Häts-hii!! Terveydeksi!
Hoidatko sinä terveyttä vai sairautta? Kuinka moni työelämässä oleva luokittelee olevansa lähestulkoon korvaamaton sairastuessaan? Kuinka moni rämpii työpaikalle vaikka nenä vuotaa, aivastelee ja niiskuttaa? Tai jos on vain vähän lämpöä, kurkkua kaihertaa? Tai vaikka vatsassa pikkaisen kiertää ja on käynyt vasta vain kerran oksentamassa tai viettänyt aamulla tunnin pidempään pöntöllä sisuksiaan tyhjentämässä..?
Jostain kumman syystä työelämässä on vallalla ajatus ettei sairaslomapäivää voi pitää ellei ole pää kainalossa ja täydellisen kykenemätön hoitamaan työtehtäviään. Myönnän sen, olin itse työntekijänä pitkään samanlainen. En halunnut saattaa työkavereita pulaan ilmoittamalla olevani sairas, vaan raahauduin puolikuntoisena töihin ja vieläpä vastustelin siinä vaiheessa kun työkaverit "pakottivat" kotiin lepäämään.
Siirryttyäni täysin yksityisyrittäjäksi on menttaliteettini sairaana työskentelyyn muuttunut radikaalisti. Nyt heti kokiessani elimistössäni vähänkin merkkejä sairauden ensi oireista, siirrän saman tien mahdollisuuksien mukaan päivän töitä niin että voin levätä sen ensimmäisen oireilupäivän. Aina tähän ei ole mahdollisuutta. Joskus se flunssa on minullekin iskenyt niin vauhdilla että aamulla olen lähtenyt päivän puuhiin täysin kunnossa ja päivän mittaan ylleni on vyörynyt infernaalinen flunssa kuumeineen. Silloin olen sen päivän kitunut ja hoitanut hommat joita en ole voinut siirtää, ja tyhjentänyt sitten kalenterin seuraavan päivän osalta kokonaan.
Olen itse todennut, että lyhennän sairauden kestoa viikosta parista tällä tavoin päivään pariin. Toisekseen näin toimiessani en kulje tuolla ihmisten keskuudessa tartuttamassa tautia kaikkiin kenet tapaan. Minulla yksityisyrittäjänä ei ole yksinkertaisesti aikaa ja varaa sairastaa. Siksi mielummin ylläpidän terveyttäni kuin hoidan sairautta.
Aina silloin kun elimistö antaa varoitusmerkkejä sairaudesta, on se myös muistutus siitä että en ole huolehtinut itsestäni täydellä teholla. Se että harrastan liikuntaa lähes päivittäin, syön pääsääntöisesti terveellisesti, huolehdin siitä että elimistöni saa kaipaamansa vitamiinit, mineraalit ja hivenaineet ja pyrin nukkumaan riittävästi. Silti välillä minullakin on stressaavampi jakso tai uppoudun niin innoissani johonkin tekemiseen että unohdan itseni. Jos elimistö tavalla tai toisella ylirasittuu, löytää se ainoan keinon saada huomioni painamalla "paniikkinappulaa" eli puskemalla ulos jonkun sairauden oireen. Onneksi olen opetellut kuuntelemaan elimistöni varoitusmerkkejä, enkä juurikaan enää ajattele että "hoidan vielä tämän ja tuon ja sitten voin sairastaa". Ei, vaan mielummin reagoin oireeseen heti ja annan elimistölle sen kaipaavan lepohetken heti. Silloin tiedän voivani kiihdyttää uudestaan täyteen vauhtiin jo parissa päivässä. Jos syystä tai toisesta joudun väkisin paahtamaan varoitusmerkeistä välittämättä, tiedän joutuvani maksamaan siitä kalliimman hinnan kun elimistö joutuu tekemään enemmän töitä korjatakseen aiheutuneet vauriot.
Mielestäni elimistömme on erittäin fiksusti rakennettu. Oma ikäluokkani varmaankin muistaa 80-luvulla televisiossa tulleen Olipa kerran elämä-piirrossarjan (on tuo kai tullut useampaan otteeseen uusintana sen jälkeen). Muistan kuinka sarjassa esitettiin esimerkiksi valkosolujen toiminta. Kuinka nämä suonistomme "poliisit" partioivat sisuksissamme ja löytäessään sitten tunkeutujan (virus, pöpö) eliminoivat sen. Omassa mielessäni näen elimistössäni parveilevat poliisit ja niiden yrityksen pitää elimistö puhtaana tunkeutujista. Me kaikki tiedämme mitä tapahtuu silloin jos jostain osa-alueesta yhteiskunnasta vähennetään määrärahoja: Hommat yritetään hoitaa yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta pikkuhiljaa on pakko karsia jostain. Joten jos elimistöni kaikki palikat eivät ole tasapainossa ja tunkeutuja pääsee elimistööni, mitä silloin tapahtuu? Määrärahojen puutteesta johtuen poliiseja ei ole riittävästi partioimassa ja koska huomio suunnataan sinne mihin oma toimintani sen käskee, eli työn tekemiseen, sinnittelyyn, pääsevät tunkeutujat tekemään tuhoja ilman että poliisit voisivat koko voimallaan puolustaa elimistöäni. Vasta sitten kun maltan asettua lepäämään, antaa keholle mahdollisuuden suunnata koko huomionsa tunkeutujiin, vasta silloin pääsen paranemaan.
Tästä syystä olen itse valinnut sen että suon itselleni "lorvipäivän" heti kun on vähänkin sellainen olo etten ole täydessä iskussa. Uskoisin tämän tavan tuovan suuremmillekin yrityksille ja yhteiskunnalle säästöjä pidemmällä aikavälillä kun annetaan ihmisten kuunnella kehoaan ja toimia sen parhaaksi. Näin vältettäisiin pitkittyneet sairaslomat, turha stressi ja kiristynyt ilmapiiri työpaikalla. Kun sen sijaan että paheksutaan sitä joka ottaa saikkupäivän sairastumisen alkupuolella paheksuttaisiinkin sitä joka tulee sairaana töihin muita tartuttamaan. Tällä katkeaisivat flunssakierteet, vähenisivät turhat antibioottikuurit ja ihmisten vastustuskyky vahvistuisi. Sitäpaitsi on huomattavasti mieltä piristävämpää pitää itsensä hemmottelupäivä silloin kun on vain vähän poissa parhaasta terästä, sen sijaan että sitten makaa sängyn pohjalla raatona ja kykenemättömänä tekemään yhtään mitään muuta kuin nukkumaan lääketokkurassa.
Ai niin, tällä omalla tavallani hoitaa terveyttä sairauden sijaan on ollut se seuraus että viimeisen vuoden aikana olen ottanut tasan yhden särkylääkkeen, poikkeukselliseen repivään päänsärkyyn. Muuten kaikki "sairastumiseni" on menneet ohi päivässä parissa vitamiinien yliannostuksilla ja lepäilyllä hyvän kirjan tai elokuvien seurassa. Ja tietenkin yksi suunnattoman parantava elementti on sohvalla viereen, lämpöpatteriksi, käpertyvä vinttikoira. <3
Mistä tämä ajatus nyt nousikaan mieleen? No tietenkin siitä että tänään on ollut tuollainen lorviaamu. Aamutreenit jäivät väliin kun herätessä oli hieman sellainen olo että flunssa yrittää kimppuun. Olen viettänyt pitkää rauhallista aamua loikoillen vuoteessa aamuteevetä katsellen, extrafitskut nauttien ja blogia päivitellen. Tänään taidan vain nauttia olostani, aurinkoisesta talvisäästä, hyvästä ruuasta ja ystävien seurasta puhelimitse. Se on ehdottomasti parasta lääkettä.
Terveyttä ylläpitävää päivää kaikille! <3
torstai 30. tammikuuta 2014
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Pidetäänkö ihonhoitoluokka??
Noin kolmestakymmenestä paikalla olleesta alle kolmasosa nosti kätensä, ja näistä valtaosa oli miehiä. Harva on täydellisen tyytyväinen siihen miltä peilikuva näyttää. Monen mielessä pyörii ajatuksia siitä kuinka on niin väsyneen näköinen. Joku mieltää itsensä liian lihavaksi, toinen liian laihaksi. Joku näkee vain epäpuhtaan ihonsa ja joku harmittelee sitä että luoja on suonut suuren nenän tai pienet silmät.
Muistan kuinka itse nuorempana harmittelin ihoni epäpuhtauksia ja nyt kun mittari vääjäämättä raksuttaa viimeisiä hetkiä kolmannen vuosikymmenen puolella, on ihoon ilmaantuneet myös elämän jättämät merkit, nuo silmän ympäryksiä elävöittävät juonteet. Eli jokaisella ikäryhmällä on toki omat murheet ihonsa kanssa.
Itse olen päättänyt etten antaudu vuosille ilman taistelua. Se lienee syy miksi olen perehtynyt terveelliseen ruokavalioon ja entistä huolellisemmin ihonhoidon ihmeisiin. Oma ihoni, vaikka herkkä onkin, ei varsinaisesti ole ollut ongelmaiho. Huomaan ihossani toki vuodenaikojen vaihtelut ja säädänkin omaa ihonhoito-ohjelmaani sen mukaan millainen vuodenaika on menossa. Talvella iho tarvitsee enemmän kosteutta ja suojaa, kesällä kaivataan enemmän kuorintaa ja virkistystä.
Moni tavan tallaaja kokee olevansa kuin liisa ihmemaassa seikkaillessaan tavaratalon kosmetiikkaosastolla. Merkkejä on miljoona ja jokaisessa lukemattomia purkkeja ja purnukoita. Kuinka ihmeessä niistä voi löytää omalle iholleen sopivimman tuotteen? Yleisesti ottaen voin todeta että harvoin löytääkään. Riippumatta siitä minkä sarjan tuotteilla ihoaan haluaa hoitaa, kannattaa panostaa sen verran aikaa ja vaivaa siihen että "sovittaa" tuotteet iholle. Se että testaa tuotetta hieman kämmenselkään, se ei kerro sitä mitä kasvojen iho tuotteesta oikeasti tykkää. Eihän kasvojen ja kämmenselän iho ole samanlainen, ei edes saman värinen.
Pahin palvelus jonka ihollesi voit tehdä, on se että valitset yhden tuotteen sarjasta A, toisen sarjasta B ja kolmannen sarjasta C. Tämä on sama kuin ehdoin tahdoin haastaisit riitaa kohtalon kanssa. Pahimmillaan tuotteiden kesken voi syntyä erittäin paha kemiallinen reaktio, ja valitettavasti se on sitten sinun ihosi joka toimii tämän reaktion petrimaljana. Eli käytätpä mitä sarjaa hyvänsä, niin valitse samasta sarjasta sekä puhdistavat että kosteuttavat tuotteet. Vähintään nämä! Yleensä saat kaikkein parhaan lopputuloksen silloin kun meikkivoiteeseen asti mennään saman valmistajan tuotteella, sillä niissä on käytetty samoja raaka-aineita ja tuotteet on jo valmiiksi laboratoriossa testattu yhteensopivuuden kannalta.
Voit huoletta yhdistellä saman valmistajan eri ihotyypeille tarkoitettuja rinnakkaissarjoja, mutta jo siinä vaiheessa jos haluat sekoitella saman valmistajan kahta selkeästi erillistä ihonhoitosarjaa, kannattaa konsultoida asiantuntijan kanssa jotta saat varmuuden että tuotteet sopivat keskenään.
Jos et tiedä millainen ihotyyppisi on, on silloinkin helpointa pyytää ammattilaisen apua. Valitettavan moni suomalainen iho kun kärsii pintakuivuudesta ihan vain sen takia että hoitaa ihoaan omalle ihotyypille sopimattomilla tuotteilla. Helpoiten saat käsityksen oman ihosi tarpeista henkilökohtaisessa ihonhoitokonsultaatiossa. Ja jos hetkestä haluaa tehdä mukavan oppihetken, voit kerätä muutaman ystävän kasaan ja varata teille ihonhoitoluokan.
Ihonhoitoluokka sisältää aina ennakkoanalyysin jolla kartoitetaan ihon tarpeet. Millainen ihon tyyppi on, onko jotakin erityisiä ongelmakohtia joihin haluaisi saada apua ja mahdolliset toiveet siitä mitä haluaisi tietää ja oppia. Varsinainen ihonhoitoluokka kestää ryhmän koosta ja läpi käytävästä hoito-ohjelmasta riippuen tunnista kahteen. Sen aikana jokainen osallistuja saa testata omille kasvoilleen ohjatun ihonhoidon. Eli jokainen hoitaa oman ihonsa itse, juuri omalle ihotyypille räätälöidyllä hoito-ohjelmalla. Illan päätteeksi jokainen osallistuja saa vielä henkilökohtaisen konsultaation jonka aikana vielä tarkennetaan hoito-ohjeita ja varataan jälkiseuranta-aika ihon kunnon seuraamista ja mahdollisia erikoistuotteita ja/tai meikkiä varten. Luonnollisestikaan mitään ostopakkoa tai velvoitetta ei ole, eli jos olet täysin tyytyväinen olemassa olevaan hoito-ohjelmaasi, voit sitoumuksetta jatkaa sen käyttöä eikä sinun tarvitse ostaa turhia purkkeja kaappiin seisomaan.
Ihonhoitoluokka järjestetään yleensä ryhmän kasanneen henkilön kotona tai työpaikalla ja kiitoksena "pöytävuokrasta" ryhmän kasaaja saa sitten jonkin emännänlahjan tai alennuslahjakortin oman ihonhoito-ohjelman hankintaan.
Jälkiseuranta-tapaamisessa tarkistetaan hoito-ohjelman toimivuus ja jos käytössä on käynyt ilmi ettei tuotekokonaisuus toimi kuten sen pitäisi omalle iholle toimia, voidaan hoito-ohjelmaa säätää, ja esimerkiksi kosteusvoiteen joka ei tunnu riittävän kosteuttavalta, sen voi vaihtaa sopivampaan kostumukseen (samassa hintaluokassa) ilman erillistä korvausta. Toki jos halutaan voide sitten vaihtaakin eri hintaluokan tuotteeseen, silloin tuotteiden hinnan erotus luonnollisesti veloitetaan.
Kun tiedät millainen ihosi on, kuinka sitä kannattaa hoitaa ja käytössäsi on omalle ihotyypillsi sopivimmat tuotteet, tulet varmasti huomaamaan kuinka paljon enemmän rakastatkaan omaa peilikuvaasi. Joten, järjestetäänkö ihonhoitoluokka? Voit jättää yhteydenottopyynnön oikean reunan lomakkeella tai ottaa yhteyttä nettisivuiltani löytyvien yhteystietojen kautta.
tiistai 28. tammikuuta 2014
Julkiset kasvot
Tässä eräänä päivänä silmäilin "puolella silmällä" televisiota samalla kun puuhailin jotakin muuta. Katseeni kiinnittyi TV-ruudulla näkyviin kasvoihin. Nykyaikana televisiokuva on jopa epämiellyttävän tarkka. Varsinkin silloin jos teräväpiirtoruudun täyttää selkeästi vahvasti laiminlyöty näyttelijän iho.
Muistan millaista tuskaa koin maskeerauskoulun opiskelujen aikaan kaupungilla liikkuessa. Kun juuri olimme opetelleet tunnilla oikean meikkivoiteen värisävyn valintaa ja sitä kuinka värin tuli huomaamatta häipyä leukaluun alle, sulautuen oman ihon väriin. Kun silmä oli harjaantunut etsimään sitä oikeaa sävyä, voitte kuvitella miten sain taistella itseni kanssa etten rynnännyt kadulla kertomaan jokaiselle väärän meikkivoiteen värin valinneelle voivani auttaa.. Muistan pahimmillaan istuneeni koko ratikkamatkan Stockan edestä Munkkiniemeen tuijottaen erään naisen leukaperiä, kun meikkivoide oli selkeästi oranssi ja voide oli levitetty kuin "naamari" niin että hailun valkea talvi-ihonsa näkyi sitten leukaluun kohdalta, vaikka kaulan alue oli sitten kiedottu kaulahuiviin. Veikkaan että valkoisen kaulan kanssa kokonaisuus olisi näyttänyt kuin Linnanmäen hupikojusta voitetulta appelsiinitikkarilta..
Onneksi, täytyy todeta, näiden 20 vuoden aikana, jonka olen kosmetiikka-alalla ollut, on ihmisten tietämys oikean meikkivoiteen valinnasta parantunut huomattavasti. Nykyään nämä "naamarit" ovat onneksi jo todella harvinaista vähemmistöä.
Saman tuskan kävin läpi siinä vaiheessa kun kiinnitin omassa elämässä huomiota ruokavalioon, ravintolisiin ja liikuntaan. Ja nyt valmistuttuani CellReset® valmentajaksi, tuntuu että näen ympärilläni vain ihmisiä jotka kipeästi kaipaisivat kuuria, kuka painonhallinnan, kuka terveyden parantamisen ja kuka hormoonitoiminnan ja mielialojen heilahteluiden korjaamiseksi.
Minut on aikanaan kasvatettu "kiltin tytön-syndroomaan". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vaikka näen ympärilläni näitä epäkohtia, olen liian kohtelias ja diplomaattinen mennäkseni sanomaan silminnähden palveluitani kaipaavalle, että minulla voisi olla ratkaisu hänen tarpeisiinsa. Varsinkin jos kyseinen ihminen ei ole osoittanut sen asian olevan hänelle ongelma. Jos kyseinen ihminen on tyytyväinen ihoonsa, meikkiinsä, painoonsa tai terveyteensä, mikä oikeus minulla olisi mennä tekemään siitä hänelle ongelma huomauttamalla asiasta??!
Toisaalta tiedän että on niitä ihmisiä joille joku on tullut suoraan sanomaan huomionsa ja kertonut siihen löytyvän ratkaisun. Nämä ihmiset ovat sitten saattaneet tarttua mahdollisuuteen ja saaneet elämänlaatunsa paremmaksi. Ehkä useimmilla siis on tiedostettu ongelma, mutta koska he eivät osaa etsiä siihen apua ja ratkaisua, jää asia ennalleen siihen asti kunnes siitä todellakin muodostuu häiritsevä ongelma.
Joten, kun näen tuon televisiossa huomioni kiinnittäneen näyttelijättären seuraavan kerran, käyn nykäisemässä hihasta ja kerron huomioni ja sen että minulta löytyy hänen veltolle ja väsyneelle iholleen myös apu. Ehkä julkiset kasvot, jotka työkseen ovat esillä medioissa, ovat vastaanottavaisemmat suoralle kritiikille kuin tavallinen kadun tallaaja.. Joten, jos joskus tulen sanomaan sinulle ihostasi, meikitäsi tai kiloistasi, en tee sitä ilkeyttäni, vaan koska tiedän että voit minua kuuntelemalla jatkossa rakastaa omaa peilikuvaasi enemmän. Ja jos kaipaat apua jonkun näistä osa-alueista kanssa, älä epäröi pyytää apuani.
Muistan millaista tuskaa koin maskeerauskoulun opiskelujen aikaan kaupungilla liikkuessa. Kun juuri olimme opetelleet tunnilla oikean meikkivoiteen värisävyn valintaa ja sitä kuinka värin tuli huomaamatta häipyä leukaluun alle, sulautuen oman ihon väriin. Kun silmä oli harjaantunut etsimään sitä oikeaa sävyä, voitte kuvitella miten sain taistella itseni kanssa etten rynnännyt kadulla kertomaan jokaiselle väärän meikkivoiteen värin valinneelle voivani auttaa.. Muistan pahimmillaan istuneeni koko ratikkamatkan Stockan edestä Munkkiniemeen tuijottaen erään naisen leukaperiä, kun meikkivoide oli selkeästi oranssi ja voide oli levitetty kuin "naamari" niin että hailun valkea talvi-ihonsa näkyi sitten leukaluun kohdalta, vaikka kaulan alue oli sitten kiedottu kaulahuiviin. Veikkaan että valkoisen kaulan kanssa kokonaisuus olisi näyttänyt kuin Linnanmäen hupikojusta voitetulta appelsiinitikkarilta..
Onneksi, täytyy todeta, näiden 20 vuoden aikana, jonka olen kosmetiikka-alalla ollut, on ihmisten tietämys oikean meikkivoiteen valinnasta parantunut huomattavasti. Nykyään nämä "naamarit" ovat onneksi jo todella harvinaista vähemmistöä.
Saman tuskan kävin läpi siinä vaiheessa kun kiinnitin omassa elämässä huomiota ruokavalioon, ravintolisiin ja liikuntaan. Ja nyt valmistuttuani CellReset® valmentajaksi, tuntuu että näen ympärilläni vain ihmisiä jotka kipeästi kaipaisivat kuuria, kuka painonhallinnan, kuka terveyden parantamisen ja kuka hormoonitoiminnan ja mielialojen heilahteluiden korjaamiseksi.
Minut on aikanaan kasvatettu "kiltin tytön-syndroomaan". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vaikka näen ympärilläni näitä epäkohtia, olen liian kohtelias ja diplomaattinen mennäkseni sanomaan silminnähden palveluitani kaipaavalle, että minulla voisi olla ratkaisu hänen tarpeisiinsa. Varsinkin jos kyseinen ihminen ei ole osoittanut sen asian olevan hänelle ongelma. Jos kyseinen ihminen on tyytyväinen ihoonsa, meikkiinsä, painoonsa tai terveyteensä, mikä oikeus minulla olisi mennä tekemään siitä hänelle ongelma huomauttamalla asiasta??!
Toisaalta tiedän että on niitä ihmisiä joille joku on tullut suoraan sanomaan huomionsa ja kertonut siihen löytyvän ratkaisun. Nämä ihmiset ovat sitten saattaneet tarttua mahdollisuuteen ja saaneet elämänlaatunsa paremmaksi. Ehkä useimmilla siis on tiedostettu ongelma, mutta koska he eivät osaa etsiä siihen apua ja ratkaisua, jää asia ennalleen siihen asti kunnes siitä todellakin muodostuu häiritsevä ongelma.
Joten, kun näen tuon televisiossa huomioni kiinnittäneen näyttelijättären seuraavan kerran, käyn nykäisemässä hihasta ja kerron huomioni ja sen että minulta löytyy hänen veltolle ja väsyneelle iholleen myös apu. Ehkä julkiset kasvot, jotka työkseen ovat esillä medioissa, ovat vastaanottavaisemmat suoralle kritiikille kuin tavallinen kadun tallaaja.. Joten, jos joskus tulen sanomaan sinulle ihostasi, meikitäsi tai kiloistasi, en tee sitä ilkeyttäni, vaan koska tiedän että voit minua kuuntelemalla jatkossa rakastaa omaa peilikuvaasi enemmän. Ja jos kaipaat apua jonkun näistä osa-alueista kanssa, älä epäröi pyytää apuani.
lauantai 18. tammikuuta 2014
Pari sanaa painonhallinnasta.
Viimeinen reilu seitsemän vuotta elämästäni on ollut terveellisen elämän etsintää. Yhtenä osa-alueena tuolla matkalla on ollut ylimääräisestä läskistä eroon hankkiutuminen.
Lukioikäisenä painoin suurimmillaan +/-70 kiloa, ja nyt kun olen tuon aikakauden kuvia katsonut näytän mielestäni järkyttävältä possulta. Osansa tuohon aikaan vaikutti varmasti se että pääsääntöisesti elin leivällä ja herkuilla. Koulun ja asuntolan ruokalan tarjoilema kasvisruoka kun ei aina saanut varauksetonta ruokahaluani. Ja luonnollisesti kun pitkiä öitä luettiin kokeisiin (siis sen jälkeen kun alkuilta oli lorvittu kavereiden kanssa) tuli syötyä karkkia ja sipsejä jotta jaksoi valvoa.
Lukion jälkeen ruokavalio muuttui hieman terveellisemmäksi, kun totesin ettei kilot tehneet minusta kauniimpaa. Halusin todistella kauneuttani ja hain mitä erilaisempiin missimittelöihin ja pärjätäkseni niissä piti saada painoa alas ja hyviä muotoja kroppaan. Alhaisimmillani painoin 52 kiloa. Itse olin tyytyväinen vaa'an lukemiin, vaikka ympäristö kauhisteli sitä miltä näytin. En mielestäni ollut tuolloin alipainoinen. Enkä tavallaan näe itseäni vieläkään että olisin silloin ollut alipainoinen. Tosin täytyy tunnustaa ettei siltä aikakaudelta ole juurikaan kuvia tallessa. Minulla ei ollut juurikaan lihaksia, sillä käyttämäni dietit eivät tukeneet lihasmassan kasvua vaan hävittivät tasaisesti niin rasvan kuin lihaksen. Reidet ja pakarat taisivat silloin olla parhaimmat kohtani, koska kesällä rullaluistelin usein ainakin töihin, ellen sitten kotiinkin. Matkaa oli suuntaansa muistaakseni viitisen kilometriä ja tunnetusti rullaluistelu tekee hyvää jälkeä reisille ja pakaroille. Sitten muutimme ja tuo hyötyliikunta jäi.
Vaihdoin sitten työpaikkaakin (kotoa oli noin 500 metriä töihin) joten hyötyliikuntaa siinä ei kertynyt. Liikunta muilta osin rajoittui koiran vientiin koirapuistoon (n 300 metriä suuntaansa) ja pariin pidempään lenkkiin viikossa. Työpaikan etuihin kuului niin aamupuuro kuin lounas ja huomasin pian painavani jälleen pitkälle päälle 60 kiloa. Jätin lounaan ruokalassa pois ja tein itselleni töihin eväät. Aamupuuron nautin edelleen ja sorruin kahvitunnilla vieläkin kekseihin ja muihin herkkuihin. Paino kuitenkin normalisoitui 62-64 kilon välille varsinkin kun otin ohjelmaan pidemmät lenkit ja kaivoin uudestaan rullaluistimet esiin. Taisin siihen aikaan saada itseni punttisalillekin kun löytyi kaveri joka patisti satunnaisesti liikkeelle.
Tätä jojoilua kesti sitten tuohon seitsemän vuoden taakse asti. Välillä liikkuen, välillä eläen erittäin sohvaperunana. Huolehdin sentään siitä ettei vaaka kivunnut yli 65 kilon, se oli kipuraja joka tuotti aina ruokaremontin. Pidin pari viikkoa ruokapäiväkirjaa ja havaitsin ne yllättävät energialähteet joita en tiedostanut syöväni. Enhän minä syönyt kuin hyvää ja terveellistä ruokaa, jos nyt ei lasketa lukuun satunnaisia suklaapatukoita, suolapähkinöitä ja popcorneja. Terveellinen kotiruokakin voi lihottaa jos sitä syö yhden kohtuullisen annoksen sijaan kolme suurta.
Seitsemän vuotta sitten sain itselleni mentorin joka alkoi järjestelmällisesti ohjata valintojani terveellisempään elämään. Hän ei ole personal trainer, en saa häneltä selkeää treeniohjelmaa tai ruokalistaa. Sain ohjeet ruoka-aineista jotka jätän kokonaan pois ja aineista joiden suhteen vähennän merkittävästi. Samoin sain suositukset mitä lisätä. Sain ohjeistukset vitamiineista joita elimistöni kaipasi. Tarkan listan poikkeuksellisen suurista annostuksista joilla elimistöni tila tasapainotettiin. Ja kun tasapaino löytyi, keho alkoi toimia kuten sen kuului, voitiin siirtyä annostuksissa ns. ylläpitotilaan.
Suunnilleen niihin aikoihin kun kehoni tasapaino oli löytymässä tutustuin Fitlinen ravintolisiin ja kuukauden testijakson jälkeen sain mentoriltani siunauksen sille että saatoin vaihtaa osan hänen suosittelemistaan näihin. Siitä lähtien optimaali-setti on kulkenut matkassa mukana. Toki on kausia jolloin olen pitänyt paussia kaikista vitamiineista. Esimerkiksi loppukesä on usein sellainen jolloin en koe kaipaavani fitskuja kun elän lähes täysin tuoreilla kasviksilla ja marjoilla. Ja vastaavasti tarpeen mukaan täydennän vitamiiniarsenaalia täsmäaseilla niin Fitlinen kuin muiden valmistajien valikoimasta.
Syksyllä 2013 sain tarpeekseni Fitline kouluttajani hehkutuksesta kuurista jolla porukalta kilot karisevat lähes maagiseen vauhtiin. Olin joitakin vuosia sitten testannut Fitlinen painonhallintajärjestelmän ja saanut sillä pari kiloa katoamaan, mutta nuo olivat sitten tulleet myös takaisin kun tiukasta jaksosta luopui. En siksi ollut vuoden aikana juurikaan kiinnittänyt huomiota kouluttajan hehkutukseen vaan lähinnä kohauttanut olkiani vauhkoamiselle. Nyt oli kuitenkin kesän aikana paino hiipinyt yli tuon kipurajani ja kun pitkän koulutusviikonlopun jälkeen tuntui etten ollut muuta tehnyt kuin istunut autossa ja luentosalissa ja syönyt, syönyt ja syönyt. Tunsin oloni turvonneeksi syöttöpossuksi. Nyt oli siis hyvä hetki testata miten tämä ylistetty kehokuuri toimisi kun kuitenkin halusin painon nopeasti alas. Voisin sitten sanoa että testattu on, ei toimi. Mutta se toimi.
Se todellakin toimi! Vaikka kuurin alku oli kompurointia, reilussa parissa viikossa painoni putosi liki 67 kilosta alle 60. Ja kuurin viimeisten päivien aikana saavutin ja alitin tuon mielessäni maagisena häämöttäneen 59 kilon rajan. Olo oli loistava. Lihakset piirtyivät kehostani näkyviin kauniina, ja vaikka toki vielä reisissä näkyi ylimääräistä muhkuraa olin olemukseen erittäin tyytyväinen. Ei siis ihme että halusin auttaa myös muita saavuttamaan painonhallinnallisia ja terveyden parantamiseen tähtääviä tavoitteita CellReset® - Kehokuuri-valmentajana.
Omasta kuurista on nyt vierähtänyt reilut kolme kuukautta. Koemielessä sallin itselleni todellisen mässäysjoulun syöden päivittäin vähintään 200 grammaa suklaata levynä tai konvehteina, puhumattakaan siitä mitä kaikkea muuta ei-niin-terveellistä ruokavalioon tuolloin kuului. Mielenkiintoisita sinänsä oli se että loppiaisena, jonka olin itselleni asettanut mässäyskauden päätepisteeksi, herkuttelu loppui kuin seinään ja kahden huolellisesti ruokaillun päivän jälkeen joulun "vararavinto" oli kehosta kadonnut. Ainoa haitta jonka tuosta mässäämisestä huomasin oli silmien ja korvien kutina. Selkeät merkit jotka kertoivat suuren sokerimäärän räjäyttäneen kehoni uinuneen hiivasyndrooman aktiiviseksi.
Vuoden vaihteessa olin aloittanut liikunnan Facebookin lankkuhaasteen muodossa. 20 sekunttia keskivartalon pitoa oli riittävän pehmeä lasku uuden vuoden liikuntaan. Loppiaisen jälkeen liikunta-annokseni kuitenkin moninkertaistui kun ensin innostuin mukaan myös kyykky-haasteeseen ja sitten starttasivat myös Natural BootCampin aamutreenit. Mielenkiintoisin havainto kehossani kuitenkin oli se, että treenien alettua myös painoni alkoi nousta. En punninnut itseäni suinkaan enään päivittäin kuten kuurin aikana, jolloin oli mielenkiintoista katsoa montako sataa grammaa paino oli edellisestä päivästä hukannut. Joten en tiedä millaista päivävauhtia painon nousu oli. Viikossa tuli kuitenkin reilu kilo ja nyt vajaassa parissa viikossa on kertynyt reilut pari kiloa.
Ensireaktio oli huolestuminen: "Apua! Mitä tapahtuu, miksi vaaka on taas muuttunut viholliseksi??" Sitten peliin astui mukaan järki. Asetuin peilin eteen tarkastelemaan vartaloani kriittisesti. Kyllä, vatsa oli hieman pömpöllään, mutta ajatellessani viime viikkojen ruokailua myönsin sortuneeni muutamaan kokoussämpylään ja kokeneeni joka kerta sen että vaikka nuo täysjyväsämpylät maistuivat hyvältä suussa, niiden jälkeen vatsasa oli turvoksissa ja maha ei toiminut seuraavana päivänä kuten asiaan kuuluu. Muilta osin keho näytti edelleen hyvältä. Ei yhtä "kuivalta" kuin varsinaisen kuurin jälkeen, mutta ennemminkin vaikutti siltä että ihon alla oli nestettä kuin että sielä olisi rasvaa. Olin treenikauden alettua mitannut salin vaa'alla myös rasvaprosenttini. Se oli viime keväänä treenikauden päättyessä ollut 33 ja nyt tuo laite oli armeliaasti näyttänyt lukua 27. En uskonut että rasvaprosentti olisi parissa viikossa kiivennyt takaisin kevään lukemiin. Mikä sitten oikein aiheutti sen että vaaka näytti suurempaa lukua? Siihen oli kaksi syytä: 1. Lihas. Olin treeni-innossani saanut kehooni lihaksia. Yksi lihssolu painaa kolme kertaa enemmän kuin rasvasolu. Eli kun treenasin normaalin NBC-treenin lisäksi myös lankku ja kyykkyhaastetta oli tuo varsinainen ongelma-alueeni eli reisi-pakara-alue alkanut muodostaa läskistä lihasta ja se näkyi vaa'assa. Näkyi se myös peilissä, sillä entinen roikkopeppu alkoi olla varsin kaunismuotoinen puolipallo. 2. Pakkanen. Kylmä rasittaa elimistöä. Kroppa vetäytyy horrostilaan keräten ympärilleen lämmikettä. Huomaan pakkasen vaikutuksen joka vuosi. Pakkaskauden alkaessa muutun hitaaksi, elimistöni tuntuu imevän nestettä sisäänsä kuin sieni (huulet kuivuvat, iho huutaa kosteutta ja vaikka juon litroittain nestettä ei tarvitse ravata pissillä kuten normaalisti). Kuitenkaan tuo neste ei kerry elimistöön näkyväksi turvotukseksi. Sormet eivät turpoa kuten helteellä, vaan tuntuu että sormukset putoavat jos niistä ei pidä kiinni. Jonnekin tuo neste kuitenkin varastoituu ja SE näkyy myös puntarissa.
Totesin joutuvani miettimään unelmapainoni, joka ennen oli mielestäni 57,5kg , uudestaan. Saan heittää romukoppaan ajatuksen oikeasta painoindeksistä ja määrittää unelmavartalon enemmän peilikuvan, mittanauhan ja rasvaprosentin lukeman mukaan. Otan kuuri uudestaan lähiaikoina pelkästään terveydellisistä syistä, varmaankin sen aikana taas joku kilo katoaa, mutta sitä tärkeämpää on poistaa sokerin haittavaikutukset elimistöstäni ja avata soluihin vielä paremmin tietä ravintoaineille. Tiedän sortuvani varmasti vielä monta kertaa vahtaamaan sitä vaakaa, tokihan se antaa suuntaa kokonaiskuvasta, mutta enemmän kuin sen lukemiin opin luottamaan siihen miltä minusta tuntuu ja miltä peilikuva näyttää. Ei tekosyitä sille miksi "repsahtaa" vaan loogista ajattelua ja järjen käyttöä kokonaisuuden suhteen.
Tervetuloa kauniiksi ja hyvinvoivaksi!
Lukioikäisenä painoin suurimmillaan +/-70 kiloa, ja nyt kun olen tuon aikakauden kuvia katsonut näytän mielestäni järkyttävältä possulta. Osansa tuohon aikaan vaikutti varmasti se että pääsääntöisesti elin leivällä ja herkuilla. Koulun ja asuntolan ruokalan tarjoilema kasvisruoka kun ei aina saanut varauksetonta ruokahaluani. Ja luonnollisesti kun pitkiä öitä luettiin kokeisiin (siis sen jälkeen kun alkuilta oli lorvittu kavereiden kanssa) tuli syötyä karkkia ja sipsejä jotta jaksoi valvoa.
Lukion jälkeen ruokavalio muuttui hieman terveellisemmäksi, kun totesin ettei kilot tehneet minusta kauniimpaa. Halusin todistella kauneuttani ja hain mitä erilaisempiin missimittelöihin ja pärjätäkseni niissä piti saada painoa alas ja hyviä muotoja kroppaan. Alhaisimmillani painoin 52 kiloa. Itse olin tyytyväinen vaa'an lukemiin, vaikka ympäristö kauhisteli sitä miltä näytin. En mielestäni ollut tuolloin alipainoinen. Enkä tavallaan näe itseäni vieläkään että olisin silloin ollut alipainoinen. Tosin täytyy tunnustaa ettei siltä aikakaudelta ole juurikaan kuvia tallessa. Minulla ei ollut juurikaan lihaksia, sillä käyttämäni dietit eivät tukeneet lihasmassan kasvua vaan hävittivät tasaisesti niin rasvan kuin lihaksen. Reidet ja pakarat taisivat silloin olla parhaimmat kohtani, koska kesällä rullaluistelin usein ainakin töihin, ellen sitten kotiinkin. Matkaa oli suuntaansa muistaakseni viitisen kilometriä ja tunnetusti rullaluistelu tekee hyvää jälkeä reisille ja pakaroille. Sitten muutimme ja tuo hyötyliikunta jäi.
Vaihdoin sitten työpaikkaakin (kotoa oli noin 500 metriä töihin) joten hyötyliikuntaa siinä ei kertynyt. Liikunta muilta osin rajoittui koiran vientiin koirapuistoon (n 300 metriä suuntaansa) ja pariin pidempään lenkkiin viikossa. Työpaikan etuihin kuului niin aamupuuro kuin lounas ja huomasin pian painavani jälleen pitkälle päälle 60 kiloa. Jätin lounaan ruokalassa pois ja tein itselleni töihin eväät. Aamupuuron nautin edelleen ja sorruin kahvitunnilla vieläkin kekseihin ja muihin herkkuihin. Paino kuitenkin normalisoitui 62-64 kilon välille varsinkin kun otin ohjelmaan pidemmät lenkit ja kaivoin uudestaan rullaluistimet esiin. Taisin siihen aikaan saada itseni punttisalillekin kun löytyi kaveri joka patisti satunnaisesti liikkeelle.
Tätä jojoilua kesti sitten tuohon seitsemän vuoden taakse asti. Välillä liikkuen, välillä eläen erittäin sohvaperunana. Huolehdin sentään siitä ettei vaaka kivunnut yli 65 kilon, se oli kipuraja joka tuotti aina ruokaremontin. Pidin pari viikkoa ruokapäiväkirjaa ja havaitsin ne yllättävät energialähteet joita en tiedostanut syöväni. Enhän minä syönyt kuin hyvää ja terveellistä ruokaa, jos nyt ei lasketa lukuun satunnaisia suklaapatukoita, suolapähkinöitä ja popcorneja. Terveellinen kotiruokakin voi lihottaa jos sitä syö yhden kohtuullisen annoksen sijaan kolme suurta.
Seitsemän vuotta sitten sain itselleni mentorin joka alkoi järjestelmällisesti ohjata valintojani terveellisempään elämään. Hän ei ole personal trainer, en saa häneltä selkeää treeniohjelmaa tai ruokalistaa. Sain ohjeet ruoka-aineista jotka jätän kokonaan pois ja aineista joiden suhteen vähennän merkittävästi. Samoin sain suositukset mitä lisätä. Sain ohjeistukset vitamiineista joita elimistöni kaipasi. Tarkan listan poikkeuksellisen suurista annostuksista joilla elimistöni tila tasapainotettiin. Ja kun tasapaino löytyi, keho alkoi toimia kuten sen kuului, voitiin siirtyä annostuksissa ns. ylläpitotilaan.
Suunnilleen niihin aikoihin kun kehoni tasapaino oli löytymässä tutustuin Fitlinen ravintolisiin ja kuukauden testijakson jälkeen sain mentoriltani siunauksen sille että saatoin vaihtaa osan hänen suosittelemistaan näihin. Siitä lähtien optimaali-setti on kulkenut matkassa mukana. Toki on kausia jolloin olen pitänyt paussia kaikista vitamiineista. Esimerkiksi loppukesä on usein sellainen jolloin en koe kaipaavani fitskuja kun elän lähes täysin tuoreilla kasviksilla ja marjoilla. Ja vastaavasti tarpeen mukaan täydennän vitamiiniarsenaalia täsmäaseilla niin Fitlinen kuin muiden valmistajien valikoimasta.
Syksyllä 2013 sain tarpeekseni Fitline kouluttajani hehkutuksesta kuurista jolla porukalta kilot karisevat lähes maagiseen vauhtiin. Olin joitakin vuosia sitten testannut Fitlinen painonhallintajärjestelmän ja saanut sillä pari kiloa katoamaan, mutta nuo olivat sitten tulleet myös takaisin kun tiukasta jaksosta luopui. En siksi ollut vuoden aikana juurikaan kiinnittänyt huomiota kouluttajan hehkutukseen vaan lähinnä kohauttanut olkiani vauhkoamiselle. Nyt oli kuitenkin kesän aikana paino hiipinyt yli tuon kipurajani ja kun pitkän koulutusviikonlopun jälkeen tuntui etten ollut muuta tehnyt kuin istunut autossa ja luentosalissa ja syönyt, syönyt ja syönyt. Tunsin oloni turvonneeksi syöttöpossuksi. Nyt oli siis hyvä hetki testata miten tämä ylistetty kehokuuri toimisi kun kuitenkin halusin painon nopeasti alas. Voisin sitten sanoa että testattu on, ei toimi. Mutta se toimi.
Omasta kuurista on nyt vierähtänyt reilut kolme kuukautta. Koemielessä sallin itselleni todellisen mässäysjoulun syöden päivittäin vähintään 200 grammaa suklaata levynä tai konvehteina, puhumattakaan siitä mitä kaikkea muuta ei-niin-terveellistä ruokavalioon tuolloin kuului. Mielenkiintoisita sinänsä oli se että loppiaisena, jonka olin itselleni asettanut mässäyskauden päätepisteeksi, herkuttelu loppui kuin seinään ja kahden huolellisesti ruokaillun päivän jälkeen joulun "vararavinto" oli kehosta kadonnut. Ainoa haitta jonka tuosta mässäämisestä huomasin oli silmien ja korvien kutina. Selkeät merkit jotka kertoivat suuren sokerimäärän räjäyttäneen kehoni uinuneen hiivasyndrooman aktiiviseksi.
Vuoden vaihteessa olin aloittanut liikunnan Facebookin lankkuhaasteen muodossa. 20 sekunttia keskivartalon pitoa oli riittävän pehmeä lasku uuden vuoden liikuntaan. Loppiaisen jälkeen liikunta-annokseni kuitenkin moninkertaistui kun ensin innostuin mukaan myös kyykky-haasteeseen ja sitten starttasivat myös Natural BootCampin aamutreenit. Mielenkiintoisin havainto kehossani kuitenkin oli se, että treenien alettua myös painoni alkoi nousta. En punninnut itseäni suinkaan enään päivittäin kuten kuurin aikana, jolloin oli mielenkiintoista katsoa montako sataa grammaa paino oli edellisestä päivästä hukannut. Joten en tiedä millaista päivävauhtia painon nousu oli. Viikossa tuli kuitenkin reilu kilo ja nyt vajaassa parissa viikossa on kertynyt reilut pari kiloa.
Ensireaktio oli huolestuminen: "Apua! Mitä tapahtuu, miksi vaaka on taas muuttunut viholliseksi??" Sitten peliin astui mukaan järki. Asetuin peilin eteen tarkastelemaan vartaloani kriittisesti. Kyllä, vatsa oli hieman pömpöllään, mutta ajatellessani viime viikkojen ruokailua myönsin sortuneeni muutamaan kokoussämpylään ja kokeneeni joka kerta sen että vaikka nuo täysjyväsämpylät maistuivat hyvältä suussa, niiden jälkeen vatsasa oli turvoksissa ja maha ei toiminut seuraavana päivänä kuten asiaan kuuluu. Muilta osin keho näytti edelleen hyvältä. Ei yhtä "kuivalta" kuin varsinaisen kuurin jälkeen, mutta ennemminkin vaikutti siltä että ihon alla oli nestettä kuin että sielä olisi rasvaa. Olin treenikauden alettua mitannut salin vaa'alla myös rasvaprosenttini. Se oli viime keväänä treenikauden päättyessä ollut 33 ja nyt tuo laite oli armeliaasti näyttänyt lukua 27. En uskonut että rasvaprosentti olisi parissa viikossa kiivennyt takaisin kevään lukemiin. Mikä sitten oikein aiheutti sen että vaaka näytti suurempaa lukua? Siihen oli kaksi syytä: 1. Lihas. Olin treeni-innossani saanut kehooni lihaksia. Yksi lihssolu painaa kolme kertaa enemmän kuin rasvasolu. Eli kun treenasin normaalin NBC-treenin lisäksi myös lankku ja kyykkyhaastetta oli tuo varsinainen ongelma-alueeni eli reisi-pakara-alue alkanut muodostaa läskistä lihasta ja se näkyi vaa'assa. Näkyi se myös peilissä, sillä entinen roikkopeppu alkoi olla varsin kaunismuotoinen puolipallo. 2. Pakkanen. Kylmä rasittaa elimistöä. Kroppa vetäytyy horrostilaan keräten ympärilleen lämmikettä. Huomaan pakkasen vaikutuksen joka vuosi. Pakkaskauden alkaessa muutun hitaaksi, elimistöni tuntuu imevän nestettä sisäänsä kuin sieni (huulet kuivuvat, iho huutaa kosteutta ja vaikka juon litroittain nestettä ei tarvitse ravata pissillä kuten normaalisti). Kuitenkaan tuo neste ei kerry elimistöön näkyväksi turvotukseksi. Sormet eivät turpoa kuten helteellä, vaan tuntuu että sormukset putoavat jos niistä ei pidä kiinni. Jonnekin tuo neste kuitenkin varastoituu ja SE näkyy myös puntarissa.
Totesin joutuvani miettimään unelmapainoni, joka ennen oli mielestäni 57,5kg , uudestaan. Saan heittää romukoppaan ajatuksen oikeasta painoindeksistä ja määrittää unelmavartalon enemmän peilikuvan, mittanauhan ja rasvaprosentin lukeman mukaan. Otan kuuri uudestaan lähiaikoina pelkästään terveydellisistä syistä, varmaankin sen aikana taas joku kilo katoaa, mutta sitä tärkeämpää on poistaa sokerin haittavaikutukset elimistöstäni ja avata soluihin vielä paremmin tietä ravintoaineille. Tiedän sortuvani varmasti vielä monta kertaa vahtaamaan sitä vaakaa, tokihan se antaa suuntaa kokonaiskuvasta, mutta enemmän kuin sen lukemiin opin luottamaan siihen miltä minusta tuntuu ja miltä peilikuva näyttää. Ei tekosyitä sille miksi "repsahtaa" vaan loogista ajattelua ja järjen käyttöä kokonaisuuden suhteen.
Tervetuloa kauniiksi ja hyvinvoivaksi!
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Elämä paremmaksi KaiZen 5S:n periaattella
Moni haaveilee elämänsä parantamisesta. Osa haikailee lottovoittoa voidakseen muuttaa elämänsä suunnan, toinen odottaa prinssiä valkealla ratsulla.. Tosiasia kuitenkin on se että riippumatta siitä missä elämän vaiheessa olemme, missä olosuhteissa elämme, meillä kaikilla on mahdollisuus saada sellainen elämä kuin haluamme. Muutos ei yleensä tapahdu yhdessä yössä. Hyvää haltiatarta taikasauvoineen emme kohtaa arkielämässä ja lottovoitto osuu keskimäärin vain muutamalle viikottain, joten kuinka tämä muutos on mahdollinen?
Useimmat tietävät itämaisten uskontojen zen-käsityksen. Kaiken tavoitteena on tasapaino ja mielenrauha. Siksi ei ole ihme että hyvän elämän mahdollisuuden aivan jokaisen käsien ulottuville tuova Kaizen sisältää tasapainon ja mielenrauhan. Tämä malli ei ole meille Suomalaisillekaan täysin tuntematon. Curt Lindström käytti samaa menetelmää luotsatessaan Suomen kultaan jääkiekon MM-kisoissa 1995. Merkkipaalu jonka lähes kaikki muistavat. Curren metodi oli tuolloin "lite bättre", eli vähän paremmin. Maajoukkuetta kasatessa ja treenatessa ei Curre suinkaan julistanut että tässä olisi joukkue joka tulisi voittamaan mestaruuden. Ei, vaan töitä tehtiin ajatuksella että tänään ollaan hitusen parempia kuin eilen. Ja kun samalla kaavalla edettiin koko treenikausi oli lopputulos ikimuistoinen.
Sitouta itsesi Seiriin ja hankkiudu eroon turhasta tavarasta. Päästä irti kaikesta siitä mitä et enää tarvitse, halua tai rakasta. Tee tilaa uusille asioille.Muuta itsellesi tarpeeton rahaksi myymällä ne kirpputorilla tai päästä itsesi tavaran painolastista lahjoittamalla ne hyväntekeväisyyteen.
Voit myös ajatella Seirin mielesi tilan vapauttamisena. Mielen tyhjentäminen, keskittyminen ja meditointi ovat hyviä päivittäisiä harjoitteita jotka lisäävät mielenrauhaa ja uudistumista.
Kun olet tyhjentänyt tilan ja mielen, näet asiat ja tilanteet selkeämmin, liikut ja hengität vapaammin.
Ajattele - ei enää hukattua aikaa tavaroita etsiessä!
.
Seiton voidaan tehdä portaittain. Järjestyksesi muotoutuu sen mukaisesti mitä haluat tehdä ja saavuttaa, joten älä yritä järjestää kaikkea ennenkuin olet täysin selvillä suunnastasi ja tavoitteistasi. Keskity ensin perusasioihin.
Kuinka se toimii kohdallasi - saatko niitä tuloksia joita haluat?
Seison noudattaminen lisää itseluottamusta, -tuntemusta ja sen näkemistä kuinka vaikutat ihmisiin ympärilläsi.
Leikittele tyylilläsi ja olemuksellasi kunnes näet niitä tuloksia joita haluat.
Ja NYT, mieti mitä seuraavaksi?
Parhaimmat tulokset saavutetaan noudattamalla kaizen-periaatteita päivittäin.
Seiri, Seiton, Seiso, Sieketsu ja Shitsuku, 5S:n KaiZen periaate jota noudattamalla voit poistaa ajantuhlauksen ja muuttaa elämäsi sellaiseksi kuin haluat: Tuottavammaksi ja tyydyttävämmäksi monin tavoin. Kuinka mahtava lahja tämä onkaan!
Tarkastele kehittymistäsi ja keskity läsnä olevaan hetkeen tiedostaaksesi mikä toimii, mikä rakentaa sinua ja vahvuuksiasi, mikä luo itsevarmuutta ja mikä on se mitä eniten haluat.
Useimmat tietävät itämaisten uskontojen zen-käsityksen. Kaiken tavoitteena on tasapaino ja mielenrauha. Siksi ei ole ihme että hyvän elämän mahdollisuuden aivan jokaisen käsien ulottuville tuova Kaizen sisältää tasapainon ja mielenrauhan. Tämä malli ei ole meille Suomalaisillekaan täysin tuntematon. Curt Lindström käytti samaa menetelmää luotsatessaan Suomen kultaan jääkiekon MM-kisoissa 1995. Merkkipaalu jonka lähes kaikki muistavat. Curren metodi oli tuolloin "lite bättre", eli vähän paremmin. Maajoukkuetta kasatessa ja treenatessa ei Curre suinkaan julistanut että tässä olisi joukkue joka tulisi voittamaan mestaruuden. Ei, vaan töitä tehtiin ajatuksella että tänään ollaan hitusen parempia kuin eilen. Ja kun samalla kaavalla edettiin koko treenikausi oli lopputulos ikimuistoinen.
Kaizen periaate
Nämä periaatteet on havaittu toimiviksi kaikilla elämän osa-alueilla. Nämä viisi pientä askelta auttavat sinua luomaan itsellesi elämän jollaista haluat elää. Jos koet kaipaavasi apua päästäksesi liikkeelle kohti tavoitetta, voit ottaa yhteyttä sivupalkista löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta. Järjestän aiheesta workshoppeja ja otan mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisia kaizen-valmennettavia. Näillä ohjeilla pääset kuitenkin omin voimin jo liikkeelle.Seiri -Tyhjennä
Etkö löydä etsimääsi? Hukutko tavaraan?Sitouta itsesi Seiriin ja hankkiudu eroon turhasta tavarasta. Päästä irti kaikesta siitä mitä et enää tarvitse, halua tai rakasta. Tee tilaa uusille asioille.Muuta itsellesi tarpeeton rahaksi myymällä ne kirpputorilla tai päästä itsesi tavaran painolastista lahjoittamalla ne hyväntekeväisyyteen.
Voit myös ajatella Seirin mielesi tilan vapauttamisena. Mielen tyhjentäminen, keskittyminen ja meditointi ovat hyviä päivittäisiä harjoitteita jotka lisäävät mielenrauhaa ja uudistumista.
Kun olet tyhjentänyt tilan ja mielen, näet asiat ja tilanteet selkeämmin, liikut ja hengität vapaammin.
Seiton - Järjestä
Järjestä! Pistä elämäsi ja tilasi järjestykseen. Jokaiselle tavaralle tulee olla oma paikkansa, ja kaiken oltava paikallaan. Tiedät mitä omistat, tiedät tavaroiden ja asioiden tarkoituksen ja sen mistä ne löydät tarvitessasi.Ajattele - ei enää hukattua aikaa tavaroita etsiessä!
.
Seiton voidaan tehdä portaittain. Järjestyksesi muotoutuu sen mukaisesti mitä haluat tehdä ja saavuttaa, joten älä yritä järjestää kaikkea ennenkuin olet täysin selvillä suunnastasi ja tavoitteistasi. Keskity ensin perusasioihin.
Seiso - Säteilevän selkeä
Seiso rakentaa henkeä, ylpeyttä ja yhteyttä tilasi ja itsesi välille. Keskity siihen miltä näytät ja miltä sinusta tuntuu - omalla tyylilläsi.Kuinka se toimii kohdallasi - saatko niitä tuloksia joita haluat?
Seison noudattaminen lisää itseluottamusta, -tuntemusta ja sen näkemistä kuinka vaikutat ihmisiin ympärilläsi.
Leikittele tyylilläsi ja olemuksellasi kunnes näet niitä tuloksia joita haluat.
Sieketsu - Standardisoi
Sieketsu askel asettaa standardit niin selkeydelle kuin siisteydelle niin ympäristösi kuin mielesi osalta. Kun odotukset oletusarvoisesti ovat korkeat luo se toiminnalle automaattisesti kehittyvän ja toimintaa seuraavan mallin. Seuraa tuloksia joita saat ja hienosäädä toimintaasi sen mukaisesti etenetkö suuntaan johon haluat.Shitsuku - Itsekuri
Saavutat Shitsukun seurauksena niistä toimintatapojen muutoksista joita motivoituneena teet. Itsekuri ja sitoutuminen noudattamaan 5S:n kaizen-periaatteita on pohjimmiltaan juuri se mitä shitsuku on. Ota hieman aikaa itsellesi ja mieti mitä olet saavuttanut. Anna sille aikaa upota mieleesi.Ja NYT, mieti mitä seuraavaksi?
Parhaimmat tulokset saavutetaan noudattamalla kaizen-periaatteita päivittäin.
Seiri, Seiton, Seiso, Sieketsu ja Shitsuku, 5S:n KaiZen periaate jota noudattamalla voit poistaa ajantuhlauksen ja muuttaa elämäsi sellaiseksi kuin haluat: Tuottavammaksi ja tyydyttävämmäksi monin tavoin. Kuinka mahtava lahja tämä onkaan!
Tarkastele kehittymistäsi ja keskity läsnä olevaan hetkeen tiedostaaksesi mikä toimii, mikä rakentaa sinua ja vahvuuksiasi, mikä luo itsevarmuutta ja mikä on se mitä eniten haluat.
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Uhri vai vastuullinen?
Kesän aikana uutiset ovat jälleen olleet pullollaan tietoja lomautuksista, irtisanomisista ja YT-neuvotteluista. Itse sain aikanaan elämässä muutoksen parempaan juuri yrityksen YT-neuvotteluiden aikaan. En jäänyt miettimään irtisanotaanko minut vai ei, vaan mietin mitä elämässä halusin ja marssin sitten esimiehen luo kertomaan että olen enemmän kuin vapaaehtoinen irtisanottavaksi. Tuolloin itse näin mahdollisuuden siinä että saatoin kokeilla siipiäni, testata toimiko ideani. Ja samalla tiesin että jos tilanne menee mahdottomaksi, pääsisin kyllä koska tahansa työttömyyskortistoon. Mutta miksi jäädä odottamaan sitä??
Kun elämä heittää kohdalle jotakin haastavaa: työpaikanmenetyksen, eron, sairastumisen jne, on se meille aina mahdollisuus valita haluammeko olla uhreja vai ottaa vastuun omasta elämästä. Uhrin aseman valitseva löytää syyllisen ulkopuoleltaan: huono taloustilanne, tyhmä esimies, huonot geenit. Syyllinen on aina joku muu. Uhrin elämä on rankkaa, mutta samalla helppoa. Hän voi tiputtaa hanskat siihen ja kertoa ettei tästä mitään tule kuitenkaan. Ei kannata yrittää mitään, ei ainakaan kokeilla siipiään yrittäjänä sillä senhän kaikki tietävät ettei suomessa yrittäminen kannata. Ei parane ottaa sitä riskiä että joutuu olemaan muutaman viikon työkkärin karanteenissa jos homma ei otakaan tuulta siipien alle. Parempi on jäädä odottamaan jos joku sittenkin kantaisi kultatarjottimella sen työpaikan jossa maksetaan huippupalkkaa siitä että vaivautuu saapumaan työpaikalle. Ja jos sekään ei satu sinä päivänä kiinnostamaan niin ainahan sitä voi hakea sairaslomatodistuksen ja jäädä päiväksi tuijottamaan televisiota..
Onneksi tämä maa ei ole täynnä niitä jotka valitsevat uhrin osan. Jos olisi ei meillä olisi palveluita. Jos jokainen odottaisi saavansa työpaikan ja palkan siitä että näyttää naamansa työpaikalla, ei silloin olisi oikeasti kenelläkään työpaikkaa. Jonkun on otettava se riski ja alettava yrittää. Jonkun on uskallettava poistua turvavyöhykkeeltä jotta muillekin saadaan töitä.
Yrittäjyys ei ole suuri mörkö. Itsestään vastuun ottaminen ei ole paha asia. Pahin mitä voi tapahtua on se että yrittää ja toteaa ettei minusta ole tähän. Silloin se on kokeiltu. Ja jos kokeilun on tehnyt tosissaan, noudattaen niiden ohjeita jotka ovat jo sen tien kulkeneet. Jos tosissaan on tehnyt kaikkensa sen sijaan että istuu kotona murjottamassa ettei tästä mitään tule, silloin voi tyytyväisin mielin todeta ettei yrittäjyys ollut minua varten. Mutta.. Mutta entäs jos sen tekee tosissaan ja huomaakin onnistuvansa? Entäs jos huomaakin ympärillä olevien ihmisten ihastuvan tuotteisiin? Entä jos huomaa itse päivä päivältä kasvavansa yrittäjyyteen, oppivansa uutta, pääsevänsä eroon niistä elämää ja arkea rajoittavista piirteistä itsessään??
Ihminen ei ole muuttumaton. Toiset meistä ovat luonnostaan avoimia ja sosiaalisia, toiset joutuvat opettelemaan sitä. Toiset meistä osaavat lukea kanssaihmisen tunneälyä ja toiset potkivat varpaita kiviin ja lyövät päätä seinään melkoisen monta kertaa ennenkuin oppivat kanssakäymisen muiden kanssa.
Monet niistä jotka tuntevat minut nykyään pitävät minua varmaankin melkoisen avoimena, sosiaalisena ja hyvin ihmisten kanssa toimeen tulevana. Niin uskoisin nykyään olevanikin. Mutta silloin joskus, urani alussa, olin ujo, hiljainen ja erittäin huonolla itsetunnolla varustettu. Jos minä olen voinut näiden vuosien myötä muuttua, kuka tahansa voi.
Minä en halunnut jäädä uhriksi vaan mielummin päätän itse omasta elämästäni. Miten sen elän ja millaisia tuloksia saan aikaan. Haluaako joku muu kokeilla miten Hopeasiivet kantaa? Heart of Silver Wings-tiimissä on vielä tilaa. Kerron mieluusti miten otat ensimmäisen askeleen...
Kun elämä heittää kohdalle jotakin haastavaa: työpaikanmenetyksen, eron, sairastumisen jne, on se meille aina mahdollisuus valita haluammeko olla uhreja vai ottaa vastuun omasta elämästä. Uhrin aseman valitseva löytää syyllisen ulkopuoleltaan: huono taloustilanne, tyhmä esimies, huonot geenit. Syyllinen on aina joku muu. Uhrin elämä on rankkaa, mutta samalla helppoa. Hän voi tiputtaa hanskat siihen ja kertoa ettei tästä mitään tule kuitenkaan. Ei kannata yrittää mitään, ei ainakaan kokeilla siipiään yrittäjänä sillä senhän kaikki tietävät ettei suomessa yrittäminen kannata. Ei parane ottaa sitä riskiä että joutuu olemaan muutaman viikon työkkärin karanteenissa jos homma ei otakaan tuulta siipien alle. Parempi on jäädä odottamaan jos joku sittenkin kantaisi kultatarjottimella sen työpaikan jossa maksetaan huippupalkkaa siitä että vaivautuu saapumaan työpaikalle. Ja jos sekään ei satu sinä päivänä kiinnostamaan niin ainahan sitä voi hakea sairaslomatodistuksen ja jäädä päiväksi tuijottamaan televisiota..
Onneksi tämä maa ei ole täynnä niitä jotka valitsevat uhrin osan. Jos olisi ei meillä olisi palveluita. Jos jokainen odottaisi saavansa työpaikan ja palkan siitä että näyttää naamansa työpaikalla, ei silloin olisi oikeasti kenelläkään työpaikkaa. Jonkun on otettava se riski ja alettava yrittää. Jonkun on uskallettava poistua turvavyöhykkeeltä jotta muillekin saadaan töitä.
Yrittäjyys ei ole suuri mörkö. Itsestään vastuun ottaminen ei ole paha asia. Pahin mitä voi tapahtua on se että yrittää ja toteaa ettei minusta ole tähän. Silloin se on kokeiltu. Ja jos kokeilun on tehnyt tosissaan, noudattaen niiden ohjeita jotka ovat jo sen tien kulkeneet. Jos tosissaan on tehnyt kaikkensa sen sijaan että istuu kotona murjottamassa ettei tästä mitään tule, silloin voi tyytyväisin mielin todeta ettei yrittäjyys ollut minua varten. Mutta.. Mutta entäs jos sen tekee tosissaan ja huomaakin onnistuvansa? Entäs jos huomaakin ympärillä olevien ihmisten ihastuvan tuotteisiin? Entä jos huomaa itse päivä päivältä kasvavansa yrittäjyyteen, oppivansa uutta, pääsevänsä eroon niistä elämää ja arkea rajoittavista piirteistä itsessään??
Ihminen ei ole muuttumaton. Toiset meistä ovat luonnostaan avoimia ja sosiaalisia, toiset joutuvat opettelemaan sitä. Toiset meistä osaavat lukea kanssaihmisen tunneälyä ja toiset potkivat varpaita kiviin ja lyövät päätä seinään melkoisen monta kertaa ennenkuin oppivat kanssakäymisen muiden kanssa.
Monet niistä jotka tuntevat minut nykyään pitävät minua varmaankin melkoisen avoimena, sosiaalisena ja hyvin ihmisten kanssa toimeen tulevana. Niin uskoisin nykyään olevanikin. Mutta silloin joskus, urani alussa, olin ujo, hiljainen ja erittäin huonolla itsetunnolla varustettu. Jos minä olen voinut näiden vuosien myötä muuttua, kuka tahansa voi.
Minä en halunnut jäädä uhriksi vaan mielummin päätän itse omasta elämästäni. Miten sen elän ja millaisia tuloksia saan aikaan. Haluaako joku muu kokeilla miten Hopeasiivet kantaa? Heart of Silver Wings-tiimissä on vielä tilaa. Kerron mieluusti miten otat ensimmäisen askeleen...
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Ajatuksia kauneudesta ja itsetunnosta
Meille on vuosia korostettu kuinka tärkeintä ihmisessä on sisäinen kauneus. Vanhat suomalaiset sananlaskutkin puhuvat sisäisen ja luonnollisen kauneuden puolesta kuten sanonta "rumat vaatteilla koreilee" esimerkiksi sanoo.
Muistan omassa lapsuudessa ja nuoruudessani kuinka varsinkin maaseudulla puhuttiin hiukan supisten niistä "huonoista naisista" joiden olemus oli meikattu ja laitettu. Kaupunkilaisserkkujen vierailu maaseudulla kulminoitui aina tällätyn ja maalatun olemuksen paheksuntaan paikallisväestön puheissa. Silti minä, pieni ujo maalaistyttö, katselin ihaillen noita maailmannaisia koreine vaatteineen ja huoliteltuine meikkeineen. He edustivat minulle jotain sellaista maailmaa joka oli tuolla jossain, kaukana omasta todellisuudestani...
Työskentelen ihonhoidon ja kosmetiikan parissa. Lapsuuden kaukaisesta haaveesta on muodostunut ammattini. Olen ehkä nykypäivänä itse yksi niistä meikatuista, huolitelluista, korkeakorkoisista naisita jota joku toinen pikkutyttö voi katsella ihastellen.
Miksi suomalaisessa yhteiskunnassa kauneutta ja sen tavoittelua pidetään jotenkin vääränä? Miksi korostetaan sisäistä kauneutta kun kuitenkin useimpien kohdalla se sisäinen kauneus on ihan yhtä kateissa ulkoisen kauneuden kanssa. Törmään säännöllisesti naisiin joiden itsetunto on tavalla tai toisella poljettu lattian rakoon ja vaikka itse näen sen että pieni kohennus ulkomuotoon kohentaisi varmasti itsetuntoakin, niin he haluavat kynsin hampain takertua siihen omaan harmaavarpusmaiseen olemukseensa. Ei haluta herättää huomiota, ei ottaa sitä riskiä että näyttäisi jotenkin paremmalta kuin naapuri.. Ehkä siksi että harmaavarpunen ei ärsytä, eikä saa naapuria hyökkäämään ilkein sanoin kimppuun. Ja vaikka sanoinkin kohtaavani naisia, tiedän miesten keskuudessa olevan aivan saman ongelman.
Mistä tälle kansalle saataisiin itsetuntoa? Tavoitteeni on muuttaa tämä maa kauniimmaksi ja paremmin voivaksi kasvot kerrallaan. Rakastan työtäni, sillä mikä voisi olla palkitsevampaa kuin nähdä harmaavarpusesta kuoriutuvan onnellisesti hymyilevä, peilikuvastaan pitävä kaunis nainen. Jokaisella tulisi mielestäni olla oikeus korostaa parhaita puoliaan. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus näyttää mahdollisimman hyvältä. Ei muiden vuoksi, vaan ihan itsensä takia. Kun pitää peilikuvastaan voi sille hymyillä ja se hymyilee takaisin. Kun peilin ääreltä poistuu hymyillen, hymyilee yleensä se seuraavakin vastaan tuleva ihminen ja ilo on jo kaksinkertainen.
Muistan omassa lapsuudessa ja nuoruudessani kuinka varsinkin maaseudulla puhuttiin hiukan supisten niistä "huonoista naisista" joiden olemus oli meikattu ja laitettu. Kaupunkilaisserkkujen vierailu maaseudulla kulminoitui aina tällätyn ja maalatun olemuksen paheksuntaan paikallisväestön puheissa. Silti minä, pieni ujo maalaistyttö, katselin ihaillen noita maailmannaisia koreine vaatteineen ja huoliteltuine meikkeineen. He edustivat minulle jotain sellaista maailmaa joka oli tuolla jossain, kaukana omasta todellisuudestani...
Työskentelen ihonhoidon ja kosmetiikan parissa. Lapsuuden kaukaisesta haaveesta on muodostunut ammattini. Olen ehkä nykypäivänä itse yksi niistä meikatuista, huolitelluista, korkeakorkoisista naisita jota joku toinen pikkutyttö voi katsella ihastellen.
Miksi suomalaisessa yhteiskunnassa kauneutta ja sen tavoittelua pidetään jotenkin vääränä? Miksi korostetaan sisäistä kauneutta kun kuitenkin useimpien kohdalla se sisäinen kauneus on ihan yhtä kateissa ulkoisen kauneuden kanssa. Törmään säännöllisesti naisiin joiden itsetunto on tavalla tai toisella poljettu lattian rakoon ja vaikka itse näen sen että pieni kohennus ulkomuotoon kohentaisi varmasti itsetuntoakin, niin he haluavat kynsin hampain takertua siihen omaan harmaavarpusmaiseen olemukseensa. Ei haluta herättää huomiota, ei ottaa sitä riskiä että näyttäisi jotenkin paremmalta kuin naapuri.. Ehkä siksi että harmaavarpunen ei ärsytä, eikä saa naapuria hyökkäämään ilkein sanoin kimppuun. Ja vaikka sanoinkin kohtaavani naisia, tiedän miesten keskuudessa olevan aivan saman ongelman.
Mistä tälle kansalle saataisiin itsetuntoa? Tavoitteeni on muuttaa tämä maa kauniimmaksi ja paremmin voivaksi kasvot kerrallaan. Rakastan työtäni, sillä mikä voisi olla palkitsevampaa kuin nähdä harmaavarpusesta kuoriutuvan onnellisesti hymyilevä, peilikuvastaan pitävä kaunis nainen. Jokaisella tulisi mielestäni olla oikeus korostaa parhaita puoliaan. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus näyttää mahdollisimman hyvältä. Ei muiden vuoksi, vaan ihan itsensä takia. Kun pitää peilikuvastaan voi sille hymyillä ja se hymyilee takaisin. Kun peilin ääreltä poistuu hymyillen, hymyilee yleensä se seuraavakin vastaan tuleva ihminen ja ilo on jo kaksinkertainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)