin tutuksi nuudelit, makarooni, riisi ja kaikki muukin nopeasti ja edullisesti täyttävä ruoka. Huono puolihan oli toki se ettei niiden ravintoarvo ollut mitenkään merkittävä.
Näiden terveen elämän etsimisen vuosieni aikana olen entistä enemmän kiinnittänyt huomiota siihen mitä lautaselleni laitan. Olen esimerkiksi äärimmäisen huono ravintolassa kävijä. Johtuen aivan siitä yksinkertaisesta syystä että tiedän olevani niin hyvä ruuanlaittaja, että ravintolan tarjoamat makuelämykset ovat usein tuottaneet pettymyksen. Toki positiivisiakin yllätyksiä on vastaan tullut. Ja varsinkin etnisemmät ruuat ovat sellaiset joiden kohdalla voin vielä luottaa ravintolan kokin omaavan enemmän taitoa hyppysissään kuin itselläni on. Toinen syy on se että kun laitan ruuan itse, voin luottaa siihen että sen raaka-aineet ovat sellaiset joita elimistöni sietää.
Kehokuurin jälkeen olen tosin päässyt toteamaan sen ettei elimistöni reagointi olekaan itsestäänselvää, tai sen reagoimattomuus. Mausteet joita aikanaan lääkäri kehoitti välttämään vatsakatarrin kanssa ovat juuri niitä joiden kanssa elimistö tuntuu nykyään voivan erittäin hyvin, eikä negatiivisia reaktioita ilmene. Nykyään käytänkin runsaasti paprikaa, chiliä, valkosipulia, inkivääriä, pippureita ja etikkaa. Eli juuri kaikkea sitä mitä lääkäri aikanaan varoitteli. Kaikki nämä ovat sellaisia jotka tehostavat ruuansulatusta, joten elimistöni polttaa ravinnon tehokkaammin ja saan ruuasta parhaalla tavalla kaikki ravintoaineet irti. Toki käytän runsaasti myös erilaisia yrttejä sekä sitruunamehua sekä todellakin reilusti mm oliiviöljyä, kookosöljyä ja jopa ihan voita. Kauhean vaarallisia ruoka-aineita sanovat jotkut. Tosiasia kuitenkin on että ihminen tarvitsee rasvaa jotta rasvaliukoiset vitamiinit voivat sulahtaa elimistön käytettäviksi. Vastaavasti kehoni tuntuu esittävän vastaväitteitä sellaisille ruoka-aineille joita ennen olen sietänyt ongelmitta, kuten porkkana ja banaani.
Olen viime aikoina karsinut ruokavaliostani jokseenkin täysin valkaistut jauhot, sokerit ja ylipäätään kaiken edes puolivalmisteeksi tehdyn. Lihat hankin ilman marinointia ja kalat tosiaan mieluiten tuoretiskiltä jos ei ole mahdollisuutta kalastaa itse. Kasvikset löytyvät mieluiten kotimaisista, vaikka täytyy myöntää että eräs herkkuni on espanjalainen miniluumutomaatti. Ne ovat makeita ja niiiin herkullisia.
Nyt kun kehoni on puhdistunut kuurin kanssa olen alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota niihin ruoka-aineisiin joille elimistöni tuntuu reagoivan viiveellä tai johtuen ruoka-aineiden yhdistelmistä. Sain tovi takaperin vinkin testistä jolla verestä voidaan mitata vasta-aineet myös niille ruoka-aineille joille elimistö ei reagoi välittömästi. Onneksi tiedustelulla Helsingistä löytyi paikka jossa testin voi käydä tekemässä, joten nyt mielenkiinnolla odottelen sitä hetkeä kun pääsen testin ottamaan ja varsinkin sitä että saan tulokset. Veikkaanpa että sen jälkeen lautaselle löytyy vain niitä raaka-aineita joiden kanssa elimistöni on ystävä. Sillä sen jälkeen loppuvat ainakin ruuan aiheuttamat selittämättömät reagoinnit, turvotukset ja vatsanväänteet. Sain myös kuulla tämän testin olevan avain onneen niille joille mikään dietti ei muuten ole purrut. Sillä jos elimistöön jatkuvasti laitetaan ruoka-aineita joita elimistö ei siedä, aiheuttaa se päättymättömän tulehdustilan kehossa joka voi sitten osaltaan aiheuttaa myös turvotusta ja ylipainoa..
Pysykää kuulolla, lisätietoa seuraa kunhan olen itse kokemusta rikkaampi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti