maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kuka onkaan oikeassa?

Sain tänään aamun parhaat naurut huolestuneen asiakkaan toimesta. Hän, kehokuurin käyneenä, oli huolissaan siitä kuka nyt onkaan oikeassa kun oli löytänyt netistä tekstin jossa CellRESET-kehokuuria parjattiin pelkäksi pyramidi-huuhaaksi ja nyt oli herännyt epäilys siitä kuka tiesikään totuuden kuurista...

Pyysin linkin ja kävin lukemassa mitä bloggari aiheesta kirjoittaa. Sain viikon aluksi parhaat naurut.
Kommentteja lukiessa kävi ilmi että alkuperäistä blogitekstiä oli muokattu sen mukaan kun ihmiset oliva asiavirheitä kommentoineet (mm puhe parsasta ja kuva parsakaalista). Itselleni asiasta nousi lähinnä mieleen ajatus siitä että jos kyseessä olisi ollut toimittajan kirjoittama teksti, olisi asiaa käsitelty jo julkisen sanan neuvostossa ja tekstistä olisi tehty oikaisu ja julkinen anteeksipyyntö ellei jopa olisi kunninanloukkaus syytettäkin vedetty esiin. Nyt kun kyse on yksityisestä ihmisestä ja hänen mielipiteestään, suojaa sananvapaus sitä että hänellä on täysi oikeus ilmaista mielipiteensä, vaikka se mielipide ei perustukaan faktoihin vaan kuulopuheisiin ja mutu-tuntumaan.

Neitokainen esittää blogissaan ihan hyviä kysymyksiä. Olkoonkin että moni niistä on sellainen joita olisi kannattanut kysyä jo sielä infossa istuessa tai siltä ihmiseltä joka kuuria hänelle markkinoi. Nostan esiin ne aamun nauruni aiheuttajat.

Kaikki omat valmennettavani ovat kuulleet kyllästymiseen asti hokemani mantran: "Juo vettä! Juo lisää vettä!!" Sillä, tosiasia on se, että valtaosa ihmisistä juo ihan liian vähän vettä ja usein aineenvaihduntaan saadaan hyvin potkua jo sillä, että vettä juodaan enemmän. Silti tämä infotilaisuudessa, omien sanojensa mukaan, istunut neitokainen kehtaa väittää seuraavaa:

Kehokuurin aikana on tarkoitus käyttää määrättyjä Fitlinen tuotteita. Muut nesteet on tarkoitus jättää kokonaan pois.

Siis mitä??!?? Neito väittää "suututtaneensa" kuurivalmentajia sillä että on esittänyt kysymyksiä joihin kukaan ei ole osannut vastata. No silloin luulisi myös tuon  veden juomisen nousseen kysymyksenä esiin. Itselleni ainakin (terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneena), jos joku olisi sanonut jossain yhteydessä etten saisi juoda kuin tietyt vitamiinijuomat, niin esittäisin todellakin ensimmäisenä kysymyksen: MIKSI? Ja selityksen saatuani varmistaisin vielä, että olen ymmärtänyt oikein sen mitä on sanottu.

Hän parjaa myös:
Kuinka oikeudenmukaisen mielipiteen tuotteista luulette saavanne firman tuotteiden myyjältä, joka itse hyötyy myös rahallisesti siitä, jos sinä ostat Fitlinen tuotteita? Fitlinen ja Kehokuurin markkinointi perustuu myös pyramidi-myyntiin, joten tuotteen päätarkoitus on tehdä rahaa, ei auttaa kuluttajan terveyttä.

Henkilökohtaisesti en tiedä tai tunne yhtään ravitsemus/ravinto-valmentajaa tai personal traineria joka ei tekisi työtään rahasta. Yleensä maksetaan jo konsultaatiosta, sitten maksetaan valmennuksesta ja sen jälkeen (ylläri ylläri) ostetaan ne valmentajan suosittelemat ravintolisät sen terveellisen ruuan lisäksi ja hyvin usein on tilanne se että se valmentaja saa sen oman provikkansa niiden tuotteiden myynnistä. Tämä sama pätee siis myös muihin kuin "pyramiideihin". Tämän saman on varmasti kirjoittajakin huomannut kun nyt oli tämän vuoden puolella hakeutunut PT:n valmennettavaksi ja kuinka ollakaan näytti se ruokavalio kääntyneen paljon enemmän kehokuuria muistuttavaan suuntaan runsaalla proteiinilla varustettuna.

Ja korjataanpa tähän väliin pieni termistöllinen virhe: Pyramiidijärjestelmät ovat niitä laissa kiellettyjä joissa kerätään rahaa vastikkeettomasti. Verkostomarkkinointi on täysin laillinen ja kansainvälisesti varsin yleinen tapa jolla markkinoidaan tuotteita joiden kohtalla parempaa markkinointia saadaan suosittelulla kuin sillä että raha käytettäisiin mainoksiin. Ja kyllä, Fitline on verkostomarkkinointi-yritys, myynti perustuu siis käyttäjien saamiin kokemuksiin, jokainen ei ole välttämättä terveysalan ammattilainen, mutta ohjeistus onkin, että kysymysten kanssa käännytään lähimmän PRO-valmentajien puoleen ja tarvittaessa vastaukset saadaan suoraan Saksasta asiantuntijaryhmästä, josta löytyvät sitten ihan alan huippuammattilaiset. Eli kyllä ainakin itse ja jokainen oma tiimiläiseni kertoo tuotteista ja kuurista enemmän ihan siitä innosta mitä on omassa terveydessä kokenut ja tietäessään, että näistä voi löytyä apu moneen vaivaan, kuin rahan kiilto silmissä.

Siinä hän on täysin oikeassa että:
Mä olen kyllä ainakin itse puhtaan, ravitsevan ja terveen ravinnon puolesta puhuja. Vitamiinilisät ovat erittäin hyvä ja tarpeellinen asia, mutta sitäkin tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota siihen vitamiinien saamiseen tavallisesta ravinnosta. Jo nimikiin sanoo, että ne ovat vitamiiniLISIÄ, eivät terveellisen ruoan korvikkeita. Ensimmäinen askel kehon hyvinvointiin on oikeanlainen ruokavalio ja elämäntapamuutos, ei mikään kuuri tai dieetti.

Totta joka sana, mutta.. Kuinka moni tietää kuinka paljon mitäkin kasvista, lihaa tai viljatuotteita pitää päivässä suusta sisään pistää jotta saa kaikki elimistön tarvitsemat ravintoaineet oikeassa suhteessa toisiinsa. Neitokainen julistaa ylipainon olevan vain folaatin puutetta.. No juu ja ei, folaatilla on toki tärkeä asema metabolisen aineenvaihdunnan toiminnassa, mutta eipä sekään taas toimi jos ei muita palikoita ole paikalla. Ja kuinka moni ylipainon kanssa kamppaileva on vakaasti päättänyt muutta elintapansa terveellisemmäksi heti seuraavana maanantaina. Ja kuinka moni on kompastunut vakaan päätöksen motivaation päättymiseen ennen seuraavaa viikonloppua?? Minä ainakin voin rehellisesti nostaa käteni ja myöntää että niin on monta kertaa elämässä tapahtunut. Omalla kohdallani uskoin kehokuuriin vasta kun lähdin sitä tekemään. Kun ensimmäisen viikon aikana joka päivä painoa putosi reilusti, motivoi se jatkamaan seuraavaan päivään, katsomaan mitä huomenna tapahtuu. Ja kun ensimmäinen viikko oli selätetty kunnialla, oli helppo siirtyä uuteen monipuolisempaan ruokavalioon (joka by the way, sisältää pääsääntöisesti juuri niitä kasviksia jotka sisältävät runsaasti folaattia).

Eli oikeastaan hyvin monelle uuden, terveemmän elämän alku on tämä 90-päivän ohjelma jolla opetellaan valmistamaan ja syömään terveellistä ja monipuolista ruokaa ja varmistamaan vitamiineilla se että elimistö saa kaiken tarvitsemansa. Neitokainen on toki oikeassa myös siinä ettei Kehokuuri toimi kaikille, toisille parempi vaihtoehto on se että muuttaa elämäntavat pieni askel kerrallaan, useimmille kuitenkin se että kerralla tehdään "suursiivous" jolla häädetään kropasta lisäaineiden jäänteet ja höttöhiilareiden kertymät (ne ei oikeasti toimi kyllä kenenkään kropalle, toisten kehot vaan sietää niitä pidempään reagoimatta). Aivan sama on se että toiset lopettavat tupakoinnin vähentämällä polttamisen määrän ensin kahdesta askista yhteen per päivä ja siitä sitten vaiheittain siihen että pääsevät kokonaan irti. Useimmat tekevät sen kuitenkin mielummin kertarykäisynä ja pyrkivät vierottamaan itsensä nikotiinista heti, eli samoin kuin kuurilla vieroittaudutaan sokerista ja ylenpalttisesta suolasta kerralla.

Kirjoittaja perää myös näyttöä siitä että kuurilla on saatu pysyviä tuloksia. Hänen bloggauksensa on kirjoitettu vuosi sitten ja tuolloin CR oli oikeastaan vasta kunnolla rantautunut Suomeen, eli pitkäaikaisia kokemuksia ei massoittain ollut. Nyt vuotta myöhemmin voi sanoa että, kaikki ne jotka ovat kuurin aikana sisäistäneet terveellisyyde perusperiaatteet ja säilyttäneet terveelliset elintavat, ovat säilyttäneet kuurin aikana saavutetut tulokset. Ja useimmilla joilla ylipainoa on ollut reilusti, on muuttuneen ruokailutavan ansiosta painon putoaminen jatkunut hyvään tahtiin vielä kauan kuurin jälkeenkin. Toki on myös niitä jotka ovat palanneet entiseen ruokavalioon, entiseen ruokailurytmiin, ja silloin luonnollisesti saavutettu tuloskin on kadonnut herkkujen alle. Jos kehokuurin ottaa pikadiettinä, ei sillä saavuta pitkäaikaisita tulosta, mutta jos asennoituu siihen että 90-päivän aikana opettelee terveellisen tavan ravita kehonsa, on tulokset pysyviä.

Lopuksi vielä pari sanaa noista folaateista ja foolihapoista.
Ihminen ei kykene valmistamaan elimistössään folaattia eikä foolihappoa, joten meidän on saatava niitä ravinnosta tai ravintolisistä. Folaatti on luonnollinen, sitä esiintyy monissa vihreissä kasviksissa ja itseasiassa siitä sen nimikin juontuu (folium = lehti). Kasvikset kuitenkin menettävät nopeasti suuren osan folaatistaan: säilyttäminen huoneen lämmössä hävittää 70% vitamiinista kolmessa päivässä ja vihannesten keittäminen vedessä vie siitä 95%. Suosi siis kotimaisia kasviksia, mieluiten luomuna ja suoraan pellolta/ruukusta poimittuna ja nauti runsaasti kasviksia kypsentämättömänä jos haluat saada folaatit hyödyksesi. Jos taas olet yhtä laiska kuin allekirjoittanut, eli ne vihreät kasvikset saattavat seistä pöydällä/jääkaapissa useamman päivän (miettimättäkään sitä kuinka kauan ne ovat aikaa viettäneet kuljetuksessa tuottajalta kauppaan), kannattaa silloin lisätä se foolihappo purkista, ja mieluiten niin että se on optimaalisessa suhteessa imeytymisen varmistavan C-vitamiinin ja sinkin kanssa.

Jos huomaat muistisi pätkivät tai mielialojen heilahtelevan, voi se(kin) olla merkki foolihapon puutteesta. Foolihapon pitkäaikainen puute nostaa veren homokysteiiniä, mikä puolestaan aiheuttaa aivojen valkean kudoksen katoa, leukoaraioosia. Kato voi aiheuttaa muistihäiriöitä, masennusta ja jopa dementiaa. Kaikista muista foolihapon eduista ja puutteen aiheuttamista haitoista voit lukea lisää täältä

Kun pyrit hyvään folaatti/foolihappo-annokseen vuorokaudessa, tähtää siis vähintään tuohon 400 mikrogrammaan (tai jopa siihen 800 mikrogrammaan) ja jos sen haluat saada esimerksiksi siitä parsakaalista, niin syödessäsi päivittäin noin 400g parsakaalia raakana, saavutat riittävän annostuksen.  Hieman pienemmällä annostuksella eli reilulla 200g raakaa pinaattia pääset jo samaan tulokseen. 

Kehoitan jokaista, netistä infoa omien päätösten tueksi etsivää, miettimään tykönään kenen sanalla oikeasti on painoarvoa. Osaako, esimerkiksi tässä tapauksessa, realistisen ja totuudenmukaisen vastauksen kuurista, sen toimintaperiaatteista ja siitä kuinka kuuri räätälöidään vastaamaan henkilökohtaisia tarpeita, vastata ihminen joka on ollut kuuntelemassa satunnaisen infon, mutta joka ei ole kuuria itse kokeillut? Vai kenties ihminen joka on itse kuurin läpi käynyt? 

Kaikki kehokuuraajat eivät ole terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia, mutta mukana on myös heitä jotka työskentelevät terveydenhuollon parissa, omaavat perusteellisen ravaitsemuskoulutukset tai ovat tutkija-taustansa takia perehtyneet solubiologiaan hyvin syvällisesti. Verkostossa toimiminen tarkoittaa sitä, että aina on lähellä apuna syvällisempi tieto ja osaaminen, kun vain osataan oikeat kysymykset esittää. 

Joten, jos haluat lisää tietoa siitä kuinka CellRESET-kehokuuri toimii, ota yhteys niin kerron mielelläni mitä se todellisuudessa pitää sisällään. Ja jos päätät aloittaa, saat 30 päivän tyytyväisyystakuun sen suhteen että saat uudelle elämällesi suunnan josta on helppo jatkaa lopun elämän terveelliseen, monipuoliseen ja hyvinvointia tuottavaan ruokavalioon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti