Mitä löytyy lautaselta?

Olen aina rakastanut hyvää ruokaa. Rakkaimmat muistot lapsuudesta liittyivät niihin hetkiin jolloin kokoonnuttiin sukulaisten kanssa joko joulupöytään tai rapujuhliin. Tai kesällä naapureiden kanssa yhdessä vietetyt grillijuhlat. En muista sitä oliko silloin minulle se ruoka varsinaisesti SE juttu, vai oliko suurempi merkitys sillä että paikalla oli iso joukko rakkaita ihmisiä ja fiilis hyväntuulinen.

Muistan kuitenkin sen että ruoka oli aina hyvää. Isoäitini ruuat olivat herkullisia ja mikäli oikein muistan niin pitkälle myös terveellisiä. Naapuruston grillijuhlien ruoka ei ehkä ollut sitä terveellisintä mutta taatusti herkullisimmasta päästä. Olen lapsesta asti saanut kokea makuelämyksiä maailmalta. Isovanhempani matkustelivat suht paljon ja toivat tullessaan sitten aina paikallisia herkkuja. Moni sellainen makuelämys joka minulle tuo lapsuuden mieleen on sellainen joita tiedän joidenkin lapsuusajan ystävieni kokeneen vasta aikuisella iällä (elleivät sitten vierailleet meillä juuri oikeaan aikaan). Silti olen pitkälle kasvanut perinteisen suomalaisen kotiruuan varassa. Perunalaatikko, karjalanpaisti, makaroonilaatikko, keittoperunat ja makkara- tai jauhelihakastike ovat tuttuakin tutumpia.

Ruuan suhteen olen oppinut myös sen millaisen vaivan vaatii että se peruna sinne ruokapöytään saadaan ja kantanut lukemattomat vesiämpärit, ruokaämpärit ja heinäpaalit elikoiden eteen, jotta sitä lihaakin on pöydässä ollut. Samoin olen soutanut ja huovannut tarpeen mukaan jotta verkot on saatu vesille ja saatu sitten myös ylöskin vedestä. Kalankin otan eteeni mieluiten vielä sätkivänä (tai no jos rehellisiä ollaan niin vastaperattuna). Opin siis pienestä pitäen miten ruoka tuotetaan ja kuinka siitä valmistetaan syömäkelpoista.

Jossain vaiheessa elämä muuttui muka niin hektiseksi ettei ruokailuun ehtinyt tai halunnut kiinnittää huomiota. En niinkään voi sanoa langenneeni pikaruokaan. Siitä piti oirehtiva elimistöni huolen. Hampurilainen on hyvin harvinainen herkku minun lautasellani. Ja yleensä silloinkin voin liki 90% varmuudella varautua siihen että elimistöni, tai lähinnä vatsani esittää protestoivan vastalauseen kipuilun tai turvotuksen muodossa. Einespitsat, valmiit mikroateriat ja helposti ja nopeasti valmistellut puolivalmisteet olivat jossain vaiheessa hitti. Helppoa ja nopeaa? Kyllä. Ravitsevaa ja terveellistä? Ei todellakaan. Ja tietysti opiskelijan budjetti huolehti jossain vaiheessa myös siitä ettei ruoka ollut välttämättä se johon rahaa olisi eniten halunnut käyttää, joten silloin tulivat erittäin tutuksi nuudelit, makarooni, riisi ja kaikki muukin nopeasti ja edullisesti täyttävä ruoka. Huono puolihan oli toki se ettei niiden ravintoarvo ollut mitenkään merkittävä.

Näiden terveen elämän etsimisen vuosieni aikana olen entistä enemmän kiinnittänyt huomiota siihen mitä lautaselleni laitan. Olen esimerkiksi äärimmäisen huono ravintolassa kävijä. Johtuen aivan siitä yksinkertaisesta syystä että tiedän olevani niin hyvä ruuanlaittaja, että ravintolan tarjoamat makuelämykset ovat usein tuottaneet pettymyksen. Toki positiivisiakin yllätyksiä on vastaan tullut. Ja varsinkin etnisemmät ruuat ovat sellaiset joiden kohdalla voin vielä luottaa ravintolan kokin omaavan enemmän taitoa hyppysissään kuin itselläni on. Toinen syy on se että kun laitan ruuan itse, voin luottaa siihen että sen raaka-aineet ovat sellaiset joita elimistöni sietää.

Kehokuurin jälkeen olen tosin päässyt toteamaan sen ettei elimistöni reagointi olekaan itsestäänselvää, tai sen reagoimattomuus. Mausteet joita aikanaan lääkäri kehoitti välttämään vatsakatarrin kanssa ovat juuri niitä joiden kanssa elimistö tuntuu nykyään voivan erittäin hyvin, eikä negatiivisia reaktioita ilmene. Nykyään käytänkin runsaasti paprikaa, chiliä, valkosipulia, inkivääriä, pippureita ja etikkaa. Eli juuri kaikkea sitä mitä lääkäri aikanaan varoitteli. Kaikki nämä ovat sellaisia jotka tehostavat ruuansulatusta, joten elimistöni polttaa ravinnon tehokkaammin ja saan ruuasta parhaalla tavalla kaikki ravintoaineet irti. Toki käytän runsaasti myös erilaisia yrttejä sekä sitruunamehua sekä todellakin reilusti mm oliiviöljyä, kookosöljyä ja jopa ihan voita. Kauhean vaarallisia ruoka-aineita sanovat jotkut. Tosiasia kuitenkin on että ihminen tarvitsee rasvaa jotta rasvaliukoiset vitamiinit voivat sulahtaa elimistön käytettäviksi. Vastaavasti kehoni tuntuu esittävän vastaväitteitä sellaisille ruoka-aineille joita ennen olen sietänyt ongelmitta, kuten porkkana ja banaani.

Olen viime aikoina karsinut ruokavaliostani jokseenkin täysin valkaistut jauhot, sokerit ja ylipäätään kaiken edes puolivalmisteeksi tehdyn. Lihat hankin ilman marinointia ja kalat tosiaan mieluiten tuoretiskiltä jos ei ole mahdollisuutta kalastaa itse. Kasvikset löytyvät mieluiten kotimaisista, vaikka täytyy myöntää että eräs herkkuni on espanjalainen miniluumutomaatti. Ne ovat makeita ja niiiin herkullisia.

Nyt kun kehoni on puhdistunut kuurin kanssa olen alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota niihin ruoka-aineisiin joille elimistöni tuntuu reagoivan viiveellä tai johtuen ruoka-aineiden yhdistelmistä. Sain tovi takaperin vinkin testistä jolla verestä voidaan mitata vasta-aineet myös niille ruoka-aineille joille elimistö ei reagoi välittömästi. Onneksi tiedustelulla Helsingistä löytyi paikka jossa testin voi käydä tekemässä, joten nyt mielenkiinnolla odottelen sitä hetkeä kun pääsen testin ottamaan ja varsinkin sitä että saan tulokset. Veikkaanpa että sen jälkeen lautaselle löytyy vain niitä raaka-aineita joiden kanssa elimistöni on ystävä. Sillä sen jälkeen loppuvat ainakin ruuan aiheuttamat selittämättömät reagoinnit, turvotukset ja vatsanväänteet. Sain myös kuulla tämän testin olevan avain onneen niille joille mikään dietti ei muuten ole purrut. Sillä jos elimistöön jatkuvasti laitetaan ruoka-aineita joita elimistö ei siedä, aiheuttaa se päättymättömän tulehdustilan kehossa joka voi sitten osaltaan aiheuttaa myös turvotusta ja ylipainoa..

Pysykää kuulolla, lisätietoa seuraa kunhan olen itse kokemusta rikkaampi.

Tekeekö työsi sinut onnelliseksi?

Olen viime päivinä saanut kokea upeita onnen hetkiä työni parissa. Olen siinä todellakin etuoikeutetussa asemassa että teen työtä jota rakastan, joka palkitsee ja joka todellakin tuottaa iloa ja onnea niin omaan kuin ympärilläni olevien ihmisten elämään.

Valitettavan moni työskentelee vain kyetäkseen selviytymään päivittäisistä menoista tai rahoittaakseen sen tekemisen mitä rakastaa, eli harrastuksensa. Itselleni työn tärkein elementti on se kuinka suuresti se ruokkii intohimoani. Kun asiakas kertoo siitä, kuinka avullani on kyennyt saavuttamaan jotain sellaista johon uskomisen oli jo jokseenkin haudannut mahdottomana, se sytyttää itselleni kerta toisensa jälkeen vahvemman palon siihen mitä teen. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta jonka elämään olen voinut vaikuttaa positiivisesti. Jokaisesta jonka terveydentila ja mieliala on kohentunut sillä mitä teen. Jokaisesta jonka itseluottamus on parantunut, jokaisesta joka rakastaa peilikuvaansa hitusen enemmän jostakin sellaisesta syystä johon olen voinut vaikuttaa. En riemuitse näistä sen takia että saan kiitosta, vaan riemuitsen siksi että näen, kuulen ja tunnen kuinka paljon paremmin nämä ihmiset voivat ja olen onnellinen heidän jokaisen puolesta. Minulle tämä "sydämen palkka" on työni tärkein asia, toisena on se kasvu ja kehitys mitä itsessäni koen työni myötä ja vasta sen jälkeen tulee se mitä kassaan kilahtaa.

"Työ on sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä."
En muista kuka viisas näin on asian esittänyt, mutta monen kohdalla se pitää paikkansa, valitettavasti. Jokaisessa työssä on omat mahdollisuutensa intohimoon ja rakkauteen sitä kohtaan mitä tekee. Toisinaan puhutaan myös työn palkitsevuudesta, ja moni ajattelee silloin sitä millaisen palkan työstä saa tai kuinka työnantaja huomioi saavutuksista. Todellinen palkitsevuus on kuitenkin sitä että työpäivän päätteeksi ryntäät kotiin intoa puhkuen kertomaan millaisen onnistumisen kokemuksen olet sen päivän aikana saanut. Tämä palkitsevuus tulisi ilmetä ihan joka ikisessä työssä.

Kirjailija Joe Vitalie kertoi eräässä haastattelussa putkimiehestä jonka oli kohdannut hotellissa.  Hotellihuoneen viemäri oli tukossa ja paikalle tuli tämä putkimies avaamaan tukosta. Mies oli intohimoinen omaa työtään kohtaan. Hän tunsi sen aikakauden rakennusten viemärit ja tiesi mitkä olivat yleisimmät ongelmat niissä. Putkimiehellä oli kuulemma lapsenomainen innostus perehtyä siihen millainen tukos putkista löytyi ja kaikesta näki että hän oli paras siinä mitä teki. Moni meistä ei rakasta viemäreiden rassaamista, saatamme pitää työtä epämiellyttävänä ja likaisena, emmekä saa siitä mitään tyydytystä (no tietysti sen että viemäri vetää taas). Moni "rööriroope" tekee työtään vain palkan takia, kokematta näitä innostuksen hetkiä. Moni kokee myös sen ettei juuri tästä syystä koe suurta intoa suunnata työmaalle, vaan elää mielummin elämäänsä seuraavaa viikonloppua odottaen, seuraavaa lomaa odottaen. Kuinka onnellinen elämässään voi ollakaan tämä putkimies, sillä hänelle jokainen työpäivä on innostunut seikkailu jonka aikana voi odottaa sitä millainen yllätys seuraavan tukoksen yhteydessä löytyy.

Jos et koe omassa työssäsi samaa innostusta ja intohimoa kuin minä tai tämä putkimies, on sinun ehkä syytä miettiä tekeekö työsi sinut onnelliseksi? Vai onko se vain sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä? Ellet työskentele intohimoisella alalla, kehoitan käyttämään pienen tovin miettien seuraavia kysymyksiä:

1.Mikä saa sinut innostumaan?
Mieti minkä tekeminen on sellaista että uppoudut siihen täysin, huomaamatta ajan kulumista, tai mistä puhuessa intoudut täydellisesti ja kerrot muille enemmän kuin heitä kiinnostaa tietääkään.
* Mitä tekisit jos saisit lotton päävoiton? Mihin keskittyisit silloin? Mitä tekisit?
* Mistä puhut kavereillesi silloin kun tapaat heidät rentoutumisen merkeissä? Intoiletko lapsistasi, uusista stereoista vai kerrotko viimeisimmästä sukellusmatkastasi?
Joillekin intohimo voi olla laskelmien teko, numeroiden pyörittely ja todennäköisyyksien laskeminen. Joku toinen kokee intohimoa ruuan valmistukseen ja "hifistelee" eksoottisten mausteiden tai sekuntikellon kanssa valmistusaikojen parissa. Joku elää joka hetken kameran linssin läpi jne jne jne. Mieti mikä on se mikä vie sinut mennessään jos vain annat sille mahdollisuuden.

2.Mikä on ollut elämäsi suuri kipupiste, käännekohta?
Mieti mikä on ollut se taakka joka on tuntunut musertavan elämäsi. Mitä teit että sait muutoksen aikaiseksi? Mikä sai sinut muuttamaan asioita? Mitä teit ensimmäiseksi jotta muutos käynnistyi?
Saatamme jumiutua omaan elämäämme vain koska se on tuttua ja turvallista. Jos meillä on elämässä ollut jokin rankka kokemus (sairastuminen, kurja lapsuus, koulukiusaamista tms) ja olemme selvinneet siitä kokemuksesta voittajina, tiedät jo alitajuisesti mitä vaaditaan muutokseen elämässä. Tämän ajatuksen kautta tunnistat myös sen pienen kalvavan tunteen sisuksissa joka kertoo jos et ole onnellinen tämänhetkisessä elämässäsi.

3. Mitä maailma tarvitsee?
Kaikki tietävät mitkä asiat yhteiskunnassa ovat pielessä, mutta harva osaa kertoa miten näitä muutetaan paremmaksi. Onko sinulla ajatuksia siitä miten ratkottaisiin työttömyys, vanhustenhoito, päihdeongelmat. Tai kuinka voisimme hankiutua täysin eroon fossiilisista polttoaineista tai vähentää arkipäivän hiilijalanjälkeä?
Kotisohvan pelle pelottomille on tarvetta ja kysyntää ja silloin kun jaamme ajatuksemme, tietotaitomme ja osaamisemme muille, voi jokainen keskittyä siihen missä on hyvä, mitä rakastaa ja mikä tekee onnelliseksi.

4. Kohtaa pelkosi ja aloita jo!
Moni on miettinyt jo vuosia mitä haluaisi tehdä elämässään, mutta jokin pelko on pidätellyt. Moni miettii, että sitten kun sitä tai tätä teen tämän mitä rakastan. Miksi odottaa? Jos se että odotat sitku-päivää on se jokin joka kantaa sinua elämässä seuraavaan päivään, älä hyvä ihminen odota enään! Voi olla että huomista ei enää tulekaan ja se elämä jota koko ikäsi olet odottanut ei ehdi alkaa ennenkuin kuolet. Kohtaa pelkosi ja tee elämästäsi elämisen arvoinen! Ei odottamalla vaan elämällä. Joe Vitalie sanoo:"Siitä luolasta jota eniten pelkäät löydät suurimman aarteesi!" Eli mene sitä suurinta pelkoasi kohden ja löydät sen mikä on sinulle elämäsi tärkein jalokivi. Jos pelkäät sitä että sinulle sanotaan "Ei!" silloin kun kerrot ideastasi, on sinun tarjottava maailmalle mahdollisuus sanoa sinulle "Ei!". Jos et anna sitä mahdollisuutta, kertoo se ettet ole vienyt unelmaasi eteenpäin. Sinun ei tarvitse suinkaan heittäytyä holtittomaksi ja alkaa tehdä pelkästään asioita joita pelkäät, ei todellakaan. Mutta jos mielessäsi on se jokin asia joka on jarruttanut sinua tekemästä sitä mitä sydämessäsi koet omaksi jutuksesi, anna sille mahdollisuus ja ota se riski että joudut todellakin kasvokkain suurimman pelkosi kanssa. Se pelko on kuitenkin korviesi välissä. Jos et uskalla ottaa riskiä että voit joutua kohtaamaan sen, silloin pelkosi on voittanut sinut. Jos haastat pelkosi kohteen, voi olla että se tulee aina ja ikuisesti pakenemaan sinua, etkä koskaan joudu kohtaamaan sitä pelkäämääsi "Ei!"-vastausta. Ja jos kohtaatkin, saatat huomata ettei se todellisuudessa ollut lainkaan niin pelottava kuin sen mielikuva korviesi välissä.

Minä rakastan työtäni kauneuden ja hyvinvoinnin parissa. Minulle se on suuren intohimon lähde kun näen kuinka ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi paranee hänen löytäessä ratkaisun yhteen elämänsä ongelmakohtaan ja muutoksen edetessä lumipalloefektinä laajemmalle ja laajemmalle. Joskus se ensimmäinen ratkaistu ongelma on ihon epäpuhtaus, joskus energian puute, joskus allergia, joskus osaamattomuus tehdä silmämeikki kuten haluaisi ja joskus ylipaino. Kaikkiin näihin ja lukemattomiin muihin ongelmakohtiin on ratkaisu löytynyt ja kaikista oman elämänsä "rumista ankanpoikasista" on kuoriutunut niin sisäisesti kuin ulkoisesti upeita kaunottaria. Joskus muutos on pienen pieni, joskus koko elämän mullistava, mutta aina yhtä oleellinen ja tärkeä, merkityksellinen juuri sille ihmiselle, juuri siinä elämän tilanteessa. Juuri siksi rakastan työtäni niin suunnattomasti. Ja jos sinä tunnet syvällä sydämessäsi että tämä olisi myös sinun juttusi tällaisena tai joltain osa-alueelta, ota ihmeessä yhteyttä niin kerron kuinka voit lähteä tekemään työksesi tätä mitä minäkin teen.