Havahduin muutama viikko takaperin siihen tosiasiaan, että tämä on ensimmäinen kevät yli kymmeneen vuoteen kun en ole kaivannut antihistamiineja. Joskus maalis-huhtikuun taitteissa sairastin kolmen päivän pikaflunssan ja kun oireista tuolloin tuli mieleen jokakeväiset siitepölyallergiani, tutkin mitä siitepölytiedotteet silloin näyttivät. Leppä ja pähkinäpensas kukkivat silloin keskieuroopassa ja ensimmäiset maininnat siitepölyjen leijumisesta Suomeenkin löysin juuri siltä päivältä kun flunssani alkoi.
Flunssa tuli ja meni kolmessa päivässä. Maltoin tuolloin pysähtyä lepäämään ja antamaan nenäni vuotaa niagrana. Kun kolme päivää oli ohi, oli flunssa kadonnut täydellisesti. Unohdin joksikin aikaa asian, kunnes ympärillä alkoivat ihmiset valittaa allergiaansa. Oli tukkoista nenää, oli kirveleviä silmiä. Kuulemma aikainen kevät aiheutti sen että oireet iskivät monelle pahempana kuin moneen vuoteen. Ihmettelin kun nenäni ei ollut tukossa ja aivastelinkin vain niinä päivinä kun Helsingin yllä leijui tuo harmaa katupölyn pilvi. Sille ja sen mekaaniselle ärsytykselle nenässäni en minäkään ollut immuuni.
Flunssa- ja vatsatauti-aallot kaatoivat ihmisiä vuoteeseen ja minä mennä porskutin täysin kunnossa. Aloin miettiä mitä oli muuttunut viime keväästä? Olin syksyllä tehnyt cellRESET-kehokuurin ensimmäisen vaiheen (28 päivää) ja mässättyäni joulun otin keväällä uuden parin viikon tiivispuhdistuksen keholle ja jatkoin siitä sitten huolellisella optimoinnilla. Sen lisäksi olin systemaattisesti vähentänyt ruokavaliosta teolliset valmisruuat (paria kiirepäivän poikkeusta lukuunottamatta) ja jättänyt pois pääsääntöisesti valkoiset viljat, sokerit ja maitotuotteet voita ja itse valmistettua jugurttia lukuunottamatta.
Sen tiesin, että maitotuotteet lisäsivät liman muodostumista, eli niiden karsiminen auttoi siihen etten aamuisin enää ollut tukehtua yskänpuuskaan. Viljojen poistaminen puolestaan vei pois vatsakivut ja vähensi turvotuksen niihin satunnaisiin päiviin jolloin olin syystä tai toisesta tietoisella riskillä syönyt jotain jauhoa sisältävää. Sokereiden kohdalla tilanne oli sikäli mutkikkaampi että pyrin poistamaan kaikki ne missä oli piilosokereita, mutta jos minun teki mieli suklaapatukkaa, saatoin sallia itselleni suklaapatukan. Sokeri kun on se orjuuttaja jonka suhteen irti pääseminen voi olla yhtä haasteellista tai jopa haastavampaa kuin tupakasta. Vaikka keho todellisuudessa ei todellakaan tarvitse sitä sokeria (se voi valmistaa kaiken aivojen tarvitseman sokerin elimistössämme syömästämme ravinnosta), niin silti välillä oli helpompi hiljentää tuo tuskissaan aivoissani kiemurteleva sokerinarkki pienellä herkkupalalla kuin käydä itseni kanssa väsytystaistelua.
Kehoni reagoi huomattavasti entistä selkeämmin aina kun söin jotain sopimatonta, joten jos päätinkin uhmata itseäni ja syödä jotain sellaista joka ei ollut niin hyvä, sain palautteen keholtani välittömästi. Eräs ystäväni kommentoi kauhuissaan kuinka järkyttävää moinen kehoni herkistyminen oli. Omasta mielestäni tämä herkistyminen, siis se että kehoni antaa välittömän palautteen, on huomattavasti parempi kuin se että kroppani olisi edelleen tuudittautunut jatkuvaan turtuneeseen usvaan josta en edes erottaisi yksittäisen ruoka-aineen reaktiota, kun pahoinvointi ja väsymys olisi kehon normaalia olotilaa elinvoimaisuuden ja aktiivisuuden sijaan. Minua ei haittaa lainkaan se ettei elimistöni enää halua vastaanottaa valmisruokia tai reagoi säilöntäaineille, väriaineille tms. En minä kuole siihen jos haluankin jostain syystä syödä jotakin sellaista joka ei ole keholleni hyväksi ja saan vastineeksi reaktion. Otan silloin tietoisen riskin ja vastaan seurauksista. Kummasti ne mieliteota vähenevät näitä epäterveitä asioita kohtaan kun voi ennalta jo valmiiksi miettiä onko se suussa maistettu nautinto sen "rangaistuksen" arvoinen. Ja kummasti ne mielihalujen kohteen muuttuvat. Tiesittekös esimerkiksi kuinka herkullisia ovat kotimaiset miniluumutomaatit? Tai millaista herkkua on retikka? Tai sen että kuivatut kurkkuviipaleet maistuvat oikeasti aivan järjettömän herkulliselta ihan sellaisenaan.
Tieto lisää tuskaa - vai lisääkö?
Etenin omaa tutkimusmatkaani terveyteen yrityksen ja erehdyksen kautta. Sen saatoin julistaa että cellRESET oli poistanut kehostani herkkyyden siitepölyille, mutta oliko syynä koko kuuri, vai se että sen seurauksena rustasin ruokavaliotani keholleni paremmaksi? Sitä en tiennyt. Omalla kohdallani oleellisinta oli tapahtunut muutos, ei se mikä oli täsmällinen toimintamekanismi.
Kun tiedostin muutokset kehossani ja sen reaktioissa, heräsi halu tietää lisää. En ole vieläkään saanut itseäni raahattua Alcat-testeihin, mutta se on edessä lähiaikoina, sillä haluan täsmällistä tietoa siitä mitkä ruoka-aineet ovat niitä joita kannattaa välttää ja mitä voin syödä huoletta. Kehoni alkaa koostumukseltaan olla muuten jo sellainen kuin haluan, vielä kun saan nuo väärien ruoka-aineiden aiheuttamat jatkuvat tulehdukset ja tulehdusnesteet pois, uskon sekä vaa'an että peilikuvan näyttävän juuri sellaisia tuloksia joita olen halunnutkin. Vielä peilikuvaa oleellisempi on kuitenkin ajatus siitä että kun saan tulehdukset lopullisesti katoamaan kehostani, ottaa vastustuskykyni vielä aimo harppauksen parempaan ja kun sen tilan saavuttaa...
..niin, sitten on mahdollisuus katsoa mikä tämän kehon todellinen potentiaali ja suorituskyky on. Uskon että meidän jokaisen keho on suunniteltu toimimaan täydellisesti ja sen tason haluan kokea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti