Suojaako suolistosi sinua?

Nykypäivänä tuntuu että valtaosa suomalaisista kärsii suolisto-oireista. Osalla oireilu on vähäistä, ilmavaivoja, turvotusta ruokailun jälkeen, osalla tietyt ruoka-aineet aiheuttavat nipistelyitä ja kouristuksia ja osalla polttelee ruokatorvessa nousseet hapot.

Yksi suurimmista syistä nykyisiin oireiluihin ovat liian pitkälle prosessoidut ruoka-aineet. Elimistömme ei ole alkujaan kehittynyt pilkkomaan ravinnoksi ruuan kaltaisia valmisteita, vaan se ymmärtää vain aitoja, oikeita ruoka-aineita, kasviksia, sieniä, marjoja, hedelmiä, siemeniä ja eläinkunnan tuotteita, lihaa, kalaa ja nilviäisiä. 

Ruuansulatuskanavan, varsinkin suoliston limakalvojen eheyteen vaikuttavat monet tekijät, perimä, ravinto ja elimistön yleinen myrkkykuormitus. Ravintoaineet ja varsinkin niiden kyky imeytyä vaikuttavat suoliston kuntoon. Suoliston toiminnalle tärkeää on suolen limakalvon uusiutuminen, tämän toteutumiseen tarvitaan hyvää pienoisravintotekijöiden tasapainoa. Pienoisravintotekijöitä ovat mm. hivenaineet, vitamiinit ja rasvahapot.

Ympäristöstä tulevat ja elimistön sisällä syntyvät myrkyt haittaavat ruoansulatuskanavan tilaa ja toimintakykyä. Ympäristöstä tulevista myrkyistä merkittävämpiä ovat ruoan lisäaineet, ruoka-aineyliherkkyyttä aiheuttavat yhdisteet, kemialliset lääkkeet ja ympäristömyrkyt. On huomioitava myös yksilölliset erot siitä mitkä ruoka-aineet kenellekin sopivat. Yhdelle parsakaali on terveyden lähde, toiselle se sama parsakaali voi ylläpitää hiljaista tulehdusta.

Kun suoliston pintasolukko ja nukka vaurioituvat, sisäsyntyiset ja ulkoa tulevat myrkyt voivat imeytyä väärille alueille. Tällöin puhutaan vuotavan suolen oireyhtymästä (leaky gut syndrome).

Monet yleisesti käytettävät lääkkeet kuten tulehduskipulääkkeet, antibiootit, sytostaatit eli solumyrkyt sekä alkoholi voivat lisätä suolen läpäisevyyttä. Myös monet muut haitat kuten tupakointi, ruoka-aineallergiat, dysbioosi (häiriintynyt suoliston mikrobiflooran tasapaino) ja jotkut tulehdukset tekevät samoin. Suolen läpäisevyys johtaa immuunipuolustuksen yliaktivoitumiseen, mikä puolestaan voi aiheuttaa allergioita, yliherkkyyksiä ja elimistön sisäsyntyisiä sairauksia, autoimmuunitauteja.

Ruoansulatuskanavaa haittaavia tekijöitä

• ruoan lisäaineet
• ruoka-aineyliherkkyyttä aiheuttavat yhdisteet 
• kemialliset lääkkeet
• ympäristömyrkyt
• alkoholi
• tulehdukset
• tupakointi
• ruoka-aineallergiat ja yliherkkyydet
• häiriintynyt suoliston mikrobiflooran tasapaino eli dysbioosi.

Suoliston immuunijärjestelmä

Suolen sisällön koostumus: 1/3 ruoan imeytymätöntä materiaalia, 1/3 suolen limakalvoston kuolleita soluja, 1/3 suolen sisällä autonomisesti elävää pieneliöstöä eli bioosia.

Jotta estettäisiin ulostemassassa olevien myrkkyjen pääsy elimistön sisään, on suoliston limakalvon  oltava paitsi eheä ja suojattu, myös tehokkaasti toimiva. Suoliston immuunisolujen tulisi kyetä erottelemaan tauteja aiheuttavat mikrobit sellaisista, jotka ovat hyödyllisiä tai vaarattomia. Suolistossamme eläviä mikrobeita, joilla on osuutensa myös ruokamassan pilkkomisessa ja imeyttämisessä, on sisällämme käytännössä enemmän kuin omassa kehossamme on soluja. Siksi on hyvin tärkeä huolehtia että tuo mikrofloora koostuu niistä mikrobeista jotka ovat meille hyödyllisiä.

On arvioitu, että suurin osa ihmiskehon imukudoksesta sijaitsee ruoansulatuskanavan alueella. Suolisto tuottaa lähes 70 % elimistön puhdistuksessa tarvittavista vasta-aineista. Suolistofloora eli ns. hyvät bakteerit ehkäisevät suoliston ympäristön imukudoksen ja limakalvon vaurioita. Jos suolisto on vaurioitunut on hoitojärjestys varsin yksinkertainen:

1. karsi ruokavaliosta haitalliset ruoka-aineet
2. edistä suolistoflooran korjaantumista hyvillä ruoka-aineilla
3. lisää ravintolisät jotka tukevat suolistoflooran tasapainotusta (entsyymit, liukenevat kuidut sekä eri maitohappobakteerikannat)

Happosalpaajat ja ruuansulatuselimistön toimintaa lamaavat lääkkeet eivät poista ongelmaa, et siis voi syödä lääkkeitä ja jatkaa entisellä ruokavaliolla ja elintavoilla odottaen paranevasi. Niin kauan kuin tulehdusta aiheuttavat tekijät ovat ruokavaliossa, niin kauan suoliston tila vain pahenee.

Jos haluat hahmottaa oman elimistösi tilaa, ja sitä olisiko aiheellista tehdä jotain ennenkuin on myöhäistä, tee kehon hyvinvoinnin kuntotesti tästä. Testin tekemiseen menee pari minuuttia ja saat tulokset lähipäivinä sähköpostiisi henkilökohtaisten toimintasuositusten kera.

FitLine VitalScan

 Olen todella innoissani uutukaisesta FitLinen VitalScan-laitteesta. Joulukuusta lähtien olen odottanut paketin saapumista, ja viimein tällä viikolla laite oli käsissäni.

Mittauslaiteen fyysisestä kehityksestä vastaa alihankkijana suomalainen Mega Electronics joka valmistaa erilaisia analyysilaitteita terveyden ja sairaanhoidon ammattilaisille. Järjestelmän analyyttisen kehittelyn työryhmässä on sydän- ja verisuonitauteihin,  sekä neurologiaan erikoistuneita lääkäreitä ja tutkijoita.

Järjestelmä analysoi samalla kerralla sykevälivaihtelun (HRV) sekä autonomisen hermoston (sympaattisen ja parasympaattisen hermoston) tasapainon, antaen mittaustulosten perusteella määritelmän kehon vitaalisuustasosta ja keho-mieli-tasapainosta.

Itselleni ajatus vitaalitason ja tasapainon  seurannasta mahdollistaa puuttumisen muutoksiin, ennenkuin tilanne muuttuu arkipäivää häiritseväksi uupumuksen/sairastelun tms takia. Asiakkaiden kohdalla puolestaan näen loistavana sen mahdollisuuden kuinka mittaus näyttää konkreettisesti muutoksen vitaalitasossa ennen - jälkeen ravintolisien käytön aloittamisen. Monestihan muutoksia tapahtuu niin vaivihkaa ettei niihin tule kiinnitettyä samalla tavoin huomiota. 4 viikon seurantajakso näyttää kuitenkin konkreettisesti mahdollisen muutoksen joka kyseisen henkilön kohdalla on tapahtunut ja tiedän, etät tietoisuus seurantamittauksesta parantaa myös itsensä ja kehon toimintojen seurailua myös mittausten välisenä aikana, kyllähän jokainen haluaa nähdä ja tuntea mitä muutosta kehossa  tapahtuu, voidakseen sitten todeta olevansa samaa tai eri mieltä mittareiden kanssa.

Avataanpa hieman näitä asioita joita VitalScan mittaa:

AUTONOMISEN HERMOSTON RAKENNE JA TOIMINTA
Autonominen hermosto on pääosin tahdosta riippumaton hermoston osa, jonka tehtävänä on huolehtia elimistön tasapainosta. Se säätelee mm. sisäelinten, sileiden lihasten, sydämen sekä rauhasten toimintaa. Tietoiset ja tiedostamattomat psyykkiset tilat vaikuttavat autonomisen hermoston tilaan: kun suutumme tai jännitymme, niin sympaattisen osan aktivoituminen kiihdyttää sydämen sykettä, halusimme sitä tai emme. Tahtomme vaikuttaa autonomisen hermoston toimintaan jonkin verran, mutta emme voi kuitenkaan sopivan ärsykkeen tullessa esimerkiksi hillitä kasvojemme punastumista. Emme myöskään voi pelkän tahtomme avulla laskea kohonnutta verenpainetta välittömästi, mutta pitkäjänteisillä elämäntapavalinnoillamme voimme siihen vaikuttaa.

Autonominen hermosto ja endokriininen järjestelmä ylläpitävät elimistön tasapainoa. Tasapainoa horjuttavassa stressitilassa, fysiologisista ja/tai psyykkisistä mekanismeista alkunsa saavassa, elimistö pyrkii ylläpitämään tasapainotilaa hormonaalisin ja hermostollisin keinoin. Elimistö kokee ohimeneviä stressitilanteita jatkuvasti, mutta pitkittyneessä stressitilassa elimistön sympaattinen aktivaatio voimistuu ja mm kortisolihormonin eritys kiihtyy. Pitkäaikainen stressi vaikuttaa autonomisen hermoston toimintaan ja sen alaisiin säätelyjärjestelmiin: ruoansulatus huononee, elimistön energiavarastot tyhjenevät, lepoverenpaine kohoaa ja immuunipuolustus heikkenee, jne. (Guyton, Hall 2006) 

Autonominen hermosto osallistuu ydinjatkeen kautta esimerkiksi hengityksen, yskimisen, sydämen ja verisuonten toiminnan, syljenerityksen ja oksentamisen säätelyyn. Selkäytimen alaosassa on virtsaamista, ulostamista ja seksuaalitoimintoja sääteleviä alueita (Hamill ym. 2004, Guyton, Hall 2006). Vaikka autonomisen hermoston ydinosat ovat anatomisesti osa myös somaattista hermostoa säätelevää keskushermostoa, niin sen ääreisosat kulkevat pääosin eri kohteisiin. Kun somaattiset hermot kulkevat pääosin luurankolihaksiin ja aistielimiin, autonomiset hermot hermottavat pääosin sisäelimiä, niitä ympäröiviä lihaksia sekä verisuonten seinämiä. 

Useimpiin autonomisen hermoston kohde-elimiin tulee sekä sympaattisia että parasympaattisia hermosyitä. Näiden vaikutus kohde-elimissä on yleensä toisilleen vastakkainen ja vaikutuksen voimakkuus erilainen (Thomas 2010). Esimerkiksi sydämeen tulevien sympaattisten hermosyiden aktivoituminen kiihdyttää sydämen sinusrytmiä ja lisää sydänlihaksen supistumisvoimaa, kun taas parasympaattinen, vagaalinen aktivaatio vapauttaa asetyylikoliinia hermopäistä rauhoittaen sinusrytmiä ja pienentäen ssupistumisvoimaa (Guyton, Hall 2006, Thomas 2010). 

Autonominen hermosto jakautuu sympaattiseen ja parasympaattiseen osaan, jotka toimivat tiiviisti yhteistyössä. Erilaisten ärsykkeiden alaisina ja eri tilanteissa toinen autonomisen hermoston osista aktivoituu, jolloin sen vaikutus kohde-elimeen on voimakkaampi. Yleistäen voisi sanoa, että sympaattinen aktivaatio voimistaa vireystilaa ja kiihdyttää elintoimintoja (pakene tai kuole) ja parasympatikus rauhoittaa ja palauttaa (lepää ja korjaa). Parasympaattisen osan aktivoituminen on voimakasta esimerkiksi levon aikana. Sympaattinen hermosto hallitsee pitkälti verenkiertoelimistön hermostollista säätelyä. Sen hermopäätteet hermottavat verisuonia, sydäntä, lisämunuaisia ja munuaisia tuottaen laaja-alaisen suoran tai epäsuoran vaikutuksen verenkiertoelimistölle. Parasympaattinen hermotus yltää verenkiertoelimistön alueella vain sydämeen ja pieneen määrään verisuonia. Rajatusta vaikutusalastaan huolimatta parasympaattinen hermotus on tärkeä osa sydämen autonomista kontrollia. (Thomas 2010)

Sympaattinen hermosto

Sympaattinen hermosto kiihdyttää elimistön toimintoja. Se aktivoituu voimakkaasti esimerkiksi uhkaavissa tilanteissa: verenkierto vilkastuu, sydämen syke nopeutuu, sydämen iskutilavuus suurenee, ihon ja sisäelinten verisuonet supistuvat, verenpaine nousee, sydänlihaksen ja toimivien luustolihasten verisuonet laajenevat, pienten keuhkoputkenhaarojen sileät lihassyyt veltostuvat, niin että hengitystiet avartuvat, ruoansulatus hidastuu, silmän mustuaiset laajenevat, hien eritys lisääntyy jne. Sympaattisen hermoston aktivoituminen kohottaa veren glukoosipitoisuutta sekä vapaiden rasvahappojen pitoisuutta, jolloin energiaa vapautuu käyttöön (Barrett ym. 2010). Sympaattinen hermosto säätelee esimerkiksi verisuonten seinämien sileiden lihasten avulla suonten jäntevyyttä, mikä vaikuttaa verenpaineen vaihteluun.

Sympaattisista, postganglionaarisista hermopäätteistä pääasiallisesti erittyvä välittäjäaine, noradrenaliini, leviää verenkierron mukana laajalti koko kehoon ja sen vaikutusaika on pidempi kuin asetyylikoliinin (Barrett ym. 2010). Sympaattisen hermoston voimakas aktivoituminen aiheuttaa siksi usein laajoja vaikutuksia, kun taas parasympaattisen hermoston aktivoituminen on paikallisempaa.
Sympaattinen hermosto on herkkä elinympäristöstä tuleville ulkopuolisille uhille. Siksi sympatikuksen aktivoitumista kuvataankin usein ”fight or flight” –reaktioksi. Sympatikuksen aktivoituminen ei kuitenkaan liity vain ympäristöstä tuleviin ärsykkeisiin, vaan sitä tarvitaan koko ajan elimistön toimintojen, kuten verenpaineen ja lämpötilan, säätelyyn (Barrett ym. 2010).

Parasympaattinen hermosto

Parasympaattiset efferentit hermot alkavat aivohermojen (III, V , VII, IX ja X) tumakkeista ja ristiluun alueen selkäytimestä (Antila ym. 1994). Preganglionaariset, kraniaaliset syyt kulkevat useissa aivohermoissa, etenkin vagushermossa. Noin 75 % kaikista parasympaattisista hermosäikeistä saa alkunsa vagushermosta eli kymmenennestä aivohermosta (Guyton, Hall 2006). Sieltä ne jatkavat matkaa rintarangan ja vatsaontelon läpi, johdattaen parasympaattisia hermoja sydämeen, keuhkoihin, ruokatorveen, mahalaukkuun, suolistoon, maksaan, sappirakkoon, haimaan, munuaisiin ja virtsanerityselinten yläosaan (Guyton, Hall 2006). Muut aivohermojen tumakkeista alkavat parasympaattiset efferentit hermot kulkevat pään alueelle mm. silmien ja nenän alueelle. Sakraalialueen parasympaattiset hermot kulkevat somaattisten hermojen kanssa samoja reittejä S2:n ja S3:n tasoilla. Ne hermottavat lantion alueen elimiä kuten virtsarakkoa, ulkoisia sukupuolielimiä sekä paksu- ja peräsuolta. (Guyton, Hall 2006).

Parasympaattiset hermosolmut sijaitsevat kohde-elinten läheisyydessä, joten toisin kuin sympaattiset hermot, parasympaattiset preganglionaariset hermosyyt ovat pitkiä ja postganglionaariset hermosyyt lyhyitä. Sekä pre- että postganglionaarisissa hermopäätteissä välittäjäaine on asetyylikoliini (Antila ym. 1994, Guyton, Hall 2006). Asetyylikoliini ei yleensä kierrä verenkierrossa ja siksi sen vaikutukset ovat usein tarkkarajaisia ja lyhytaikaisia (Barrett ym. 2010). Parasympaattiset hermot kulkevat samoihin elimiin kuin sympaattisetkin. Hermosyiden määrässä on kuitenkin eroja: esimerkiksi ruoansulatuskanavassa on enemmän parasympaattisia hermosyitä, kun taas sydämessä ja verisuonissa on enemmän sympaattisia syitä.

Vaikutuksiltaan parasympatikus on usein vastakkainen sympatikuksen vaikutuksille. Sen aktivaatio liitetään usein kasvuun, vahvistumiseen, palautumiseen ja voimien keräämiseen. Parasympatikuksen vaikutuksen ollessa voimakkaana verenkierto ja sydämen syke rauhoittuvat, verenpaine laskee, ruoansulatus ja ravintoaineiden imeytyminen voimistuvat ja aineenvaihdunta muuttuu kuluttavasta varastoja kartuttavaan suuntaan. Näistä syistä parasympaattista hermostoa kutsutaan joskus anaboliseksi hermostoksi (Barrett ym. 2010). Parasympaattisen hermoston toiminnan taso on hyvä kuvaaja hermoston toiminnalliselle kapasiteetille; mitä korkeampi toiminnan taso on, sitä suurempi vaihteluväli ja kapasiteetti autonomisella hermostolla on vastata sille asetettuihin vaatimuksiin (Kaikkonen ym. 2006).

Syke autonomisen hermoston tilan kuvaajana
Yksi autonomisen hermoston tilasta kertova parametri on syke. Sykettä (heart rate, HR) voidaan mitata EKG-laitteella eli elektrokardiografialla tai sykemittarilla. Yleistäen voidaan sanoa, että mitä suurempi syke sitä voimakkaampi sympaattinen aktiivisuus ja mitä pienempi syke, sitä voimakkaampi parasympaattinen aktiivisuus. Syke reagoi kehon fysiologisiin ja psyykkisiin ärsykkeisiin. Makuuasennossa leposyke aikuisella on yleensä noin 60 – 80 lyöntiä minuutissa. Tähän vaikuttavat mm. autonomisen hermoston aktivaatiotaso sekä hormonien erittyminen: katekoliamiinit, kilpirauhashormoni ja glukagoni lisäävät lyöntitiheyttä. (Kaikkonen ym. 2006)

Sykkeessä tapahtuu suuria muutoksia liikunnan aikana. Muutokset sykkeessä johtuvat pääosin autonomisen hermoston tilan muutoksista: parasympaattinen aktivaatio vähenee ja sympaattinen kasvaa (Hautala 2004). Vaikka sympaattinen tonus kasvaa hetkellisesti liikuntaharjoittelun aikana, niin harjoittelun pitkäaikaisvaikutukset näyttäisivät pääosin lisäävän parasympaattista tonusta (Mueller 2007). Liikuntaharjoittelun on voitu osoittaa voimistavan sydämen vagaalista säätelyä (Routledge ym. 2010).

Leposykettä mittaamalla voi seurata myös liikunnan pitkäaikaisvaikutuksia aikuisen autonomisen hermoston toimintaan. Aamulla mitattu matala leposyke kertoo etenkin kestävyysharjoittelun positiivisista harjoitusvaikutuksista verenkiertoelimistöön. Korkea leposyke aamuisin voi taas kertoa joko heikosta aerobisesta kunnosta myös psyykkisestä tai fyysisestä ylirasituksesta.

Sykevaihtelu autonomisen hermoston tilan kuvaajana 
Autonomisen hermoston tilaa voidaan arvioida paitsi sykkeen myös sykevaihtelun eli sykevälivaihtelun (heart rate variability, HRV) avulla. Sykevaihtelulla tarkoitetaan sydämen peräkkäisten lyöntien välillä tapahtuvaa autonomisen hermoston ohjaamaa pientä vaihtelua. 

Parasympaattinen ja sympaattinen hermostollinen aktivaatio vaikuttavat vastakkaisesti sydämen sinusrytmiin. Näiden toisilleen vastakkaisten jatkuvien, autonomisten aktivaatiomuutosten vuoksi sydämen syketaajuus vaihtelee ja siinä voidaan erottaa tiettyjä rytmejä (Tarvainen 2006). HRV on hyvä mittari, kun halutaan tehdä kattava analyysi terveen, aikuisen ihmisen autonomisen hermoston tilasta: pienentynyt sykevälivaihtelu levossa saattaa olla merkki autonomisen hermoston toimintahäiriöstä, etenkin sympaattisen osan yliaktivaatiosta (Routledge ym. 2010).

Terveellä aikuisella sykevälien kestot ovat epäsäännöllisiä. Sykevälit kuvastavat jatkuvaa keskushermoston ja autonomisen hermoston reseptorien välistä palautejärjestelmää (Kaikkonen ym. 2006). Sykevaihtelua pidetään pääosin sydämen parasympaattisen eli vagaalisen osan toimintaa kuvaavana mittarina. Sykevälien muutokset ovat vagaalisen aktivaation seurauksena nopeita: ne tapahtuvat yksittäisten lyöntien aikana ja synkronoivat näin lyönnit hengityksen tahtiin. Sympaattisen hermoston toiminnan kiihtyessä sykintätaajuus suurenee, mutta sykintätaajuuden vaihtelu, R-piikkien välimatkan vaihtelu, vaimentuu. (Gockel, Lindholm 2000)

Hengitysrytmi vaikuttaa sykkeeseen: se suurenee sisäänhengityksessä ja laskee uloshengityksessä. Tätä kutsutaan respiratoriseksi sinusarytmiaksi (Kaikkonen ym. 2006). Respiratorinen sinusarytmia eli RSA on selvimmin havaittava rytmisyys HRV- signaalissa. RSA-komponentin katsotaan olevan pääasiassa parasympaattista alkuperää (Tarvainen 2006). Sykevaihtelu on sitä suurempaa, mitä syvempää hengitys on (Hoffman 1997). 

Autonominen hermosto ja aineenvaihduntaongelmat 
Autonominen hermosto osallistuu insuliinin erityksen säätelyyn: parasympaattinen aktivaatio stimuloi insuliinin eritystä esimerkiksi ruokailun yhteydessä. Sympaattisten hermosyiden aktivoituminen taas estää insuliinin eritystä. Insuliinin erittyminen on tärkeää elimistön energia-aineenvaihdunnan kannalta, koska se tehostaa glukoosin, triglyseridien ja aminohappojen sisäänottoa soluihin (Guyton, Hall 2006). Diabetespotilailla kaikki autonomisen hermoston hermottamat elimet ovat alttiita vahingoittumaan (Ertl ym. 2004).

Tutkimukset ehdottavat, että autonomisen hermoston tasapainotus saattaa vähentää monia insuliiniresistenssiin liittyviä valtimotaudeille altistavia riskitekijöitä, sekä voi auttaa niiden hoidossa sekä muissa insuliiniresistenssiin liittyvissä tiloissa. Tasapainoisuus parantaa glukoosin sietokykyä, insuliinisensitiivisyyttä, veren lipidiarvoja, kehon koostumusta, verenpainetta, helpottaa oksidatiivista stressiä, vähentää sympaattista aktivaatiota sekä helpottaa keuhkotoimintoja. Hermoston tasapainotus saattaa estää tyypin 2 diabeteksen puhkeamista, se voi osittain jopa korvata insuliinihoitoa ja sillä saattaa olla kardiovaskulaarisia komplikaatioita ehkäisevä vaikutus diabetes 2 potilailla. (Innes ym. 2007)
(Lainaus Katja Keräsen Kandidaatintutkielma Lääketieteen laitos/Biolääketiede Liikuntalääketiede Terveystieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto joulukuu 2011) 

FitLine VitalScan-kuvannos

Viereinen kuva näyttää kuinka mittaustulos kuvannetaan. Ylemmässä kuviossa ideaali alue siniselle pallukalle on keskellä vihreällä alueella (ylhäällä hymynaama). Sympaattisen ja parasympaattisen hermoston epätasapaino näkyy vasen - oikea akselilla. Ja sijoittuminen ylös - alas kertoo kehon ja mielen keskinäisestä tasapainosta.

Sininen pylväs kertoo vitaalisuustason asteikolla 0-100. Ja oranssi pylväs signaalivoiman.

Oheisten kuvanteiden lisäksi ohjelma antaa selkeät suositukset ravintolisistä parhaan vitaalisuuden saavuttamiseksi sekä liikunnalliset suositukset autonomisen hermoston tasapainottamiseksi.

Varaa aika mittaukseen!

Jos haluat saada selville oman vitaalisuustasosi ja keho-mieli-tasapainosi, varaa aika mittaukseen.

Huomioi että paras ajankohta mittaukselle on aamulla tai aamupäivällä, jolloin kehon vitaalisuustaso on parhaimmillaan levätyn yön jäljiltä ilman päivän rasitusten aiheuttamaa häiriötä mittaustuloksissa. Kyseisenä päivänä ennen mittausta ei tule harrastaa liikuntaa, sympaattisen ja parasympaattisen hermoston todellisen tilanteen näkymiseksi. Ja  tunti ennen mittausta ei tule nauttia kahvia tai muuta verenkiertoon vaikuttavaa ainetta, sykevaihteluvälin todentamiseksi oikein. 

Varsinaisen mittauksen kesto on 6 minuuttia ja sen aikana ei saa puhua tai liikkua. Koko mittaustilaisuuteen varataan ennakkokyselyineen ja palautteineen noin puoli tuntia per henkilö.

Varaa oma mittauksesi soittamalla 044-5309323 tai sähköpostilla hoswstudio@icloud.com. Mittaus voidaan suorittaa kotonasi tai työpaikallasi.

Lähteet:
Antila K, Länsimies E. 1994. Autonominen hermosto. Rakenne ja toiminta. Kirjassa: Sovijärvi A, Uusitalo A, Länsimies E, Vuori I. toim. Kliininen fysiologia. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim, s. 314–322.

Barrett K, Barman S, Boitano S, Brooks H. 2010. Ganong's Review of Medical Physiology. 23nd edition. New York: Mc Graw Hill Medical Companies, s.261-271.
Ertl C, Pfiefer M, Davis S. 2004. Diabetic autonomic dysfunction. Teoksessa: Primer on The Autonomic Nervous System (toim. Robertson D). 2. painos. London: Elsevier Academic Press, s. 328-331.
Gockel M, Lindholm H. Stressin elinvaikutusten mittaaminen. Duodecim 2000;116(20):2259-65.
Guyton AC, Hall JE 2006. Text book of medical physiology. 11. painos. Philadelphia: Saunders Elsevier, 141, 432, s. 729-739. 

Hamill RW, Shapiro RE 2004. Peripheral autonomic nervous system. Teoksessa: Primer on The Autonomic Nervous System (toim. Robertson D.). 2. painos. London: Elsevier Academic Press, s. 20-27. 

Hautala A. 2004. Effect of physical exercise to autonomic regulation of heart rate. Oulu University: Department of Internal Medicine. Väitöskirja.

Hautala AJ, Kiviniemi AM, Tulppo MP. Individual responses to aerobic exercise: The role of the autonomic nervous system. Neurosci Biobehav Rev 2009;33(2):107-15.
Hoffmann T. 1997. Autonomisen hermoston kardiovaskulaariset, noninvasiiviset tutkimusmenetelmät ja niiden merkitys urheilijan harjoittelun seurannassa. Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto. Pro gradu –tutkielma.
Innes KE, Vincent HK. The Influence of yoga-based programs on risk profiles in adults with type 2 diabetes mellitus: A systematic review. Evidence Based Complement Alternat Med 2007;4(4):469–486
Kaikkonen P, Nummela A, Hynynen E, Merikari J, Rusko H, Teljo M. & Vänttinen S. Kuormittuminen ja palautuminen yksittäisissä harjoituksissa sekä kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana harjoittelemattomilla. Kilpa- ja urheilulajien tutkimuskeskuksen (KIHU) julkaisusarja 2006; No.5.

Keränen K. Joogan asanaharjoittelun vaikutukset autonomiseen hermostoon. 2011 Itä-Suomen yliopisto, Lääketieteen laitos/Biolääketiede Liikuntalääketiede Terveystieteiden tiedekunta, kandidaattitutkielma.
Mueller PJ. Exercise training and sympathetic nervous system activity: evidence for physical activity dependent neural plasticity. Clin Exp Pharmacol Physiol 2007; 34(4):377-384.
Routledge FS, Campbell TS, McFetridge-Durdle JA, Bacon SL 2010. Improvements in heart rate variability with exercise therapy. Can J Cardiol 2010;26(6):303-312.

Tarvainen M. Lääketieteellinen signaalianalyysi. Luentomoniste 2006. Sovelletun fysiikan laitos. Kuopion yliopisto. Saatavissa www-muodossa osoitteessa: http://venda.uku.fi/opiskelu/kurssit/LSA/booklet.pdf (Luettu 10.1.2011).

Thomas G. Neural control of circulation. Adv Physiol Educ 2011; 35(1):28-32. doi:10.1152/advan.00114.2010. 

Närästääkö?

Törmään hyvinvointivalmennettavissani aika ajoin gastriitista ja refluksista kärsiviin. Monen kohdalla ensimmäinen korjausliike on ruokavalion korjaaminen ja ruuansulatuskanavan hyvinvointia lisäävien ravintolisien lisääminen ruokavalioon. Näillä on hyvinvoinnin kannalta varsin suuri merkitys kummallakin.

Lievemmissä tapauksissa, varsinkin silloin jos närästys ja vatsan ärsytys on satunnainen ongelma, saattaa ongelmaan löytyä poikkeuksellisen yksinkertainen apu. Nukkuma-asennon tarkastelu saattaa jo auttaa asiaa. Ihmisen fysiologia noudattaa yleensä tiettyä kaavaa. Sydän sijaitsee useimmilla hieman rintalastan vasemmalla puolella, maksa löytyy puolestaan oikeasta kyljestä jne. Samalla tavoin ruuansulatuselimistön rakenne noudattaa tiettyä järjestystä ja sijaitsee tietyissä kohdin toisiinsa nähden. Tästä syystä varsinkin vuoteessa havaittavat refluksioireet voivat hyvinkin helpottaa ihan pelkästään asentoa tarkastelemalla.

Lääkärit neuvovat usein refluksipotilaita nostamaan sängyn päätypuolta hieman jalkopäätä ylemmäs. Tämä auttaa osaltaan siihen etteivät happamat nesteet virtaisi niin herkästi takaisin ruokatorveen. Vielä tätäkin paremmin auttava vinkki on tarkistella kummalla kyljellä nukkuu. Selällään ja vatsallaan nukkuvat kärsivät usein runsaista oireista, samoin useimmat oikealla kyljellä nukkuvista. Ongelma voi ratketa niinkin yksinkertaisesti kuin totuttautumalla nukkumaan vasemmalla kyljellä.
Alla oleva kuva selittää miksi tämä muutos voi vaikuttaa suuresti.

Samaa nukkuma-asennon muutosta kannattaa kokeilla myös oksennustaudin kohdalla. Oksennustautiinkin helpotusta tuo myös kehon, tai varsinkin ruuansulatuselimistön emäksisöinti ja runsas maitohappobakteereiden nauttiminen. Tällöin keho pystyy tehokkaasti poistamaan ruuansulatuselimistöön päätyneet haitalliset bakteerit.

Jos pelkkä nukkumakyljen vaihto ei ongelmaasi auta, ota yhteys niin kartoitetaan mitä ruokavaliossa ja lisäravinteissa kannattaa muuttaa jotta voisit paremmin.