Sain tänään aamun parhaat naurut huolestuneen asiakkaan toimesta. Hän, kehokuurin käyneenä, oli huolissaan siitä kuka nyt onkaan oikeassa kun oli löytänyt netistä tekstin jossa CellRESET-kehokuuria parjattiin pelkäksi pyramidi-huuhaaksi ja nyt oli herännyt epäilys siitä kuka tiesikään totuuden kuurista...
Pyysin linkin ja kävin lukemassa mitä bloggari aiheesta kirjoittaa. Sain viikon aluksi parhaat naurut.
Kommentteja lukiessa kävi ilmi että alkuperäistä blogitekstiä oli muokattu sen mukaan kun ihmiset oliva asiavirheitä kommentoineet (mm puhe parsasta ja kuva parsakaalista). Itselleni asiasta nousi lähinnä mieleen ajatus siitä että jos kyseessä olisi ollut toimittajan kirjoittama teksti, olisi asiaa käsitelty jo julkisen sanan neuvostossa ja tekstistä olisi tehty oikaisu ja julkinen anteeksipyyntö ellei jopa olisi kunninanloukkaus syytettäkin vedetty esiin. Nyt kun kyse on yksityisestä ihmisestä ja hänen mielipiteestään, suojaa sananvapaus sitä että hänellä on täysi oikeus ilmaista mielipiteensä, vaikka se mielipide ei perustukaan faktoihin vaan kuulopuheisiin ja mutu-tuntumaan.
Neitokainen esittää blogissaan ihan hyviä kysymyksiä. Olkoonkin että moni niistä on sellainen joita olisi kannattanut kysyä jo sielä infossa istuessa tai siltä ihmiseltä joka kuuria hänelle markkinoi. Nostan esiin ne aamun nauruni aiheuttajat.
Kaikki omat valmennettavani ovat kuulleet kyllästymiseen asti hokemani mantran: "Juo vettä! Juo lisää vettä!!" Sillä, tosiasia on se, että valtaosa ihmisistä juo ihan liian vähän vettä ja usein aineenvaihduntaan saadaan hyvin potkua jo sillä, että vettä juodaan enemmän. Silti tämä infotilaisuudessa, omien sanojensa mukaan, istunut neitokainen kehtaa väittää seuraavaa:
Kehokuurin aikana on tarkoitus käyttää määrättyjä Fitlinen tuotteita. Muut nesteet on tarkoitus jättää kokonaan pois.
Siis mitä??!?? Neito väittää "suututtaneensa" kuurivalmentajia sillä että on esittänyt kysymyksiä joihin kukaan ei ole osannut vastata. No silloin luulisi myös tuon veden juomisen nousseen kysymyksenä esiin. Itselleni ainakin (terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneena), jos joku olisi sanonut jossain yhteydessä etten saisi juoda kuin tietyt vitamiinijuomat, niin esittäisin todellakin ensimmäisenä kysymyksen: MIKSI? Ja selityksen saatuani varmistaisin vielä, että olen ymmärtänyt oikein sen mitä on sanottu.
Hän parjaa myös:
Kuinka oikeudenmukaisen mielipiteen tuotteista luulette saavanne firman tuotteiden myyjältä, joka itse hyötyy myös rahallisesti siitä, jos sinä ostat Fitlinen tuotteita? Fitlinen ja Kehokuurin markkinointi perustuu myös pyramidi-myyntiin, joten tuotteen päätarkoitus on tehdä rahaa, ei auttaa kuluttajan terveyttä.
Henkilökohtaisesti en tiedä tai tunne yhtään ravitsemus/ravinto-valmentajaa tai personal traineria joka ei tekisi työtään rahasta. Yleensä maksetaan jo konsultaatiosta, sitten maksetaan valmennuksesta ja sen jälkeen (ylläri ylläri) ostetaan ne valmentajan suosittelemat ravintolisät sen terveellisen ruuan lisäksi ja hyvin usein on tilanne se että se valmentaja saa sen oman provikkansa niiden tuotteiden myynnistä. Tämä sama pätee siis myös muihin kuin "pyramiideihin". Tämän saman on varmasti kirjoittajakin huomannut kun nyt oli tämän vuoden puolella hakeutunut PT:n valmennettavaksi ja kuinka ollakaan näytti se ruokavalio kääntyneen paljon enemmän kehokuuria muistuttavaan suuntaan runsaalla proteiinilla varustettuna.
Ja korjataanpa tähän väliin pieni termistöllinen virhe: Pyramiidijärjestelmät ovat niitä laissa kiellettyjä joissa kerätään rahaa vastikkeettomasti. Verkostomarkkinointi on täysin laillinen ja kansainvälisesti varsin yleinen tapa jolla markkinoidaan tuotteita joiden kohtalla parempaa markkinointia saadaan suosittelulla kuin sillä että raha käytettäisiin mainoksiin. Ja kyllä, Fitline on verkostomarkkinointi-yritys, myynti perustuu siis käyttäjien saamiin kokemuksiin, jokainen ei ole välttämättä terveysalan ammattilainen, mutta ohjeistus onkin, että kysymysten kanssa käännytään lähimmän PRO-valmentajien puoleen ja tarvittaessa vastaukset saadaan suoraan Saksasta asiantuntijaryhmästä, josta löytyvät sitten ihan alan huippuammattilaiset. Eli kyllä ainakin itse ja jokainen oma tiimiläiseni kertoo tuotteista ja kuurista enemmän ihan siitä innosta mitä on omassa terveydessä kokenut ja tietäessään, että näistä voi löytyä apu moneen vaivaan, kuin rahan kiilto silmissä.
Siinä hän on täysin oikeassa että:
Mä olen kyllä ainakin itse puhtaan, ravitsevan ja terveen ravinnon puolesta puhuja. Vitamiinilisät ovat erittäin hyvä ja tarpeellinen asia, mutta sitäkin tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota siihen vitamiinien saamiseen tavallisesta ravinnosta. Jo nimikiin sanoo, että ne ovat vitamiiniLISIÄ, eivät terveellisen ruoan korvikkeita. Ensimmäinen askel kehon hyvinvointiin on oikeanlainen ruokavalio ja elämäntapamuutos, ei mikään kuuri tai dieetti.
Totta joka sana, mutta.. Kuinka moni tietää kuinka paljon mitäkin kasvista, lihaa tai viljatuotteita pitää päivässä suusta sisään pistää jotta saa kaikki elimistön tarvitsemat ravintoaineet oikeassa suhteessa toisiinsa. Neitokainen julistaa ylipainon olevan vain folaatin puutetta.. No juu ja ei, folaatilla on toki tärkeä asema metabolisen aineenvaihdunnan toiminnassa, mutta eipä sekään taas toimi jos ei muita palikoita ole paikalla. Ja kuinka moni ylipainon kanssa kamppaileva on vakaasti päättänyt muutta elintapansa terveellisemmäksi heti seuraavana maanantaina. Ja kuinka moni on kompastunut vakaan päätöksen motivaation päättymiseen ennen seuraavaa viikonloppua?? Minä ainakin voin rehellisesti nostaa käteni ja myöntää että niin on monta kertaa elämässä tapahtunut. Omalla kohdallani uskoin kehokuuriin vasta kun lähdin sitä tekemään. Kun ensimmäisen viikon aikana joka päivä painoa putosi reilusti, motivoi se jatkamaan seuraavaan päivään, katsomaan mitä huomenna tapahtuu. Ja kun ensimmäinen viikko oli selätetty kunnialla, oli helppo siirtyä uuteen monipuolisempaan ruokavalioon (joka by the way, sisältää pääsääntöisesti juuri niitä kasviksia jotka sisältävät runsaasti folaattia).
Eli oikeastaan hyvin monelle uuden, terveemmän elämän alku on tämä 90-päivän ohjelma jolla opetellaan valmistamaan ja syömään terveellistä ja monipuolista ruokaa ja varmistamaan vitamiineilla se että elimistö saa kaiken tarvitsemansa. Neitokainen on toki oikeassa myös siinä ettei Kehokuuri toimi kaikille, toisille parempi vaihtoehto on se että muuttaa elämäntavat pieni askel kerrallaan, useimmille kuitenkin se että kerralla tehdään "suursiivous" jolla häädetään kropasta lisäaineiden jäänteet ja höttöhiilareiden kertymät (ne ei oikeasti toimi kyllä kenenkään kropalle, toisten kehot vaan sietää niitä pidempään reagoimatta). Aivan sama on se että toiset lopettavat tupakoinnin vähentämällä polttamisen määrän ensin kahdesta askista yhteen per päivä ja siitä sitten vaiheittain siihen että pääsevät kokonaan irti. Useimmat tekevät sen kuitenkin mielummin kertarykäisynä ja pyrkivät vierottamaan itsensä nikotiinista heti, eli samoin kuin kuurilla vieroittaudutaan sokerista ja ylenpalttisesta suolasta kerralla.
Kirjoittaja perää myös näyttöä siitä että kuurilla on saatu pysyviä tuloksia. Hänen bloggauksensa on kirjoitettu vuosi sitten ja tuolloin CR oli oikeastaan vasta kunnolla rantautunut Suomeen, eli pitkäaikaisia kokemuksia ei massoittain ollut. Nyt vuotta myöhemmin voi sanoa että, kaikki ne jotka ovat kuurin aikana sisäistäneet terveellisyyde perusperiaatteet ja säilyttäneet terveelliset elintavat, ovat säilyttäneet kuurin aikana saavutetut tulokset. Ja useimmilla joilla ylipainoa on ollut reilusti, on muuttuneen ruokailutavan ansiosta painon putoaminen jatkunut hyvään tahtiin vielä kauan kuurin jälkeenkin. Toki on myös niitä jotka ovat palanneet entiseen ruokavalioon, entiseen ruokailurytmiin, ja silloin luonnollisesti saavutettu tuloskin on kadonnut herkkujen alle. Jos kehokuurin ottaa pikadiettinä, ei sillä saavuta pitkäaikaisita tulosta, mutta jos asennoituu siihen että 90-päivän aikana opettelee terveellisen tavan ravita kehonsa, on tulokset pysyviä.
Lopuksi vielä pari sanaa noista folaateista ja foolihapoista.
Ihminen ei kykene valmistamaan elimistössään folaattia eikä foolihappoa, joten meidän on saatava niitä ravinnosta tai ravintolisistä. Folaatti on luonnollinen, sitä esiintyy monissa vihreissä kasviksissa ja itseasiassa siitä sen nimikin juontuu (folium = lehti). Kasvikset kuitenkin menettävät nopeasti suuren osan folaatistaan: säilyttäminen huoneen lämmössä hävittää 70% vitamiinista kolmessa päivässä ja vihannesten keittäminen vedessä vie siitä 95%. Suosi siis kotimaisia kasviksia, mieluiten luomuna ja suoraan pellolta/ruukusta poimittuna ja nauti runsaasti kasviksia kypsentämättömänä jos haluat saada folaatit hyödyksesi. Jos taas olet yhtä laiska kuin allekirjoittanut, eli ne vihreät kasvikset saattavat seistä pöydällä/jääkaapissa useamman päivän (miettimättäkään sitä kuinka kauan ne ovat aikaa viettäneet kuljetuksessa tuottajalta kauppaan), kannattaa silloin lisätä se foolihappo purkista, ja mieluiten niin että se on optimaalisessa suhteessa imeytymisen varmistavan C-vitamiinin ja sinkin kanssa.
Jos huomaat muistisi pätkivät tai mielialojen heilahtelevan, voi se(kin) olla merkki foolihapon puutteesta. Foolihapon pitkäaikainen puute nostaa veren homokysteiiniä, mikä puolestaan aiheuttaa aivojen valkean kudoksen katoa, leukoaraioosia. Kato voi aiheuttaa muistihäiriöitä, masennusta ja jopa dementiaa. Kaikista muista foolihapon eduista ja puutteen aiheuttamista haitoista voit lukea lisää täältä.
Kun pyrit hyvään folaatti/foolihappo-annokseen vuorokaudessa, tähtää siis vähintään tuohon 400 mikrogrammaan (tai jopa siihen 800 mikrogrammaan) ja jos sen haluat saada esimerksiksi siitä parsakaalista, niin syödessäsi päivittäin noin 400g parsakaalia raakana, saavutat riittävän annostuksen. Hieman pienemmällä annostuksella eli reilulla 200g raakaa pinaattia pääset jo samaan tulokseen.
Kehoitan jokaista, netistä infoa omien päätösten tueksi etsivää, miettimään tykönään kenen sanalla oikeasti on painoarvoa. Osaako, esimerkiksi tässä tapauksessa, realistisen ja totuudenmukaisen vastauksen kuurista, sen toimintaperiaatteista ja siitä kuinka kuuri räätälöidään vastaamaan henkilökohtaisia tarpeita, vastata ihminen joka on ollut kuuntelemassa satunnaisen infon, mutta joka ei ole kuuria itse kokeillut? Vai kenties ihminen joka on itse kuurin läpi käynyt?
Kaikki kehokuuraajat eivät ole terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia, mutta mukana on myös heitä jotka työskentelevät terveydenhuollon parissa, omaavat perusteellisen ravaitsemuskoulutukset tai ovat tutkija-taustansa takia perehtyneet solubiologiaan hyvin syvällisesti. Verkostossa toimiminen tarkoittaa sitä, että aina on lähellä apuna syvällisempi tieto ja osaaminen, kun vain osataan oikeat kysymykset esittää.
Joten, jos haluat lisää tietoa siitä kuinka CellRESET-kehokuuri toimii, ota yhteys niin kerron mielelläni mitä se todellisuudessa pitää sisällään. Ja jos päätät aloittaa, saat 30 päivän tyytyväisyystakuun sen suhteen että saat uudelle elämällesi suunnan josta on helppo jatkaa lopun elämän terveelliseen, monipuoliseen ja hyvinvointia tuottavaan ruokavalioon.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Hyvä, paha, bakteeri
Monet tuntemani ihmiset ovat bakteerikammoisia. Pienten lasten äidit muistuttavat lapsukaisiaan siitä ettei asioita saa laittaa suuhun, kun ei tiedä mitä bakteereita niissä on. Kädet pitää muistaa pestä aina ulkoa tullessa, ja ennen ruokailua, sillä käsissähän kulkeutuu julmettu määrä bakteereita...
Tottahan nuo lausahdukset ovat, mutta meissä jokaisessa on ja kuuluukin olla bakteereita. Aikuisen ihmisen suoliston bakteeristo painaa noin 1,5 kg. Ja jokaisella noista suoliston tuhansista eri bakteerilajeista on oma tehtävänsä: yksi estää munuaiskivien muodostumista, toinen tuottaa terveyttä edistäviä yhdisteitä, kolmas vaimentaa immuniteettiä.
Vielä noin 80% suoliston bakteerilajeista on yhä tuntemattomia tutkijoillekin. Tiedossa on kuitenkin, että bakteeristo vaikuttaa monien sairauksien, kuten allergioiden, lihavuuden, metabolisen oireyhtymän, tyyppien I ja II diabeteksen, keliakian, Crohnin taudin, haavaisen paksunsuolen tulehduksen, autismin, unettomuuden, MS-taudin ja suoliston syöpien syntymiseen.
Jossain vaiheessa bakteeristoa pidettiin läpensä pahana ja sairastuessa jopa syytetiin elimistön bakteereita. On sanottu, että antibiottien käyttöönotto on lisännyt elinajan odotetta jopa 10 vuotta. Toki antibiootit pelastavat monelta sairaudelta johon ennen aikaan menehdyttiin. Kuitenkin kaikki antibioottien käyttö lisää antibiooteille vastustuskykyisten, eli resistenttien, bakteerien määrää "luonnonvalinnan" perusteella. Herkät bakteerit kuolevat pois ja resistentit jäävät jäljelle. Nykypäivänä bakteerien resistentti on laajentunut jo terveydenhuoltoa uhkaaviin mittoihin.
Suomessa käytetään vuosittain noin 4 miljoonaa antibioottikuuria ja niiden käyttö painottuu lapsiin, jotka sairastavat paljon. Lapsena sairastettu korvatulehduskierre lukuisine antibioottikuureineen voi olla syyllinen aikuisenkin vatsavaivoihin. Siksi kannattaa kaikissa ikävaiheissa miettiä ihmistä kokonaisuutena ja hoitaa tätä kokonaisuutta sen sijaan että tuijotetaan yhtä yksittäistä sairautta tai sairauden oiretta, kun mietitään hoitotoimenpiteitä. Hyvin usein saadaan paremmat tulokset kun pelkän antibioottikuurin sijaan flunssat/korvatulehdukset yms arkipäivän sairaudet hoidetaan levolla ja vastustuskykyä lisäävällä ruokavaliollisella hoidolla sisältäen mm maitohappobakteerit suojaamaan suoliston bakteerikantaa, vitamiinit jotka tehostavat kehon omaa immuunipuolustusta ja mikä todellakin tärkeintä, levolla joka antaa elimistön käyttää voimavarat sinne missä niitä kulloinkin tarvitaan, eli pöpöjen nujertamiseen.
Nyt kun flunssakausi jyllää pahimmillaan, kannattaa miettiä ennaltaehkäisyä, ennenkuin se pöpö iskee kimppuun. Ennaltaehkäisynä toimii hyvin normaali käsien pesu vedellä ja saippualla. En siis suosittele käsidesejä tai muita antibakteriaalisia tuotteita, kuin korkeintaan käytettäväksi sairaalaympäristössä tai esimerkiksi työpaikalla jossa vuorotyön takia samaa työpistettä käyttää useampi ihminen eri vuorokauden aikoihin. Ja silloinkin desinfiointi tulisi suuntautua ensisijaisesti käytettäviin laitteisiin, ei ihmisiin.
Toinen hyvä ehkäisy on halaus. Tutkimukset ovat osoittaneet että flunssa tarttuu helpommin kätellessä kuin halatessa, joten: Halatkaa toisianne!
Ja kolmantena, halutessasi ehkäistä sairastumiset, huolehdi siitä että elimistöllä on käytettävissä tarvittavat vitamiinit, mineraalit ja hivenaineet. Syö monipuolista ravitsevaa ruokaa, huolehdi riittävästä nesteytyksestä ja vältä niitä ruoka-aineita joiden tiedät heikentävän immuunipuolustustasi.
Jos kaipaat yksinkertaisen ratkaisun immuunipuolustuksen parantamiseen, suosittelen tutustumaan tähän soluenergiaa antavaan settiin, se antaa vitamiinit ja mineraalit tasapainoisessa suhteessa toisiinsa nähden ja on helposti nautittavissa, yksi juoma aamulla toinen illalla ja immuunipuolustuksesi kiittää.
perjantai 16. tammikuuta 2015
Nuku!
Painonhallinnan 4. sääntö: Nuku riittävästi!
Monet paahtavat menemään ympäripyöreitä päiviä ja kehuvat sillä kuinka pärjäävät muutaman tunnin yöunilla. Usein nämä samat ihmiset ovat niitä jotka ovat kerryttäneet keskivartalon alueelle varsin kattavan vararenkaan.
Elimistösi kaipaa kunnon yöunet voidakseen palautua päivän tapahtumista. Jos et nuku riittävästi, kokee kehosi tilanteen stressaavaksi. Elimistön stressitila puolestaan lisää stressihormonin, eli kortisolin tuotantoa. Kortisoli on keholle tärkeä lisämunuaiskuoren erittämä glukokortikoidi eli hiilihydraattiaineenvaihduntaan vaikuttava steroidihormoni. Sen tärkein tehtävä on muinaisuudessa ollut lisätä toimintakykyä "pakene tai kuole"-tilanteissa. Stressin aiheuttamana kortisolin lisääntynyt määrä kuitenkin aiheuttaa häiriötä hiilihydraattiaineenvaihdunnalle. Jo kolmen tunnin mittainen yöunen lyheneminen johtaa alle viikossa sokerin siedon heikkenemiseen ja (onneksi) ohimenevään insuliiniresistenssiin, eli insuliinin tehon heikkenemiseen. Univaje lisää myös näläntunnetta ja näinollen lisää usein myös tarpeetonta syömistä.
Omalla kohdallani huomaan valvomisen kerryttävän nestettä elimistöön, itselleni se on selkeä merkki elimistön toimintahäiriöstä. Moni painonhallinnan kanssa kamppaileva on huomannut painon pysyvän helpommin kurissa silloin kun elimistö saa kaipaamansa pitkät yöunet. Varsinkin silloin, kun käytännössä tekee kaiken muun oikein painonhallinan kannalta, ja paino vain jumittaa liian korkeissa lukemissa, syy löytyy yleensä huonosta unirytmistä.
Oheinen kuva näyttää (musta käyrä) kuinka kortisolin tuotannon tulisi olla korkeimmillaan aamulla heräämisen aikaan. Tällöin herääminen on vaivatonta ja koet nukkuneesi tarpeeksi. Valkoinen käyrä puolestaan näyttää kuinka elimistön korjaamiseen vaikuttavat hormonit aktivoituvat iltaa kohden ja "rakentavat" meidät uudestaan yön aikana.
Valitettavan monella elimistön rytmitys näyttää kuitenkin enemmän tältä:

Eli kortisoli jyrää pitkälle iltaan ja kun vuoteeseen mennään vasta puolen yön aikaan (tai sen jälkeen), jää elimistön toipumiseen auttamatta liian vähän aikaa. Tilanne on toki vielä huonompi silloin jos elimistöstä puuttuvat rakennuspalikat jolla korjaaminen voidaan tehdä. Mineraalien puute voi aiheuttaa unettomuutta, eli vaikka koet itsesi väsyneeksi muttet vuoteeseen mennessä silti saa unta, tai unesi on katkonaista ja levotonta. Itselleni olen saanut avun mineraalivajeeseen tästä.
Nuku siis elimistösi kaipaamat kauneusunet!
Kuvat on lainattu blogiin täältä:http://thrive-health.tv/how-to-gain-muscle-by-doing-nothing/
lauantai 10. tammikuuta 2015
Syö oikeaa ruokaa!
Painonhallinan kolmas sääntö: Syö aitoa, puhdasta, oikeaa ruokaa!
Meidän elimistömme on aikanaan kehittynyt käyttämään ravintona sitä mitä luontaisesti ympäristössämme ilmenee: Kasviksia, sieniä, marjoja, siemeniä, lihaa, kalaa, hedelmiä. Nämä ovat ravintoaineita joita elimistömme tunnistaa, ymmärtää ja osaa käyttää hyväkseen.
Ongelma nykypäivänä on pitkälle prosessoitu ruoka ja "ruuan kaltaiset" valmisteet joita elimistömme ei osaa tulkita oikein ja joista se ei saa kaipaamaansa ravintoainetta.
Jo se että jätät einekset, sipsit, karkit ja muut turhakkeet pois ruokavaliosta ja vaihdat tilalle puhtaita raaka-aineita joista valmistat itse maittavat ateriat, saat painosi lähemmäs ideaalia tasoa.
Oleellista ruokailuissa on myös säännöllisyys. Kehoissamme on eroja, on "metsästäjä-tyyppi" jonka keho toimii loistavasti yhdellä kunnon aterialla päivässä (ja lisänä muutama marjaisa/hedelmäinen välipala) ja on "keräilijä-tyyppi" jonka elimistö voi parhaiten saadessaan 4-5 tasapainoista ateriaa päivän mittaan. Kummassakin tyypissä on oleellista se, että keho saa tarvitsemansa säännönmukaisesti. Jos oletat olevasi metsästäjä ja pärjäät arkipäivät yhdellä lämpimällä aterialla ja viikonloppuisin löydät itsesi jatkuvasti jääkaapilta, olet todennäköisesti keräilijä joka pakottaa kehonsa väärään moodiin arkisin. 97% ihmisistä on keräilijöitä ja vain harvat todellisuuden metsästäjinä (määritelmä on siis paleo-tyyppinen ei perustu siihen metsästääkö henkilö ravintonsa vai ei). Keräilijän keho toimii parhaiten saadessaan säännöllisesti tasapainoista polttoainetta. Jos tällaisen kehon painoa pyritään pudottamaan niukalla kalorimäärällä, paastoamalla tai syömällä vain yksi ateria päivässä (tai pahimmillaan korvaamalla ateriat jollain pussikeitolla), on lopputuloksena se että keho menee säästöliekille ja se takertuu hankittuihin vararavintoihin sen sijaan että polttaisi vararavinnon pois.
Halutessasi siis hankkiutua eroon vyötärölle kertyneestä vararenkaasta, syö säännöllisesti ja opetat kehosi että polttoainetta tulee jatkuvasti eikä sitä tarvitse varastoida. Säännöllinen ruokailu tehostaa kehon aineenvaihduntaakin, joten keho polttaa saamansa polttoaineen tehokkaammin. Jos kroppasi on jumissa aineenvaihdunnaltaan, tarvitset todennäköisesti apua aineenvaihdunnan käynnistämiseen, se on asia johon henkilökohtainen hyvinvointivalmennukseni voi tuoda helpotusta.
Kannattaa muistaa että markkinoilla on lukemattomia erilaisia ateriankorvikkeita. Monen tuotteen etuna on se että niissä on huomioitu elimistön mahdollista vitamiini- ja kivennäisainetarvetta dietin aikana, mutta koska ne samalla ovat täysin prosessoituja (niin hyvässä kuin huonossa), niin ne eivät suinkaan opeta kehoa toimimaan oikein, kuten tuottamaan oikeita ruuansulatusentsyymejä, vatsahappoja jne. Käytännössä silloin kun korvataan kaikki ateriat korvikkeilla, tehdään elimistölle karhunpalvelusta. Painon voi kyllä saada putoamaan, mutta koska elimistö on tuollaisen pussikuurin aikana sammuttanut toimintoja sen sijaan että käynnistäisi niitä, on erittäin todennäköistä että kuurin jälkeen normaaliin ruokavalioon palaaminen palauttaa kilot varsin nopeasti. Toki nämä pussidietit voivat toimia hyvänä lähtölaukauksena jolla hukataan kehosta ylimääräiset nesteet ja saadaan vaaka näyttämään kivempia lukemia, mutta todellinen työ painon alas saamiseksi alkaa sitten vasta kun lautaselle kerätään se tasapainoinen ateria.
Ateriankorvikkeilla on olemassa yksi hyvä ja toimiva funktio. Silloin kun olet kiireinen etkä ehdi syödä päivän mittaan neljää täysipainoista ateriaa, silloin voit hyvin korvata yhden aterian tällaisella korvikkeella ja huolehdit siitä että elimistösi saa kuitenkin säännöllisen impulssin että polttoainetta on tasaisesti saatavilla.
Ja se mikä oikeasti on kaikkein tärkeintä ruuassa silloin(kin) kun on kyse painon hallinnasta: Nauti joka suupalasta! Laadukkaat raaka-aineet, huolella ja rakkaudella ateriaksi valmistettuina maistuvat herkulliselta. Uhraa jokaiselle suupalalle sen ansaitsema huomio, nauti sen mausta, koostumuksesta ja siitä kuinka se ravitsee kehoa. Kun syöt, keskity syömiseen, älä tee sitä kiireessä kaiken muun ohella, vaan ole läsnä! Jo biologian oppikirja ala-asteella muistutti siitä kuinka ruoka tulisi pureskella 32 kertaa jotta ruuansulatus käynnistyy. Nauti siis ruuastasi!

torstai 8. tammikuuta 2015
Vesi vanhin voitehista!
Painonhallinnan toinen sääntö: Juo vettä!
Vanhan kansan sanonta kuuluu:"Vesi vanhin voitehista!" Ja se todellakin pitää monipuolisesti paikkansa myös painonhallinnassa.
Kehomme koostuu 60-80% vedestä. Jokaisen solumme sisällä on solunestettä jonka tärkein ainesosa on vesi (H2O). Monet jotka ovat käyneet kehonkoostumus-mittauksessa ennen ja jälkeen painon pudotuksen ovat saaneet huomata elimistön nestetasapainossa suuren muutoksen painon pudotuksen jälkeen, solakammassa olemuksessa on suhteessa enemmän vettä kuin ylipainoisessa.
Usein kuulee sanottavan että meidän tulisi juoda päivän mittaan 2 litraa vettä. Sääntö ei itseasiassa ole ihan noin yksioikoinen, vaikka toki hyvänä perustana sitä voidaankin pitää. Tutkimusten mukaan 2% vaje nesteessä kehon painosta aiheuttaa janon tunteen. Siinä vaiheessa kehossa on siis jo selkeä nestevaje. Keskiverto naisella (paino 60 kiloa) tuo vaje on siis 1,2 litran menetyksessä. Vastaavasti keskiverto miehellä (85kg) vastaava nestevajeen raja on 1,7 litraa. 2-3% vajeen kohdalla havaitaan usein ärtyisyyttä, aivojen sumuisuutta ja monesti oireet sekoitetaan verensokerin heittelyyn ja suuhun päätyy syötävää sen sijaan että juotaisiin vettä. Jos kehosta katoaa 4-5% nestettä, oireet alkavat olla selkämmät, silmänympärysiho näyttää tummalta, silmien lihaksiston jäntevyys heikkenee (katse harhailee), limakalvot kuivuvat ja kyynelten eritys heikkenee. 6-8% kohdalla seuraavat alkavan shokin oireet kuten jatkuva palelu, elimistön turpoaminen ja keskittymiskyvyn heikkeneminen ja jos elimistöstä poistuu 9-10% nesteistä on vaarana joutua shokkiin.
Keho poistaa nestettä elimistöstä hikoilun, hengityksen ja virtsan sekä ulosteen mukana. Normaalin olemisen ollessa kyseessä, on päivän keskiverto haihdutus tuon 2-3 prosentin luokkaa, riippuen henkilön aineenvaihdunnasta ja esimerkiksi vuodenajasta. Talven kuiva pakkaskausi poistaa elimistöstä selkeästi enemmän nestettä kuin leppeän lämmin alkukesän päivä. Liikunta ja kaikki muu hikoilua lisäävä lisää myös nesteen haihtumista.
Perusolosuhteissa suositus on juoda 2-3 desiä vettä per hereillä olo tunti. Jos syystä tai toisesta elimistön nesteenpoistaminen on kiihtynyt, tulee juotua vesimäärää lisätä sopivassa suhteessa. Painon hallinnan kannalta suositus on lisäksi juoda 0,5 litraa vettä noin puoli tuntia ennen ruokailua. Tämä käynnistää elimistön vastaanottamaan ruuansulatusjärjestelmään saapuvan ruuan ja samalla kuitenkin hillitsee ruokahalua.
Tutkimuksen mukaan, juomalla 0,5 litraa vettä voi hetkellisestä boostata aineenvaihduntaa jopa 24-30% Kuvan ylempi linja näyttää kuinka puolen litran juominen lisää aineenvaihduntaa (EE - Energy Expenditure). Voit nähdä kuinka selkeä vaikutus on 90 minuutin ajan juomisesta, verrattuna puolen desin juomiseen.
Tämä tutkimus osoitti että juomalla 2 litraa päivässä, poltti elimistö keskimäärin 96 kaloria enemmän päivässä. Kalorien palaminen johtui osittain elimistön tarpeesta lämmittää viileä vesi.
Toinen tutkimus puolestaan osoitti että juomalla puoli litraa vettä ennen ateriaa, saattoi painoaan pudottava saada aikaiseksi jopa 44% suuremman painonpudotuksen 12 viikon aikana verrattuna henkilöön joka ei vettä juonut.
Vesi huuhtoo kuona-aineet elimistöstä, mutta se huuhtoo myös mineraaleja.
Kannattaa säilyttää kuitenkin tolkku veden juonnissa. Mikäli et työsi puolesta joudu hikoilemaan koko päivää, tai vietä aikaa patikoiden helteessä, on säännöllisesti yli neljän litran juominen päivässä jo kohtuuton määrä. Huolehdi, lisätessäsi veden juontia, että pääsääntöisesti juot sen pieninä annoksina pitkin päivää, ei litroittain kerralla. Ja huolehdi siitä että elimistösi saa korvattua poistuneet mineraalit ja hivenaineet. Huomioi myös että diureetit (mm. kahvi, tee, alkoholi) poistavat nestettä elimistöstä suhteessa nopeammin, eli jos nautit runsaasti diureetteja, lisää suhteessa puhtaan veden määrää.
Monet kokevat dietteihin ja ruokavalion muutoksiin liittyen päänsärkyä. Se johtuu pääsääntöisesti elimistön kuona-aineiden liikkeelle lähdöstä, eli aiemmin paikallaan jumittaneet myrkyt lähtevät liikkeelle aiheuttaen niin päänsärkyä kuin pahoinvointia. Voit ehkäistä näitä oireita aloittamalla diettisi suolihuuhtelulla. Eli peräruiskepussiin kehon lämpöistä vettä (voit lisätä pienen määrän merisuolaa tai ruokasoodaa jos haluat lisätä suoliston emäksisyyttä). Suolihuuhtelua voi ja kannattaa käyttää muutenkin silloin kun tuntuu että suoli jumittaa. Se on huomattavasti hellävaraisempi tapa poistaa suolistossa mahdolllisesti jumittava tulppa kuin syömällä/juomalla laksatiiveja ja odottamalla että niiden vaikutus imeytyy suoliston tukkivan massan läpi aiheuttaen samalla enemmän tai vähemmän vatsan väänteitä...
Käytä siis vettä runsaasti, tarpeen mukaan sekä ylä- että alakautta. Huomaat veden positiiviset vaikutukset myös ihossasi, hiustesi hyvinvoinnissa ja yleisessä virkeydessä, puhumattakaan siitä että oletettavasti sekä mahdolliset poskiontelotulehdukset että virtsatieinfektiot tulevat vähenemään solujesi kyetessä huuhtomaan haitalliset moskat pois elimistöstä.

Lääkkeet voivat olla sairauden syy..
Syömäsi lääkkeet voivat vaikuttaa kehosi metylaation onnistumiseen!
Metylaatio on soluissasi tapahtuva prosessi missä molekyyli antaa tai ottaa metyyliryhmän (CH3). Metylaatio vaikuttaa mm. epigenetiikkaan (eli DNAn ilmentymisen muutoksiin), aivojen välittäjäaineiden valmistukseen ja hormoneihin.
Metyyliryhmät liittyvät useisiin elimistön synteeseihin, kaikkeen kehon korjaamiseen ja rakentamiseen. Metylaatio tapahtuu elimistössä noin miljardi kertaa sekunnissa. Metylaatio pitää mm. aivot terävinä.
Metylaatiokierto on maksan II vaiheen pääasiallinen toksiinien poistoreitti, jossa vaikeasti tunnistettavat ja huonosti veteen liukenevat tai kokonaan liukenemattomat aineet muutetaan vesiliukoiseen muotoon, jotta ne voidaan poistaa helposti. Metylaatiossa poistettaviin yhdisteisiin lisätään metyyliryhmä (CH3), jonka jälkeen suuremmat molekyylit voidaan poistaa sapen ja pienemmät munuaisten kautta virtsan mukana.
Huonon metylaation oireita ovat mm. hermosärky, puutuminen tai pistely, krooninen väsymys, ahdistuneisuus, unettomuus, masennus, mielialan vaihtelut, kohdunkaulan dysplasia, keskenmeno, ”aivosumu”, heikkous ja paljon allergioita.
Kun pyritään korjaamaan jotakin elimistön epätasapainoa, määrätään nykypäivänä herkästi lääkkeitä tämän korjausliikkeen aikaansaamiseksi. Valitettavasti moni näistä lääkkeistä häiritsee metylaatiota:
Kolestrolilääke kolestyramiini (Questran) joka vaikuttaa sitoutumalla sappihappoon ja syntynyt liukenematon yhdiste erittyy ulosteeseen. Lääke voi ”ryöstää” folaattia ja rasvaliukoisia vitamiineja, kuten D-vitamiinia, A, E ja K. Muista, jos ei ole folaattia, ei ole metylaatiota!
Estrogeenia sisältävät hormonilääkkeet tai ehkäisypillerit kuluttavat magnesiumia, B6 ja B2 (riboflaviini); tämä asia tauottaa metylaatiota. Jos olo tuntuu masentavalta ja syöt esim. e-pillereitä, niin masentuneisuutesi voi johtua siitä, ettei metylaatio toimi hyvin.
Protonipumpun estäjät (Nexium, Somac, Losec ja muut). Nämä lääkkeet ehkäisevät suolahapon erityksen ja samalla heikentävät mm. magnesiumin ja B-vitamiinien imeytymistä ja määrää elimistössä. Seurauksena on se ettei elimistö yksinkertaisesti voi suorittaa metylaatiota ilman riittävää ravintoaineiden määrää!
Antibiootit kuten amoksisilliini, sulfametoksatsoli, doksisykliini ja kymmenet muut tappavat suoliston mikrobiston. Ilman hyvää suolistoflooraa, ei kehosi voi tuottaa B12:ta (methylcobalamin). Et voi myöskään aktivoida riboflaviinia tai folaattia ja taas metylaatio on estetty.
Ibuprofeeni ” ryöstää” folaatin, joten se estää metylaatiota suoraan varastamalla folaattia.
Verenpaine pillerit kuin ACE: n estäjät (enalapriili, lisinopriili, jne) aiheuttavat lisääntynyttä sinkin poistumista elimistöstä. Tarvitset siis lisää sinkkiä jotta metylaatio onnistuu.
Metylaatiota voi tukea ruokavaliolla lisäämällä metyyliryhmiä sisältäviä ruokia ja glutationia lisääviä rohdoksia sekä tarvittaessa käyttämällä sopivia ravintolisiä esim. B-vitamiineja ja probiootteja.
Metyyliryhmien luovuttajia ovat ainakin vitamiinit B2, B6, B12 (metyylikobalamiini), B9 (metyylifolaatti) ja betaiini (trimetyyliglysiini). Lisäksi B3- ja B5 vitamiineja, kurkumaa, teaniinia ja MSM:ää (metyylisulfonyylimetaani eli orgaaninen rikki) pidetään metyyliryhmien luovuttajina. Voit lisätä, jos et ole yliherkkä, esimerkiksi päivittäiseen ruokavalioosi luomukurkumaa mausteena mustapippurin kanssa jne.
Glutationia lisääviä ravintolisiä ovat mm. alfalipoiinihappo, maarianohdake ja schisandra chinensis.
Foolihappoa ei esiinny luonnossa, vaan se on oksidoitunut synteettinen yhdiste, jonka metylaatioon vaadittavaa entsyymiä on ihmisellä hyvin vähän. Siksi synteettinen foolihappo metaboloituu liian hitaasti ja kertyy elimistöön epäluonnollisen korkeina määrinä (UMFA unmetabolised folic acid). Jos käytät foolihappoa niin käytä siis folaatti-muotoja ja mieluiten metyylifolaattimuotoa metylaation tukemiseen. Parhaiten elimistösi hyödyntää vihreistä kasviksista saamansa folaatit, huolehdi siis että syöt monipuolisesti ja jokaisella aterialla tuoreita vihreitä kasviksia saadaksesi sekä folaatin että sen hyödyntämiseen tarvittavat C-vitamiinin, raudan ja sinkin.
Kannattaa muistaa että annetut vitamiinisuositukset, paljonko päivittäin tulisi mitäkin vitamiinia saada, on määritetty TERVEEN ihmisen tarpeiden mukaan, eli silloin kun keho toimii optimaalisesti. Sairaudet, stressi, huonot ruokailutottumukset, raskaus, runsas liikunta ja kuten mainittua erilaiset lääkitykset vaikuttavat tarpeen kasvuun. Joten älä lääkitse itseäsi sairaaksi, vaan huolehdi tarvittavien vitamiinien, mineraalien ja hivenaineiden riittävästä saannista myös suuremman tarpeen aikana saavuttaaksesi ja säilyttääksesi elimistösi tasapainoisen tilan.
Lisätietoa lääkkeistä ja metylaatiosta voit lukea täältä.

lauantai 3. tammikuuta 2015
Hengitä!
Hyvää alkanutta vuotta 2015 kaikille lukijoilleni.
Blogi on syksyn päivittynyt hiljaisella tahdilla, mutta nyt on tarkoitus lisätä tänne hieman aktiivisuutta. Kun näin vuoden vaihteen jälkeen useimmilla on mielessä uusi kevyempi elämä, nostan esiin muutamia yksinkertaisia asioita joilla vointi paranee ja toivottavasti ne kilotkin karisee.
Painonhallinnan ensimmäinen sääntö: Hengitä!
Ensimmäinen asia on varsin oleellinen meille jokaiselle. Silti se on asia joka monelta jää huomiotta ja saa hoitua aivan omalla painollaan, eli hengittäminen. Meidän elämämme lasketaan alkavan ensimmäisestä hengenvedosta ja päättyvän siihen viimeiseen. Silti monet meistä mennä porskuttavat elämänsä miettimättä lainkaan mikä tarkoitus hengityksellä oikeasti onkaan.
Joulukuussa British Medical Journalissa julkaistu artikkeli kuitenkin nostaa hengittämisestä esiin yhden varsin oleellisen asian: Kun kehostamme poistuu 10 kiloa varastoitunutta rasvaa, poistuu 84% siitä hiilidioksidina ja 16% vetenä. Joten, jos haluat pudottaa painoa tehokkaasti, kannattaa muistuttaa itseään myös hengittämään, eikä vain vahtimaan suupaloja. Tämä tutkimus omalta osaltaan selittää myös sen miksi kehoomme varastoituu helpoiten rasvaa hiilihydraateista (hiilihydraattien empiirinen kaava on Cm(H2O)n.) sillä hiilihydraatti on se helpoin energianlähde ruokavaliossamme, ja näinollen myös helpoiten varastoitavissa. Ja jotta rasvaksi varastoitu hiilihydraatti poltetaan energiana, tarvitaan taas happea). Joten ensimmäinen sääntö painon hallinnassa siis on: Hengitä!
Tehostaaksesi hapen saantia voit valita liikunnan tai huolehtia ravintolisillä että kehosi on sillä mallilla että veresi kuljettaa riittävästi happea. Kaikkein parhaan tuloksen saat toki yhdistämällä sekä liikunnan että elimistön parhaan hapenkuljetuskapasiteetin. Itse suosin hapen kuljetuksessa "Ferrarijuomaani"joka sisältää merileväjauheesta uuttamalla eristetyn ravinteidensiirtokonseptin, jonka molekyylirakenne on samanlainen kuin veren hemoglobiinilla ja jonka on todettu tieteellisissä tutkimuksissa lisäävän elimistön hapenkuljetuskykyä jopa 30%.
Hengittämisellä on myös stressiä hillitsevä vaikutus. Ja jo kolme syvää, koko keuhkot täyttävää, hengitystä poistaa jännityksen. JA jos mietimme mistä puut ovat massansa hankkineet, sanoisin että: Hengitä hyvä ihminen, hengitä! Ettet muutu puuksi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)